Arkipäivän rasismi koulussa
Anne-Mari Souto: Arkipäivän rasismi koulussa. Etnografinen tutkimus suomalais- ja maahanmuuttajanuorten ryhmäsuhteista. Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura, julkaisuja 110. Helsinki 2011.
Anne-Mari Soudon (2011) etnografinen tutkimus Arkipäivän rasismi koulussa käsittelee rasismin ilmenemismuotoja ja seurauksia suomalais- ja maahanmuuttajanuorten välisessä vuorovaikutuksessa. Souto kuvaa sekä rasismia tuottavia ja ylläpitäviä käytäntöjä että sitä tukevia käsityksiä ja kategorisointeja. Tutkimus nojaa pääasiassa sosiologisesti virittyneiden nuoriso- ja kulttuurintutkimuksen käsitteistöihin. Sen pääaineistona ovat kahden joensuulaisen yläkoululuokan oppilaiden haastattelut ja lukuvuoden mittainen osallistuva havainnointi, jota edelsi tutkijan kahden vuoden työskentely aiheeseen liittyvässä toimintatutkimuksellisessa nuorisotyön Exit-projektissa.
Souto käyttää tulkinnallisina lähtökohtinaan arkipäivän rasismia ja jäsenyyttä. Arkipäivän rasismi on hänelle yhtä aikaa teoreettinen käsite ja empiirinen tosiasia, joka leimaa tutkittujen nuorten arkea. Käsite ”arkipäivän rasismi” rajaa tarkastelun siihen, kuinka rasismia tuotetaan, ylläpidetään ja uusinnetaan arjen vuorovaikutuksellisissa tilanteissa ja rutiineissa. Tutkimuksessa kysymykset hyväksytyksi ja torjutuksi tulemisesta saavat sisältönsä ja muotonsa nuorten keskinäisissä suhteissa ja kohtaamisissa koulussa, koulun epävirallisessa kontekstissa. Jäsenyydellä Souto tarkoittaakin hyväksytyn aseman saavuttamista, arkista kuulumisen ja osallisuuden kokemusta sekä tunnetta vertaisten keskuudessa.
Souto sitoutuu työssään antirasistiseen eetokseen. Hän kirjoittaa eetoksen koko tutkimusprosessia ohjaavaksi teoreettiseksi lähtökohdaksi: se vaikuttaa tutkimusongelman muotoutumiseen, ohjaa keskeisten tulkintaa puitteistavien käsitteiden valintaa ja selventää tutkijapositioita. Eetoksella Souto tarkoittaa moraalista rasismin vastustamiseen sitoutuvaa kantaa ja julkista rasismin vastaista toimintaa tutkimuskentällä. Souto ei hyväksy rasismia, mutta etenee tutkimuksessa eri tavoin sitä kohti. Tutkimus on erilaisten tiedonintressien punos, joiden jaotteleminen on aina jossain määrin keinotekoista. Ajattelemme kuitenkin, että antirasistinen eetos piirtyy esiin eri tavoin riippuen siitä, millaista tiedonintressiä pohditaan. Lähestymme antirasistista eetosta neljän tiedonintressin näkökulmasta ja kiinnitämme huomion siihen, millaisiin erilaisiin asemiin Souto tutkimuksessa asettuu.
Jaottelua
Tutkija muutoksen tekijänä
Soudon tutkimuksen tiedonintressin voi mieltää emansipatoriseksi ja tavoitteen toimintatutkimukselliseksi: tarkoituksena on muutoksen mahdollisuuksien avaaminen. Samanaikainen suomalais- ja maahanmuuttajanuorten tarkastelu valottaa rasismin arkipäiväistä problematiikkaa vuorovaikutteisena prosessina monesta suunnasta. Soudon tarkoituksena on luoda arkipäivän rasismin ylittävät luottamukselliset suhteet maahanmuuttajanuoriin. Näin hän pyrkii ensinnäkin tunnustamaan maahanmuuttajanuorten rasismin kokemukset ja niiden seuraukset.
Myös suomalaisnuorten rasismia ja monikulttuurisuutta koskevien strategioiden kuvaus on osa muutokseen tähtääviä tavoitteita. Kuvausten avulla Souto laajentaa rasismi-ilmiön merkitykset ja tulokset kaikkien, myös lukijan, kohdattaviksi ja neuvoteltaviksi. Souto vastuuttaa kasvatusalan ammattilaisia ja tarjoaa konkreettisia välineitä rasismin vastaiseen työhön kouluissa: tehostettu jälki-istunto ja rasismin vastaiset pelisäännöt.
