Tomi Kiilakoski Leena Suurpää - 11.5.2015 14:00
Tutkijoiden teksteistä muodostuu monisäikeinen kokonaisuus, jonka läpi juoksee muutamia yhteisiä piirteitä. Ne nostavat esiin näkemyksiä siitä, millainen on nuorisoalan toimintakenttä 2010-luvulla. Teemme johdannossa omia tulkintojamme tekstien pohjalta.
Merja Kylmäkoski - 11.5.2015 13:55
Opetus- ja kulttuuriministeriön aluekiertue käynnistyi Tampereelta. Teatterin eteisaulassa oli ennen aamuyhdeksää odottava tunnelma, johon sekoittui jännittynyt epätietoisuus siitä, mitä oli tulossa.
Kaisa Vehkalahti Tomi Kiilakoski - 11.5.2015 13:50
Oulussa nuorisolakiin oltiin verrattain tyytyväisiä, mutta sitä kohtaan osoitettiin myös monia uudistamistoiveita.
Anne Puuronen - 11.5.2015 13:45
Niin paljon asiaa, niin monia kärkiä – yhteisenä nimittäjänä monialainen nuorisotyö tavoitteellisena kasvatustyönä.
Mirja Määttä - 11.5.2015 13:40
Nuorisolaki koetaan tärkeäksi asiaksi: se auttaa nuorisoalan toimijoita paikantamaan tehtäväänsä ja suuntaa käytännön toimintaa niin kunnissa kuin järjestöissäkin.
Kari Paakkunainen - 11.5.2015 13:35
Etelä-Suomen nuorisolain valmisteluun liittyvä aluetilaisuus oli kiintoisa nuorisopoliittinen sikermä, vaikka itse nuorisolain kehittämisen kommentointi jäikin hiukan etsiväksi ja etäiseksi.
Pirjo Junttila-Vitikka - 11.5.2015 13:30
Lapin aluetilaisuuden nuorisolain kuulemisosuus rakentui kahdestatoista etukäteen pyydetystä kommenttipuheenvuorosta.
Jaana Lähteenmaa - 24.8.2012 15:41
Evaluutiotutkimuksen yksi keskeinen ongelma on se, että vaikka itse tutkimusraportti olisikin tehty kunnolla, kukaan ei hyödynnä sitä.
Minna Laukkanen - 30.4.2012 14:03
Uutispommi! Tutkija mediassa -seminaarin antia Minna Laukkasen kokemana.
Vappu Helmisaari - 26.4.2012 10:02
Pariisin kirjamessuilla käsiteltiin useassa keskustelussa nuorten lukemista.