Kolumnit

”Nuoret ovat nuoria” - olemusajattelun houkutus ja petollisuus

Elina Pekkarinen kommentoi Suurpääkirjoitusta tuomalla keskusteluun kriminologi Jock Youngin, joka kirjoittaa jälkimodernin aikakauden muutoksista. 

Nuoren prekariaatin vaatimukset

Pelkästään työlle eläminen kuihduttaa sekä taiteellisen että poliittisen luovuuden.

Luokkapudokkaat ja julma koneisto

Nykyinen työllisyyspolitiikka on aktivointipolitiikkaa. 

Vastavuoroisuuden maailmanlaajuiset ja paikalliset jännitteet

Globaalin oikeudenmukaisuuden kannalta on keskeistä, mihin ikäryhmään ja maahan ihminen sattuu syntymään.

Vallankumous mielissä: kohti kestävää taloudellista kehitystä

Talous ei voi olla kestävää, jos ei oteta huomioon myös ekologista kestävyyttä.

Monitulkintainen sukupuolisensitiivisyys

 
Sukupuolisensitiivisyydeksi voidaan nimetä näkökulma, jossa tiedostetaan ja tunnistetaan sukupuolen merkitys ja sukupuolistereotypioiden rajoittavuus kasvatus- ja vuorovaikutustyössä.

Berliinissä opin syömään puikoilla, saksaa en oppinut

Yhdeksän Berliinissä vietetyn kuukauden jälkeen Mikko ei oppinut paljoakaan saksaa. Sen verran, että sai falafelin sellaisena kuin halusi. Berliinissä Anna-Sofia oppi syömään puikoilla.

Berliiniläinen kaupunginosaelämä

Berliiniläiset ovat tunnettuja siitä, että he viihtyvät hyvin omissa kaupunginosissaan. Voi kulua pitkiä aikoja, etteivät he poistu oman lähikorttelinsa ulkopuolelle.

Teinikarkotin-teemasarja

Lahden kauppakeskus Triossa kokeiltiin syksyllä 2009 teinikarkotinta, jonka avulla pyrittiin pitämään nuoret poissa kauppakeskuksesta. Teinikarkotin-teemasarjassa viritettiin teemasta keskustelua keväällä 2010. Onko mikään muuttunut?

Hipstereiden joukossa

Berliinissä jos missä on helppo huomata olevansa tyylitietoisten ja persoonallisesti pukeutuvien nuorten aikuisten ympäröimänä.

Julkaise syötteitä