Souto puhuu tutkijapositiostaan arkipäivän rasismin ristipaineessa kipuilemisena sekä nuorten herättelijänä ja ihmettelijänä. Emansipatorisuudella on kuitenkin selvät rajansa: se ei näytä tuottavan pysyviä muutoksia nuorten vuorovaikutussuhteisiin. On esimerkiksi mahdotonta sanoa, millä tavoin tutkimusprosessi emansipoi yksittäisiä tutkittavia nuoria. Souto puhuu kentällä havaitsemistaan ohimenevistä luottamuksen hetkistä ja monikulttuurisista nuorisoryhmistä rasismin vastavoimana, mutta kirjoittaa samalla esiin arkipäivän rasismin tuottamat muutoksen rajat. Olisikin kiinnostavaa tietää, onko Souto käynyt emansipatorisen herättelijän roolissa jaakobinpainia, eli epäonnistuiko yritys.
Tutkija muutoksen esteiden osoittajana
Soudon tiedonintressin voi ymmärtää myös kriittiseksi, sillä hän paljastaa arkipäivän rasismia ylläpitäviä ja uusintavia rakenteita. Soudon tutkimuksen pontimena toimii havainto siitä, ettei suomalais- ja maahanmuuttajanuorten vähäinen kanssakäyminen selity aina kieli- ja kulttuurieroilla. Hän onnistuu kuvaamaan, millä tavoin koulun julkinen ja epävirallinen tila puitteistavat arkipäivän rasismia: nuorten vuorovaikutus taipuu toisteiseksi taisteluksi jäsenyyden oikeudesta. Souto osoittaa samalla, että koulu ohittaa arkipäivän rasismin nojaamalla jo saavutetun tasa-arvon ideaaliin opetussuunnitelmissa sekä opettajien ja oppilaiden kohtaamisissa. Hän ajattelee kuitenkin, että yksilö voi haastaa ja kiistää vakiintuneita sosialisaation myötä omaksuttuja, itsestään selvinä pidettyjä eronteon ja ihmisten luokittelutapoja.
Tutkija muutoksen tarpeen ymmärtäjänä
Soudon tutkimuksen tiedonintressiä voi pitää hermeneuttisena, ymmärtämään pyrkivänä. Tutkimus osoittaa, ettei rasismissa ole aina kyse tietoisesta ja julkilausutusta ulkomaalaisvihasta ja syrjinnästä. Rodullistettujen erontekojen ohella rasismia tuotetaan koulun arjessa vetoamalla kulttuurieroihin, jolloin kysymykset rasismista ja sen seurauksista häivytetään näennäisesti korrektin kulttuurieropuheen alle. Tutkimus osoittaa ensinnäkin, että suomalais- ja maahanmuuttajanuorten suhde sekä rasismiin että monikulttuuristumiseen jäsentää ja muokkaa monin tavoin heidän tapojaan muodostaa ryhmäsuhteita, nähdä ja kohdata toisiaan. Toiseksi tutkimus osoittaa rasismin olevan vahvasti läsnä koulussa. Pohdimme, mihin muuhun lopputulokseen Souto olisi voinut päätyä antirasistisesta eetoksesta käsin.
Tutkija muutokseen taivuttelijana
Soudon tutkimusta voidaan tarkastella myös teknisen tiedonintressin kautta. Tässä mielessä antirasistinen eetos tarkoittaa arkipäivän rasismin ilmiön haltuunottoa. Antirasistinen eetos asettaa Soudon sekä muutoksen paikantajaksi että eritoten kasvatusalan ammattilaisten vastuuttajaksi. Mielestämme tutkimuksen suurimmat saavutukset painottuvatkin juuri emansipatorisen ja hermeneuttisen tiedonintressin yhdistelmään. Jotta arkipäivän rasismia voi purkaa, sitä on ensin pakko ymmärtää. Tutkijan tiedonintressi vaikuttaa vahvasti emansipatoriselta antirasistisen eetoksen takia, mutta tuloksiltaan tutkimus kiteyttää kriittisen tiedonintressin kysymyksiä.
Tutkijan valta tietoon
Souto noudattaa työssään dialogista tietokäsitystä, jossa asiantuntijatieto rakentuu kentällä muodostetun käytännön tiedon pohjalta. Hän nojaa pluralistiseen tieto-oppiin, jossa tutkija hyväksyy tiedon lähteiksi oman asiantuntijuutensa lisäksi aikaisemman tutkimuksen sekä omat ja tutkittavien näkemykset tutkittavasta ilmiöstä.
