Nuorelle koulu on enemmän

Tomi Kiilakoski:Koulu on enemmän. Nuorisotyön ja koulun yhteistyön käytännöt, mahdollisuudet ja ongelmat. Helsinki: Nuorisotutkimusseura/Nuorisotutkimusverkosto 2014.  

Koulu on nuorille enemmän kuin opiskelupaikka: koulussa nuori tapaa suuren joukon muita nuoria joka päivä, koulu on yhtäältä nuoren kasvuyhteisö ja toisaalta myös instituutio, joka johdattelee ymmärtämään, miten suomalainen yhteiskunta toimii. Tässä moninaisessa ympäristössä toimivat yhä useammin myös nuorisotyöntekijät, jotka etsivät vielä paikkaansa suomalaisessa koululaitoksessa.

Teoksessaan Koulu on enemmän tutkija Tomi Kiilakoski tarkastelee koulun ja nuorisotyön yhteistyön tämänhetkisiä käytäntöjä, mahdollisuuksia ja ongelmia. Nuorisotutkimusseuran julkaisema teos perustuu vuosina 2012–2014 toteutettuun hankkeeseen, jossa tutkittiin koulun ja nuorisotyön yhteistyötä Hyvinkäällä, Kokkolassa, Kuopiossa, Lahdessa ja Oulussa. Kiilakoski pureutuu teoksessa kysymyksiin: Miten nuorisotyö ja koulu voivat toimia yhdessä? Mitä hyötyä siitä on? Miten nuorisotyö löytää sijansa koulussa, ja miten koulu uudistuu?

Taustalla vaikuttaa jatkuvassa muutoksessa oleva koulu: nyt ollaan siirtymässä kontrolloidusta opetuksesta kohti oppimisen mahdollistamista, jossa itse oppimiseen ja oppimisympäristöön kiinnitetään aikaisempaa enemmän huomiota. Juuri tässä muutoksessa nuorisotyö tukee koulua omalla joustavalla ja nuoria osallistavalla tavallaan. Samaan aikaan myös nuorisotyö on muuttumassa nuorisotaloihin keskittyvästä työstä kohti laajempaa, alueellista nuorisotyötä. Koulu on muutoksessa keskeinen tekijä – nuorisotyö on uusi toimija koulussa, jota koulun rakenteet eivät vielä varsinaisesti tue. Nuorisotyö kuitenkin ”sijoittaa itsensä näihin raameihin ja neuvottelee siellä paikkansa”, Kiilakoski toteaa. Hänen mukaansa koulun ja nuorisotyön yhteistyötä kannattaa tiivistää ja kehittää, mikä toisaalta tarkoittaa koulun jäykkyyden purkamista ja lisääntyvää avoimuutta ja joustavuutta.

Vaikka koululla ja nuorisotyöllä on sama kohderyhmä, nuoret, ne lähestyvät kohdettaan eri lähtökohdista. Koulussa nuoret kohdataan yksilöinä, joiden suorituksia arvioidaan. Nuorisotyö pyrkii kohtaamaan nuoret kokonaisuutena, omana itsenään ja spontaanisti: nuorisotyön tehtävä ei ole poimia ongelmia, vaan olla kiinnostunut nuorten elämästä ja tilanteesta ylipäätään. Käytännössä lähestymistapa tarkoittaa usein välituntityötä, yksilöhaastatteluja, koululuokkien kanssa tehtävää työtä ja koulunuorisotiloja. Nuorisotyöllä pyritään tukemaan nuorten välisiä suhteita ja nuorten osallistumista koulun kehittämiseen. Samalla kouluun tuodaan uudenlaista, keskustelevampaa aikuisroolia.

Teoksesta nousevat johtavina käsitteinä esille muutos ja aika. Muutos on kasvatuksen keskeinen piirre niin koulussa kuin nuorten arjessa. Kun muutos hyväksytään keskeiseksi osaksi kasvatustyötä, mahdollistetaan toiminnan kehittäminen. ”Jonkunlaista asennemuutosta ehkä tarvitaan, ja sehän me tiedetään, että asennemuutos ei tapahdu välttämättä kovin helposti, mutta sitten kun siellä saadaan jotakin tapahtumaan, niin jälkeenpäin huomataan, että ne raja-aidathan olivat aivan hölmöjä, vähän niin kuin Berliinin muuri aikoinaan”, toteaa Kiilakosken haastattelema opettaja.

Aika sen sijaan on yksi koulun ja nuorisotyön yhteistyön onnistumisen edellytyksiä ja suurimpia haasteita. Ajatustenvaihto ja yhteinen keskustelu opettajien ja nuorisotyöntekijöiden välillä on välttämätön edellytys sujuvalle yhteistyölle, mutta sille ei Kiilakosken mukaan aina löydy aikaa. Aika on myös nuorten tavoittamisen kannalta vaikuttava tekijä: koulussa tapahtuvassa nuorisotyössä nuoret tavoitetaan usein koulun ehdoilla, eli välitunneilla tai koulun jälkeen. Ajan lisäksi onnistunut yhteistyö edellyttää koulun ja nuorisotyön välisiä, yhteisiä tavoitteita, sekä molemminpuolisen, suopean ilmapiirin.

Mari Vaara
Kirjoittaja on toimittaja ja sosiaali- ja kulttuuriantropologian opiskelija.