Koulua on käytävä. Etnografinen tutkimus koululuokasta sosiaalisena tilana.

Kommentin toimitus - 23.12.2011 10:07

Paju, Petri: Koulua on käytävä. Etnografinen tutkimus koululuokasta sosiaalisena tilana.. Nuorisotutkimusseura/Nuorisotutkimusverkosto, julkaisuja 115. Helsinki 2011.

Tutkimuksen nuoria ja tutkittavaa aihepiiriä koskevat taustaoletukset

Tutkimus liittyy Nuorisotutkimusverkoston organisoimaan Suomen ihanuus ja kurjuus – miten kasvatamme lapsiamme ja nuoriamme - tutkimushankkeeseen. Hankkeesta on Petri Pajun väitöskirjan lisäksi tulossa vielä Pajun ja Tommi Hoikkalan yhteisjulkaisu. Hankkeen tavoitteena on käydä läpi keskeiset kasvatusinstituutiot etnografisella tutkimusotteella. Pajun väitöstutkimuksessa ollaan kiinnostuneita koulun yhteisöllisyydestä ja yhteisöllisyydestä koulussa. Yhteisöllisyys tutkimuksen lähtökohtana tarkoittaa tässä jotain sellaista, joka saisi koulun opettajat ja oppilaiden vanhemmat tuntemaan itsensä osaksi samaa kasvatuksen ketjua, johon kuuluvat vielä harrasteiden ohjaajat, kaverit, netti ja sukulaiset ja naapurit. Kyse on siis kasvatuskumppanuuden ja -vastuun laajentamisesta koskemaan koko yhteiskuntaa.

Tutkimuksen kiinnostus kohdentuu koululuokan yhteisöllisyyden rakenteeseen ja koululuokkaan ylipäänsä (silloin kun sellaisia vielä on). Projektin institutionaalinen tausta perustuu ajatukselle, että koulusta puuttuu sellaista yhteisöllisyyttä, joka voisi sekä ehkäistä että tuoda nopeammin ja luotettavammin esiin kouluun sijoittuvia ongelmia. Tutkimuksessa pureudutaan kysymykseen, mitä yhteisö koulussa tarkoittaa. Tutkija keskittyy oppilaiden, nuorten, elämään ja vertaistoimintaan sekä siihen, mitä jää vertaisryhmien välisiin suhteisiin. Myös se, miten nuoret itse luokittelevat toisiaan, on tutkimuksen kiinnostuksen kohteena.

Tutkimus jakautuu kolmeen osaan. Ensimmäisessä osassa tutkija esittää tutkimuksen taustoja ja näkökulmia. Tutkimuksen keskeisiä väitteitä on, että etäisyydenpito viralliseen kouluun on perspektiivi, joka tekee ymmärrettäväksi monet muut koulun jaot ja arjen huomiot. Tutkimuksessa koulu jaetaan viralliseen, epäviralliseen ja fyysiseen kouluun. Näitä termejä käytetään läpi koko tutkimuksen. Toisessa osassa kuvataan koulun toimintaa ja ryhmämuodostusta, sukupuolten välisiä eroja, koulukiusaamista ja virallisesta koulutusta etäällä pysyvää ryhmää, erityisesti koululuokan erityispiirteitä. Tämä osa tutkimuksessa on kuvaileva (kuvaileva analyysi). Kolmannessa osassa esitetään, miten suorittaminen ilmenee koulun kulttuurisena käytävänä. Tutkimuksessa kuvataan koulua sosiaalisena tilana, mikä jakaantuu oppilaiden kesken sen mukaan, ovatko he koulumyönteisiä vai -kielteisiä.

Tutkimuksen tiedonintressit

Tutkimuksessa on kiinnostuttu siitä, mikä on yhteisö koulussa. Paju pohtii, voidaanko vaikuttaa etukäteen, ennalta ehkäisevästi, erilaisiin ongelmiin, jos tiedetään enemmän myös epävirallisen koulun yhteisöllisyyden rakenteista. Nuoret tutkimuskohteena ovat aina olleet kiinnostava tutkimuskohde, varsinkin viime vuosina erilaisten medioiden suuren huomion saaneiden tapahtumien vuoksi. Yhteiskunnan näkökulmasta nuoriso kiinnostaa myös taloudellisesta näkökulmasta: nuorisossa on tulevaisuuden toivo, he ovat tulevia työntekijöitä, päättäjiä ja eläkkeiden maksajia. Kansallisen hyvinvoinnin kannalta nuoret nähdään "sosiaalisena investointina". 