Soudon kiinnostuksen kohteina ovat erot ja eriarvoisuus, ensisijaisesti kulttuurisiin ja rodullistettuihin eroihin liittyvät kategorisoinnit ja hierarkiat, mutta myös mukaan ottamisen prosessit. Souto perustelee metodologiset valintansa antirasistisella eetoksella, joka on elimellinen osa hänen työn rakennetta. Se tekee merkitykselliseksi tutkijan näkyville tuottamat erot ja samalla tarpeen purkaa ne. Eetos on tutkimusta ja tutkijapositiota mielekkäästi rajaava näkökulma, se näyttää ikään kuin vapauttavan tutkijan toimimaan. Se leimaa kaikkia tutkijan prosessin eri vaiheissa ottamia rooleja ja on selkeä sekä tutkijalle että tutkittaville.
Antirasistinen eetos on Soudon tietoinen ja avoin valinta käyttää tutkijan valtaa. Hän ei väistä rasismin ilmiötä moraalisena kysymyksenä, vaan sijoittaa itsensä työhön ottaen kantaa siihen, miten asioiden ei ainakaan pitäisi olla. Pohdimme kuitenkin, jääkö tutkijan valta jossain määrin perustelematta antirasistisen eetoksen vuoksi. Toimiiko antirasistinen eetos itseään toteuttavana ennustuksena? Tekeekö Souto näkyväksi, kuinka tutkija jäsentää, reflektoi ja tulkitsee käytännön tietoa olemassa olevien teorioiden pohjalta?
Nuorisotutkimuksen tieto ja menetelmät, ryhmä I
Tampereen yliopiston yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikön opiskelijat pohtivat Nuorisotutkimuksen tieto ja menetelmät: sosiaali- ja kulttuurintutkimuksen risteyksissä -kurssinsa kirjoituksissa nuorisotutkimuksellisten teosten tietokäsityksiä. Opiskelijaryhmät valitsivat neljä Nuorisotutkimusverkoston julkaisusarjassa vuosien 2010–2011 aikana ilmestynyttä kirjaa ja kuvasivat sekä arvioivat teoksessa sovellettuja tietokäsityksiä tai metodologisia valintoja.
Anne-Mari Soudon kommentti alla.
Johdantosivulle
Muut sarjan kirjoitukset
Antirasistinen eetos ja tutkijapositiot
Nuorisotutkimuksen tieto ja menetelmät, ryhmä I
Lastensuojelun tieto ja tutkimus – Asiantuntijoiden näkökulma
Nuorisotutkimuksen tieto ja menetelmät, ryhmä II
Puolustuskannalla. Nuorisobarometri 2010.
Nuorisotutkimuksen tieto ja menetelmät, ryhmä III
- Kirjaudu sisään lähettääksesi kommentteja
- Tulostettava sivu
- Lähetä kaverille
Kommentit
admin replied on Pysyväislinkki
Anti-rasistista tiedonjanoa
Kommentti Nuorisotutkimuksen tieto ja menetelmät: sosiaali- ja kulttuurintutkimuksen risteyksessä -kurssin opiskelijoille väitöskirjastani Arkipäivän rasismi koulussa
Ensiksikin, kiitokset arvon lukijat ja kommentoijat. Olo on aina otettu, kun joku on vaivaantunut lukemaan ajatuksella ja reflektiolla vaivalla väännettyä tekstiä.
Analysoitte oivallisesti tutkimukseni tiedonintressejä, ja teette samalla näkyväksi sen, minkä itse väittelijä on jättänyt tekemättä. Työtäni eteenpäin vievänä ja motivoivana tekijänä on ollut vahva kriittis-emansipatorinen tiedonintressi. Tutkijuuttani leimaa vahva kantaaottavuus, ja tahto muutokseen ja muutoksen tarpeen osoittamiseen kiteytyy anti-rasistisessa tutkimuseetoksessa. Minulla ei ole juuri lisättävää siihen, kuinka erittelette tiedonintressejä anti-rasistisesta eetoksesta käsin. Ainoana korostuksena ehkä se, että hermeuneuttisen tiedonintressin näkökulmasta anti-rasistisen eetoksen tavoitteeksi tulee ennen kaikkea sen tavoittaminen ja ymmärtäminen, mitä rasismi merkitsee nuorille ja etenkin nuorten ryhmille ja niissä rakentuville paikallisille nuorisokulttuureille. Tämä sosiaalinen ulottuvuus/ arjen jäsenyyksiä rakentava näkökulma meinaa jäädä paitsioon niin suomalaisessa rasismin tutkimuksessa kuin rasismin vastaisessa työssäkin. