Nuorisolakiuudistuksen aluekierros. Tusina tutkijahavaintoja.

Nuorisolakia koskeva kuulemiskierros pidettiin tammikuusta maaliskuuhun eri puolilla Suomea. Aluehallintovirastot sekä opetus- ja kulttuuriministeriö järjestivät tapahtumia Tampereella, Mikkelissä, Turussa, Oulussa, Helsingissä ja Rovaniemellä. Jokaista tapahtumaa seurasi nuorisotutkija. Aluetapahtumaan osallistuneet tutkijat raportoivat tilaisuuksien kulkua tämän teemasarjan kirjoituksissa ja esittävät niistä sekä myötämielisiä ja kriittisiä tulkintoja. Aluekierrokset olivat käsitellyiltä teemoiltaan rikkaita, rönsyäviäkin. Tutkijajoukko ei kuitenkaan näe tapahtumia kuulemisina. Tutkijoiden tulkinnoissa tilaisuudet muistuttavat enemmän seminaaria kuin tapahtumaa, jossa kerättäisiin kansalaismielipiteitä tai käytäisiin huolellista dialogia paikallaolijoiden kanssa.

Tutkijoiden teksteistä muodostuu monisäikeinen kokonaisuus, jonka läpi juoksee muutamia yhteisiä piirteitä. Ne nostavat esiin näkemyksiä siitä, millainen on nuorisoalan toimintakenttä 2010-luvulla. Teemme tässä johdannossa omia tulkintojamme tekstien pohjalta. Olemme kiinnostuneita yhtäältä siitä, minkälaisia yhteisiä teemoja, puhetapoja, ajattelumuotoja tai ongelmia eri tilaisuuksissa nousee esiin. Toisaalta katseemme on kiinni myös katveissa, ei vain ääneen puhutussa: nostamme esiin asioita, jotka ovat tutkimusten perusteella keskeisiä nuoria ja nuoruutta koskevia näkökulmia, mutta jotka eivät aluekierroksella tai niiden tutkijatulkinnoissa tulleet esille. Tiivistämme huomioitamme tusinan verran.

1. Mikä nuori? Nuorisotutkijoiden ydinkysymys on minkä tahansa nuoria koskevan asian kanssa, minkälaisesta nuoruudesta tai millaisista nuorista puhutaan, kun nuorten käsitellään asioita. Tutkijoiden tulkinnat kertovat, että aluetilaisuuksissa on puhuttu verrattain vähän siitä, mitkä ovat nuorten tarpeet, oikeudet ja velvollisuudet, kulttuurit ja elämäntilanteet nyt tai 2020-luvulla. Tekstien lukeminen pistää epäilemään, että aluekierros toistaa jo vuosikymmenten varrelta tuttua näkökulmaa, jossa nuoret esitetään potentiaalisina tai todellisina ongelmina, joiden ratkaisemiseksi on reagoitava palveluita aikuisvetoisesti tuottamalla. Näkökulma, jossa nuoria tarkastellaan itseisarvoisina toimijoina tai mahdollisuuksina on oudonkin vähäinen teksteissä. Monimieliset sukupolvi- ja demokratiateemat jäävät niin ikään aluekierroksen nuoruuden kuvastossa aika lailla ohitetuiksi tai kuitatuiksi kuulemis- ja osallisuuskeskusteluilla.
2. Nuorisolaki vai nuorisotyölaki? Aluekierrosten tutkijaraportit heijastelevat nuorisolakiin kiinnittyviä rannattomia odotuksia. Laki on nuorisotyön kentälle symbolinen ja strateginen asiakirja: se luo nuorisotyön kentälle oikeutusta ja identiteettiä, niin paikallisesti kuin kansallisesti. Aluekierrokset kertovat, että lain toivotaan vahvistavan nuorisotoimialaa, mille tuntuu olevan erityinen tarve nykypäivän tiukkoina taloudellisina aikoina. Laki ei kuitenkaan ole nyt eikä tulevaisuudessa yksinomaan nuorisotyölaki. Sen tavoitteena on yhtä lailla vahvistaa nuorten hyvän elämän sekä yhdenvertaisen yhteiskunnallisen aseman ja oikeuksien toteutumisen edellytyksiä. Aluekierros osoittaa, ettei nuorisotyön ja nuorten aseman vahvistamisen tahtotila ole automaattisesti yhdistettävissä vaan asettuu myös jännitteiseen suhteeseen.  