Tutkimuksessa toteutuu erityisesti praktinen tiedonintressi (hermeneuttinen). Tutkija on kiinnostunut oppilaiden omista kulttuurisista käytännöistä ja nuorten omista merkityksenannoista. Tutkimuksessa haetaan esimerkiksi nuorten omia näkemyksiä luokan yhteishengestä ja ryhmäytymisestä luokan sisällä. Nuorten välisten ja aikuisten ja nuorten välisten suhteiden tarkastelussa tulee esille myös tutkijan emansipatorinen tiedonintressi. Nuorten suhtautuminen viralliseen kouluun liittyy vallan käsitteeseen monin tavoin.

Tutkimuksen seuraukset tulevien tutkimusten ja nuorten parissa tehtävän työn kannalta

Tulevissa tutkimuksissa olisi edelleen hyvä jatkaa etnografista (ja toiminnallista) tutkimusotetta, jotta ongelmien varhaisen tunnistamisen taidot parantuisivat nuorten kanssa töitä tekevillä. Tutkijan meneminen osaksi nuorten omaa vertaisryhmää ja vaikuttaminen mahdollisesti sitä kautta nuorten herkkyyskausien läpiviemiseen interventioiden avulla olisi tulevien tutkimusten kannalta mielenkiintoinen ja innovatiivinen tutkimuskenttä. Pohdimme myös sitä, että koulun henkilökunnan tulisi ottaa huomioon Petri Pajun havaitsema asia, että koulu saattaa olla monelle oppilaalle ainoastaan paikka kohdata ystävänsä. Tämä havainto herättää monia kysymyksiä: Miten saada oppilaat motivoitumaan omasta oppimisestaan, vastuusta ja vallinnoistaan, jos koulu koetaan vain sosiaaliseksi ympäristöksi? Tulisiko opetuksen vaikuttavuuden seurantaan kiinnittää esimerkiksi opinto-ohjauksen osalta enemmän huomiota? Nuorten kanssa työskentelevien tulisi olla laaja-alaisesti tietoisia ja kiinnostuneita siitä, mikä on ajankohtaista nuorten elinympäristössä, jotta voidaan auttaa nuorta motivoitumisessa.

Tutkimuksessa käy myös ilmi nuorisotyön kannalta kiinnostava argumentti, jonka mukaan yhdeksäsluokkalaista voidaan kuvata peruskoulun veteraanina. Hän on yli puolet elämästään peruskoulua suorittanut ja oppiainejaon sisäistänyt nuori. Koulu kulttuurisena "käytävänä" kuuluu myös vanhempien ja opettajien puheissa. Nuoret puolestaan eivät ajattele koulua ja sen syvintä olemusta päivittäin.

Koulu on myös muiden aikuisten kuin vanhempien ja opettajien käytävä. Yhteisöpedagogien tehtävänä koulussa on olla virallisen ja ei-virallisen koulun välissä, välittäjän tehtävissä ohjaajana. Pajun tutkimuksesta on luettavissa, että suorittamisessa ei ole nopeasti tarkasteltuna mitään yhteisöllistä, se on rituaali ja suoritus. Ja juuri sellaisenaan koulu nivoo yhteen kaksi rinnakkaista yhteisöllisyyden tapaa. Yhtäältä se ottaa mukaan työrauha- ja arviointiperusteisen virallisen koulun yhteisön normeineen. Ja toisaalta se ottaa mukaan oppilaskulttuurista lähtevän horisontaalisen nuorten omaehtoisen yhteisöllisyyden.

Nuorisotutkimuksen tieto ja menetelmät, ryhmä IV
 Tampereen yliopiston yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikön opiskelijat pohtivat Nuorisotutkimuksen tieto ja menetelmät: sosiaali- ja kulttuurintutkimuksen risteyksissä -kurssinsa kirjoituksissa nuorisotutkimuksellisten teosten tietokäsityksiä. Opiskelijaryhmät valitsivat neljä Nuorisotutkimusverkoston julkaisusarjassa vuosien 2010–2011 aikana ilmestynyttä kirjaa ja kuvasivat sekä arvioivat teoksessa sovellettuja tietokäsityksiä tai metodologisia valintoja.

Petri Pajun kommentti alla.

Johdantosivulle

Muut sarjan kirjoitukset

Antirasistinen eetos ja tutkijapositiot
Nuorisotutkimuksen tieto ja menetelmät, ryhmä I

Lastensuojelun tieto ja tutkimus – Asiantuntijoiden näkökulma
Nuorisotutkimuksen tieto ja menetelmät, ryhmä II

Puolustuskannalla. Nuorisobarometri 2010.
Nuorisotutkimuksen tieto ja menetelmät, ryhmä III
 

Kasvatus, kasvaminen, kehitys

Kommentit

admin replied on

Saitte tehtäväksenne pohtia kirjojen tiedonkäsityksiä ja -intressejä. Kiitos ryhmätyöstänne. Välillä tuntuu, että nykyisin kirjoittajia on enemmän kuin lukijoita, pitää olla aina iloinen ja kiitollinen kun saa vihiä, että oma kirja on ollut jonkun kädessä.  Näkökulmani on tosin rajoittunut, ehkä lukijoita on vielä pari enemmän kun kirjoittajia.

Tämä vastaus kommentoi osaltaan sitä, mitä olette poimineet kirjastani ja toisaalta taidan tulla tehneeksi saamanne tehtävän uudelleen, minulla kun on aika oivallinen näkökulma siihen. Sain vastikään todistuksen yhteiskuntatieteiden tohtorin tutkinnon suorittamisesta. Kaksitoista vuotta harteilla keikkuneen apinan karistaminen oli intressini par excellence. Mutta se ei tietenkään muuta miksikään sitä, että tutkimuksen tiedonkäsityksiä ja intressejä voi pohtia. Napsuttelen siis intressistä ja tiedonkäsityksistä.

Koko tehtävä muuten palauttaa mieleen vuodet 1988–1991 Tampereen yliopiston opetusjaoston nuorisotyön tutkintoa opiskellessa. Ja kun nuoruuteni yläaste ja lukio ovat siinä noin kivenheiton päässä, niin sitäkin enemmän tässä on henkilöhistoriallista ulottuvuutta. Atalpan  lapsia tässä ollaan itsekin, se muuten valmistui parahiksi kun aloitin opinnot, tein mittavan poliittisen uran ainejärjestön liikuntaministerinä.

Jos olisin saanut saman tehtävän tästä melko hyvin tuntemastani kirjasta, olisin perinteisellä kolmijaolla nimennyt myös tiedonintressin ymmärtäväksi tai hermeneuttiseksi. Ja kysymyksessä taitaa olla aika tyyppitapaus sikäli, että yritän ymmärtää näennäisen kaoottista ja kirpeästi hölmöilevää toimintaa jostain näkökulmasta aivan järkevänä ja tolkullisena toimintana. Tästä olemme iloisen yhtä mieltä.

Tärkeämpää kuin tiedonintressi minulle ovat olleet kysymykset raportoinnista niin, että asiat tulisivat kerrotuiksi ja samalla luokkakavereiden kunnioittaminen. Olen jättänyt pois sellaisia asioita, jotka olisi voinut kertoa, jos olisi tavoitellut medianäkyvyyttä tai sosiaalipornahtavaa tyylilajia. Tämän kyllä lyhyesti toteankin. Tiedonintressissä tieteeseen liitettynä on kai vähän sellainen ajatus, että mitä enempi sen parempi. Minä jätin paljon ulkopuolelle, vaikka paljon kerroinkin.

Tulin todenneeksi, että yritin ymmärtää näkemääni jonkin mittapuun rationaalisena toimintana tietynlaisen oppilaskulttuurin näkökulmasta. En tule kirjoittaneeksi auki juuri sitä, onko kaikki järkevää ja rationaalista kun tarpeeksi pengotaan. Siis onko tupakanpoltto ja opettajille v…..lu tai lintsaaminen palautettavissa vain ja ainoastaan siirroiksi oppilaskulttuurin statuspeleissä. No, ei ole mielestäni, mutta jotta voisi edes vähän tajuta, mitä tuon kaltaisessa luokassa tapahtuu, on nähtävä myös se toinen todellisuus, tai käytävä aikuisuuteen, niin kuin sitä nimitän. Se, että asiat eivät jäännöksettä palaudu intresseihin tai kenttiin tai varsinkaan diskursseihin, on merkki elämäksi kutsutusta ilmiöstä, jota emme lähtökohtaisesti päättäneet pelätä tai olla aktiivisesti huomaamatta.

Tämä termi toisesta kaistasta aikuisuuteen muuten (ja toisaalta ehkä liian vähän käyttämäni ”positio”) olisi avannut tiedonintressejä minun mielestäni paremmin kuin ”valta”, jonka toitte ryhmätyöhön itse kirjani ulkopuolelta.  Sosiaalinen tila, jolla viittaan fyysisen tilan kaltaiseen, mutta silmin näkymättömään järjestykseen, olisi näin itse jälkikäteen ajateltuna toinen tai kolmas keskeinen avain, jota ette tulleet poimineeksi. Sitä sosiaalista tilaa kai olisi kutsuttava oikeaoppisesti epistemologiseksi oletukseksi maailmasta.

