Maahanmuuttopolitiikka ja intressiryhmät

Suomalaisen maahanmuuttopoliittisen keskustelun keskeiset kohteet ovat pakolaiset ja työperusteiset maahanmuuttajat. Nämä ryhmät muodostavat kuitenkin arviolta vain neljänneksen kaikista maahanmuuttajista. Miksi heistä puhutaan?

Väitän, että keskustelun ideologisten juopien syventyessä olisi kuitenkin hyvä muistaa maahanmuuton ja kansainvälisen liikkuvuuden kirjo kokonaisuudessaan, sillä tulevat poliittiset ratkaisut tulevat jollain tavoin vaikuttamaan myös niihin maahanmuuton muotoihin, joita ei poliittisissa keskustelussa ja päätöksenteossa huomioida.

Suomen nykyisen maahanmuuttokeskustelun ja -politiikan juuret ovat kiintiöpakolaisten vastaanotossa, mistä se laajeni inkerinsuomalaisiin paluumuuttajiin ja turvapaikanhakijoihin 1990-luvun kuluessa. Tämä näkyy erityisen selvästi maahanmuuttajien kotoutumispolitiikassa, joka keskittyy juuri näihin ryhmiin.

2000-luvulla mukaan on tullut työperusteinen maahanmuutto, joka nousi uutena painopisteenä hallituksen maahanmuuttopoliittiseen ohjelmaan vuonna 2006. Lisäksi Euroopan unionin sisäinen työvoiman liikkuvuus on noussut viime vuosina otsikoihin erityisesti rakennusalalla. Myös ulkosuomalaiset, kansainväliset avioliittomuuttajat ja opiskelijat on lainsäädännössä huomioitu, mutta heidän asemansa ei juuri ole herättänyt keskustelua.

Vaikka sekä pakolaisuuteen että työmuuttoon liittyy merkittäviä yhteiskuntapoliittisia kysymyksiä, niin yhtä lailla niitä on muiden muuttajaryhmien osalla. Lisäksi pelkkien lukumäärien osalta sekä julkisen keskustelun että viranomaistyön painotukset herättävät kysymyksiä. Miksi muista maahanmuuttajista ei juurikaan puhuta?

Yhden näkökulman kysymykseen tarjoaa James Wilsonin malli politiikan eri tyypeistä, joka perustuu eri ilmiöiden sääntelyn hyötyjen ja kulujen epätasaiselle jakautumiselle. Wilsonin mallin neljä ideaalityyppiä ovat intressiryhmä-, asiakas-, yrittäjyys- ja enemmistöpolitiikka.

Intressiryhmäpolitiikassa sääntelyt hyödyt ja kulut kohdistuvat pienelle ryhmälle, kuten esimerkiksi tietylle ammattiyhdistykselle. Asiakaspolitiikassa sääntelyn hyödyt kohdistuvat tietylle eturyhmälle ja sen kulut jakautuvat suurelle ihmisjoukolle. Yrittäjyyspolitiikassa sääntelyn hyödyt jakautuvat laajalle joukolle ja sen kulut pienelle ryhmälle, kuten jonkun toimialan yrityksille. Enemmistöpolitiikassa sekä hyödyt ja kulut jakautuvat suurelle joukolle ihmisiä.

Sekä pakolais- että työmuutossa maahanmuutosta seuraavat hyödyt kohdistuvat pienelle joukolle edunsaajia. Pakolaisten osalta näitä ovat vakiintuneet pakolaisjärjestöt, vastaanottokeskukset ja alkuvuosien osalta vastaanottavat kunnat. Työmuutossa hyödyt kohdistuvat yrityksille. Kummassakin tapauksessa merkittävä osa kuluista jakautuu veronmaksajille, jotka kustantavat alkuvaiheessa kaikki pakolaisuudesta aiheutuneet kustannukset ja työmuuttajien osalta muut kuin työantajat tarjoamat palvelut.

Pakolais- ja elinkeinoelämää yhdistävät vahvat etujärjestöt, jotka pyrkivät vaikuttamaan päätöksentekoon omien etujensa kasvattamiseksi. Aivan viime aikoihin saakka ainoa organisoitunut vastavoima on ollut ammattiyhdistysliike, joka on pyrkinyt puolustamaan suomalaisen järjestäytyneet työvoiman asemaa, sillä laajamittaisen työmuuton arvellaan laskevat yleistä järjestäytymisen tasoa ja sitä kautta pidemmällä aikavälillä heikentämään ammattiyhdistysliikkeen asemaa.

1990- ja 2000-lukujen maahanmuuttopolitiikkaa voidaan pitää Wilsonin luokittelujen mukaan lähinnä asiakaspolitiikkana, jossa pakolaisjärjestöt ja -hallinto sekä myöhemmin elinkeinoelämä ovat pyrkineet ajamaan etujansa. Intressipolitiikan sävyjä on ollut enemmän työperusteisessa maahanmuutossa, jossa ammattiyhdistysliike muun muassa onnistui saamaan läpi kahden vuoden siirtymäajan uusille EU-maille vuonna 2004. Näiden toimijoiden äänet ja kiinnostuksen kohteet ovat myös hallinneet suomalaista mediajulkisuutta ja viranomaistoimintaa.

Lokakuusta 2008 lähtien voimistunut maahanmuuttokriittinen liikehdintä toistaa aikaisempaa siltä osin, että se keskittyy sekä pakolaisuuden että työperusteisen muuton – tai ainakin niihin liitettyjen ilmiöiden – vastustamiseen. Lisäksi se korostaa maahanmuuton kuluja ja haittoja. Wilsonin mukaan asiakaspolitiikassa voi käydä näin esimerkiksi kun jonkun ilmiön seurauksia pidetään epätoivottavana. Kriitikoiden myötä julkinen maahanmuuttokeskustelu on muuttunut vastakkainasetteluja korostavaksi asiakaspolitiikaksi ja täten myös mediaa kiinnostavammaksi.

Tuomas Martikainen
dosentti, FT
yliopistotutkija, uskontotiede, Helsingin yliopisto