3. Nuorisotyön sisäkenttä vai monikenttäisyys? Aluekierroksille oli kutsuttu puhujiksi pääasiassa nuorisotyön edustajia tai nuorisotyön kanssa palveluita tuottavia tahoja. Tämän seurauksena puhe oli pitkälti nuorisotyön oman kentän kysymyksissä. Vähemmistöön jäivät näkökulmat, jossa tarkasteltaisiin nuorten palveluita esimerkiksi 1) osana elämänkaarimalleja, joissa lapsia ja nuoria tuetaan läpi heidän elämänkulkunsa, 2) horisontaalista lapsi-, nuoriso- ja perhepolitiikkaa, jonka tehtävänä on purkaa siiloja ja luoda mahdollisuuksia nuorten hyvinvoinnille tai 3) nuorisotyötä laajemmin osana nuorten toiminta- ja kasvuympäristöjä. Samaan aikaan monialaisuus on jo itsestäänselvyydeksi muodostunut retorinen tavoite, jonka edistämisessä nuorisotyön koetaan olevan vahvoilla, pienenä ja joustavana ammattikenttänä.
4. Hahmottuuko metsä puilta? Aluetilaisuudet vahvistavat kuvaa nuorisotyöstä kenttänä ja toimijajoukkona, jota luonnehtii väljyys, moninaisuus ja uusien toimintojen omaksuminen. Nuorisotyön identiteetti on muuttuva ja taipuisa, minkä seurauksena se on jatkuvassa neuvottelun tilassa. Tämä näkyy hyvin teksteissä, joissa puhutaan nuorisotyön yksittäisistä työmuodoista ja -menetelmistä, mutta verrattain vähän kokonaisuudesta. Monissa tutkija-analyyseissa pohditaan, mikä oikeastaan on nuorisotyön perusta – tai perusnuorisotyön päivitetty määritelmä vuonna 2015. Se ei näytä olevan selkeä kentän sisällä olevalle joukolle, saatikka nuorisotyötä ulkopuolelta seuraavalle väelle. Nuorisolain kannalta kentän ameebamaisuus on kiperä lähtökohta, minkä ei kuitenkaan toivoisi kääntyvän ylitsepääsemättömäksi ongelmaksi.
5. Ammatillistumisen ja vapaaehtoistoiminnan ristiveto? Nuorisotoimialan oikeutusta on vuosien saatossa haettu kaksiteräisesti: yhtäältä ammatillistumalla ja toisaalta vetoamalla vapaaehtoisuuden erityiseen voimaan nuorisotyön ja -toiminnan kentillä. Kansalaisyhteiskunta ja sen järjestöjoukot ovat ainakin aluekierroksen valossa voimallisessa murroksessa sekä toimintakenttänä että suhteessa julkiseen ja yksityiseen sektoriin. Kansalaisjärjestöt kamppailevat vapaaehtoistoiminnan ja palkkatyöeetoksen ristivedossa aivan erityisellä tavalla. Ratkaisun luulisi löytyvän avarasta ja toiminnallisesta kumppanuuseetoksesta, olipa sitten kyse dialogista viranomaisten, vapaaehtoisten tai yksityisen sektorin toimijoiden kanssa. Poteroitumista tuntuvat välttelevän kaikki, mutta ennakkoluulottomia avauksia emmitään silti. Tämäkin vahvistaa osaltaan tarvetta vahvoille monikenttäisille ja -alaisille lakimuotoiluille.
6. Kenen intressit kuuluvat? Missä tahansa lakivalmistelussa risteää erilaisia näkökulmia ja tarkastelutapoja. Saksalainen filosofi ja yhteiskuntatieteilijä Jürgen Habermas on kuvannut omassa oikeuden teoriassaan, että kaikkia lakeja suunniteltaessa käydään väistämättä intressineuvotteluja. Lait ohjaavat rahoitusta. Julkisen valinnan teorian mukaan kaikki virkamiehet pyrkivät lisäämään omaa vaikutusvaltaansa ja turvaamaan rahoituksensa. Kuin ilmentymänä tästä tutkijoiden seminaariraportit kuvaavat vaatimuksia, joissa omalle työlle penätään rahoitusta ja työlle riittävää asemaa halutaan turvattavan lakiteitse. Tässä ei sinällään ole mitään pahaa, sillä kuten Habermas toteaa, tämänkaltaiset intressineuvottelut ovat väistämättä osa lakivalmisteluja. Silti tulisi erottaa, milloin on kyse intressineuvotteluista (oman aseman turvaamisesta) ja milloin moraalis-poliittisesta puheesta siitä, millaisen tulevaisuuden haluamme nuorille 2020-luvulla – katsottiinpa nuoria yksilöinä, lähiyhteisöjen jäseninä tai ikä- ja sukupolvena. Nuorisolaissa on kyse myös jälkimmäisestä näkökulmasta.  
7. Ehkäistään ja korjataan? Vuoden 2015 keskustelut osoittavat, että intressineuvottelut halkovat kenttää erityisen vahvasti ja myös monialaisuuden paineet ovat ennen kuulumattomat. Tätä keskustelua käytiin aluekierroksilla muun muassa ’ennalta ehkäisevän’ ja ’korjaavan työn’ välistä suhdetta ruotimalla. Samaan aikaan kun juopa näiden kahden toimintakulttuurin/intressikentän/työmuodon välillä tuntuu viime aikoina kasvaneen, tarve sillanrakennukselle ja sitä kautta yhteisesti jaetulle nuorisotyön ymmärrykselle, sanastolle ja identiteetille on vahva. Selvää lienee, että nuorten elämänkulut ovat yhä harvemmin lineaarisia siten, että mitään yksituumaista jakoa niin sanottuun ennaltaehkäisyyn ja korvaaviin toimiin olisi perusteltua tehdä, ainakin jos asiaa katsotaan nuorten arjen näkökulmasta. Ja sieltä käsinhän asiaa pitäisi katsoa.
8. Nuorisotyö valmiissa maailmassa? Suomalaista nuorisotyötä leimaa vahva yhteiskuntahakuisuus. Tutkijoiden raportoimissa puheenvuoroissa ei välkähdä esiin näkökulmia, joissa nuoret voisivat olla perustellusti eri mieltä yhteiskunnan kanssa, tai joissa nuoria pitäisi tukea muodostamaan kriittistä suhdetta yhteiskuntaan ja auttaa heitä ilmaisemaan omia toiveitaan, pelkojaan ja unelmiaan siinäkin tapauksessa, että ne suuntautuvat yhteiskunnan arvoja tai odotuksia vastaan. Erilaiset keskustelut radikaalista nuorisotyöstä tai kriittisestä kasvatuksesta eivät juuri nouse esiin. Yhteiskunta ja maailma tuntuvat hämmästyttävän valmiilta aluekierrosten valossa. Vai onko kyse enemmänkin siitä, että muutosta haetaan rakenteista ja hallintokäytännöistä pikemmin kuin kansalaisista käsin?
9. Yksiarvoisuus, eriarvoisuus, moniarvoisuus? Nuorisolakia valmistellaan yhä moninaisemmassa Suomessa, jota leimaa sekä moniarvoistuminen että eriarvoistuminen. Nuorisosta on yhä kummallisempaa puhua yhtenäisenä joukkona, katsottiinpa nuorisotyön tarjoamien toimintojen piirissä olevia nuoria tai Suomessa asuvia nuoria ylipäänsä. Aluekierrosten keskusteluissa kierrettiin kehää, jossa nuorten yhdenvertaisuuden edistämisestä ja eriarvoisten lähtökohtien tasoittamisesta haettiin uudenlaista, koko kenttää yhdistävää näkökulmaa. Pohdinnat jäivät kuitenkin varsin yleisluontoisiksi, katsottiinpa nuorten monikulttuuristuvaa arkea tai syrjimättömyyttä nuorisotyön kenttää leimaavana vaateena. Nuorisotutkimus-lehdessä (2/2014) julkaistun nuorisotyön tulevaisuussikermän yksi kantava päätelmä oli se, että nuorisotyön tulisi tunnistaa ja kohdata eriarvoisuuden moninaiset muodot aiempaa vakavammin. Tämä näkökulma tulee varsin ohuesti esiin aluekierroksen tutkijaraporteissa. Eriarvoisuuden tasoittamisen eteen tehtävä työ edellyttää uudenlaisten kumppanuuksien ja toimintojen luomista. Jälleen lisää paineita lakimuotoilulle: nuorisolaissa tarvitaan teräviä muotoiluja sille, miten nuorisotoimiala voi konkreettisesti edistää yhdenvertaisuutta sekä millaisin konkreettisin työmuodoin ja menetelmin.