Klassisten filosofien klassiset tiedonintressijaot ovat hienoja klassikoita syystä.  Kuten todettua, opinnäytteen intressi on myös olla opinnäyte. Ja tällaisella ikääntyneellä sekatyömiehellä (en välitä edes sanoa itseäni tutkijaksi kun nytkin teen jotain ihan muuta työkseni) on myös sellaisia negatiivisia intressejä; sitä tulee kommentoineeksi muuta tutkimusta ja minä tein sen aivan tietoisesti. Minulle oli alun perin selvää, että teen, mitä teen, mutta en sanallakaan mainitse sitä yhtä tornia, joka on lainannut nimensä koulujubinoita dominoivalle tutkimushankkeelle. Enkä sitten maininnutkaan. On olemassa valtava koulutustutkimuksen ja pedagogiikan tutkimuksen koneisto, jolle koulu, ikäluokat ja oppilaat ovat lähinnä musta laatikko. Sinne voi laittaa panoksia ja sieltä tulevia suoritteita ja läpivirtauksia voi sitten mitata esimerkiksi sillä tornitestillä.

Keskeinen intressi, joka ei ollut minun vaan tämän projektin, oli mennä sisään sinne mustaan laatikkoon. Ja niin myös menin. Tämä on tietenkin vahva kannanotto tiedon lajeihinkin. Katsoimme, että emme saa irti haluamaamme kyselyllä tai edes havainnoimalla muutaman tunnin takapulpetissa. Tieto tässä yhteydessä oli myös ruumiillinen kokemus koululaisen väsymyksestä, nälästä, kylmästä ja taklauksista. Etnografiaa siis.

On myös muita asioita kuin tornitutkimus (norsunluutorni ja tämä kalteva), johon minulla on intressi pitää etäisyyttä. Sellaisia linjoja ovat ainakin koululaisten pahoinvoinnin korostaminen ja oppilashuollon mittaristojen kuljettaminen siinä rinnalla. Oppilaskuntaan puserrettu osallisuus(tutkimus) ei  olisi kestänyt oikeasti kovin läheltä tapahtuvaa tarkastelua, ja silti sellaistakin ihan vakavasti tutkitaan.  Minulla oli siis jotakuinkin intressi kirjoittaa koulusta nuo about 250 sivua mainitsematta näistä mitään. Ja lisää on tulossa.

Lisää intressejä. Lopulla puolen kirjaa tulen todenneeksi, että olen yrittänytkin raportoida asioita, jotka melkein kaikki melkein täysin jo tietävät. Jostain yhteyksistä olen saattanut päätellä tässä hieman onnistuneeni. Olin keväällä puhumassa tutkimuksesta joukolle suomalaisia ja ruotsalaisia nuorisoalan ihmisiä. Tauolla kypsään ikään ehtinyt, jopa minua vanhempi, ruotsalaismies tuli sanomaan, että kyllä palaa mieleen vanhat koulumuistot. Ja hän siis oli käynyt koulunsa ehkä 70-luvulla ja Ruotsissa. Tämä, sanotaanko sitten vaikka hiljaisen tiedon intressi, liittyy kouluinstituution vahvaan rooliin länsimaissa. Tämä on ollut toiseksi hienointa palautetta, mitä olen saanut. Hienointa on ollut se, että myös entiset luokkakaverini ovat lukeneet kirjaa, ja ymmärtääkseni ihan kokonaankin. Tämä ei ole ehkä intressi sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta tavoite yrittää lähestyä vanhempien ja nuorempien lukijoiden muistoja kertomalla siitä, miten koulu toimii nyt. 

Omia intressejään on vaikea arvioida, kun ei mitenkään pääse päänsä ulkopuolelle tarkastelemaan. En ole tosin valtavasti yrittänytkään. Kuten kerron kirjassa, olen palautellut mieleen omia yläasteaikoja musiikkiavusteisesti, ne muistijäljet ovat kovin toimivia.
Pelle Miljoonan Olen kaunis -biisissä  todetaan: ”ei oo totta, että olen tyhmä, koska en pärjää koulussa”. Nyt, kun olen kuunnellut tuotakin biisiä, olen melko varma, että kouluun liittyvä tiedonkäsitykseni on muotoutunut myös joskus 1981 kun tuo biisi oli uusi ja kuulin sen todellakin eräitä kertoja. Ja tätä synapsia en pääse enää purkamaan.

Terveisin
Petri Paju
sekatyömies ja tohtori