Amberin puolesta veljiä vastaan

Roger Zelazny
Amberin yhdeksän prinssiä. Amberin kronikat 1. suom. Mervi Hämäläinen (2008)
Tampere: Vaskikirjat

Valkokantisen pokkarin takakannessa lukee: Tervetuloa Amberiin! Amber on Roger Zelaznyn alun perin vuonna 1970 luoman kertomuksen ainoa todellinen maailma varjomaailmojen keskellä. Sen pitäisi siis olla tarunhohtoinen maailma, johon päähenkilö kaipaa ja lukija pystyy samaistumaan tähän kaipuuseen. Minä en pystynyt, sillä Amberista ei ollut ainoatakaan kuvausta tai ominaisuutta, joka tekisi siitä omani.

Amber on valtataistelun kohde. Kuningas Oberon on kadoksissa ja hänen yhdeksän poikaansa pelaavat valtapeliä kärkkymällä Amberia varjomaailmoista käsin ja laskeskelemalla, kenen veljen kanssa kannattaisi liittoutua. Tarinaan tullaan sisään kertojapäähenkilön prinssi Corwinin kautta. Hän herää amerikkalaisessa sairaalassa muistinsa menettäneenä. Sitä mukaa kun hän lähestyy Amberia, hänen muistinsa keriytyy auki ja lukija alkaa haparoiden ymmärtää hänen menneisyyttään. Tietoa ei kuitenkaan paljasteta ylenpalttisesti, joten Amberin suurin valtti on salaperäisyys. Corwinille taas suurimmat valttikortit löytyvät hänen perhettään esittävästä lumotusta korttipakasta, jonka avulla hän voi pitää yhteyttä sukulaisiinsa ja jopa siirtyä heidän luokseen.

Monet viime vuosikymmeninä suomennetuista fantasiasarjoista ovat nuoren miehen kehityskertomuksia. Corwin arvelee olevansa ulkoisilta ominaisuuksiltaan kolmenkymmenen, mutta hän arvaa ja myöhemmin muistaakin eläneensä vuosisatoja. Mutta itseään hän joka tapauksessa joutuu etsimään, mikä luo yhtymäkohtia nuoruuteen. Corwin on jo elänyt niin kauan varjomaailmassa eli meidän tuntemamme historian vaiheita, että hän on kasvanut erilaiseksi kuin sisaruksensa. Hänessä on inhimillisiä säälin ja oikeudenmukaisuuden tunteita siinä missä hänen veljensä edustavat arkaaisia jumalhahmoja tunteettomassa vallanjanossaan.

Amberin yhdeksää prinssiä ei kannata lähestyä teoksena, jota olisi kirjoitettukaan suureksi taiteeksi, mutta kerronnan tietty huolettomuus ei miellyttänyt minua eikä hivellyt edes huumorintajuani. Fantasiakerronnan tärkeänä elementtinä on pidetty uskottavuuden luomista, millä tarkoitetaan sitä, että miljöö, henkilöt ja tapahtumat houkuttelevat eläytymään tarinaan mielekkäänä kokonaisuutena. Zelaznyn otteessa on kovaksikeitetystä dekkarista tuttua nihilismiä, jossa aidoille tunnereaktioille ei ole sijaa. Kun kerrotaan tuhansien ihmisten (tai -kaltaisten olentojen) tappamisesta tai yksilön kokemasta perusteellisesta jyrätyksi tulemisesta yliolkaisen summaavalla tyylillä, on vaikea pitää Corwinin muitakaan kokemuksia tai päämääriä mielekkäinä.

Zelaznyn ihailijat ovat pitäneet hänen lyhyttä lausettaan sekä ylevän ja arkipäiväisen tyylin sekoitusta mainiona. Tämä on varmasti makuasia. Minä koen sen läskiksi lyömisenä, kieltäytymiseksi asettua kertojan tehtävään kunnolla. Suomentaja Mervi Hämäläinen on tehnyt parhaansa miettiessään monia hyviä ratkaisuja tyylikysymyksiin, mutta paikoitellen lauseet eivät ole suomea. Kustantajan kannattaa olla seuraavan käännöksen kanssa tarkempi ja satsata lukijaan, jonka suomen kielen taju on hyvä. Suomessa fantasialajilla ei ole varaa joutua kielenkauhistelijoiden kirjoihin.

Kiehtovinta ja fantastisinta Amberin kronikoitten avausosassa on Kuvion merkitys sekä porttina että Corwinin mielen aukaisijana. Kyllästyttävien miekanheilutusten vastapainoksi asettuu Amberin henkinen perusta: se tulee eläväksi ajattelun ja muistelun kautta – oikeita muistoja lisäämällä ja vääriä poistamalla. Ei ole samantekevää mitä mielessä liikkuu.

Maria Ihonen
yleisen kirjallisuustieteen assistentti, Tampereen yliopisto