10. Osallisuuden sietämätön keveys ja raskaus? Tilaisuuksista kuulsi yksimielisyys siitä, että osallisuus on nuorisotyössä tärkeää ja että nuoria on autettava tulemaan kuulluiksi. Tutkijoiden kysymys kuuluu: jos tämä pitää paikkansa ja se on myös nuorisotyön keskeinen tavoite, miten se näkyy aluekierroksella? Nuorten osuus on varsin vähäinen suhteessa aikuisten (nuorisotyön) ammattilaisten puheeseen. Näyttääkin siltä, että samaan aikaan kun osallisuuden keskeisyydestä vallitsee yksimielisyys, menetelmätasolla on vielä kehitettävää. Osallisuus ei tapahdu automaattisesti. Siitä pitää huolehtia tapauskohtaisesti. Osallisuus voi tarkoittaa suppeasti osallistumista nuorisotyön sisäisiin toimintoihin, vaikkapa talotoimikuntien kautta. Toisaalta olisi laajemmin edistettävä sitä, että nuorilla on mahdollisuus osallistua lähiympäristöjensä, palvelujensa ja kasvuyhteisöjensä suunnitteluun alueellisella, valtion ja kansainväliselläkin tasolla. Osallisuus ei ole vain yksittäinen työmuoto tai työmenetelmä, se on nuorten eri palveluja läpileikkaava tapa rakentaa nuorten kasvuyhteisöjä sellaisiksi, että ne tukevat nuorten kuulumista, vaikuttamista ja kokemusta omasta arvostaan osana ympäristöään. Lain tulisikin tukea yksittäisten osallisuutta tukevien toimintojen kehittämistä, ja samalla luoda kuvaa siitä, minkälainen on tulevaisuuden Suomen ihannetila nuorten osallisuuden suhteen.
11. Mikä on nuorten alue? Erityisesti Lapin ja Oulun tilaisuuksissa tulee esiin lisääntyvä alueellinen eriarvoisuus keskuksissa ja niistä kauempana asuvien nuorten välillä. Mitä kauempana nuori asuu oman kunnan keskuksesta, sitä vähäisempi on hänelle tarjoutuvien palveluiden määrä ja ehkä tasokin. Kuntien väestönrakenteen ennusteet kertovat yhä voimallisemmasta nuoren ikäryhmän keskittymisestä tietyille alueille eteläisessä ja läntisessä Suomessa sekä pistemäisesti muutamalla muulla alueella. Huoli kääntyy myös tavoitteiksi: kun valtakunnassa suunnitellaan kuntaliitoksia tai maakuntamalleja, tulee pitää huoli siitä, että myös syrjempänä asuvien tarpeet, näkökulmat ja tilanteet ymmärretään, kun päätökset keskittyvät yhä keskittyneemmin isoimpiin keskuksiin.
12. Nuorisokulttuurien tilanahtaus? Ruotsalainen tutkija Torbjörn Forkbyn mukaan nuorisotyötä kuvaavat viisi pilaria: pedagoginen, demokraattinen, terveydellinen, kulttuurinen ja sosiaalipoliittinen pilari. Aluekierroksen perusteella näistä pilareista aliedustetuin taitaa olla kulttuurinen pilari, joka penää sitä, että nuorisotyö tukee nuorten kulttuurisia tarpeita ja harrastuksia. Kulttuurinen pilari huolehtii siitä, että nuoret löytävät tapoja ilmaista itseään sekä vastaa siitä, että kaupungeissa ja kylissä on paikkoja, joista kulttuuriset ilmaisu- ja toimintamuodot voivat kummuta. Tämän pilarin ohuus kuulemisessa herättelee kysymään, mitä pitäisi tehdä, että tämä näkökulma tulisi vahvemmin esille. Kulttuurisessa pilarissa ei ole kysymys vain kulttuurisen nuorisotyön työmuodosta vaan ylipäätään siitä, miten nuoret saavat omat ilmaisutapansa esiin suunnittelussa, kaupunkitilassa, välimatkoissa ja etäisyyksissä. Tai lyhyesti: miten nuoruuden kulttuureja arvostetaan. Päätämme johdannon herättelevään kysymykseen: pitäisikö uusi laki sittenkin nimetä nuorisokulttuurilaiksi?

Tomi Kiilakoski & Leena Suurpää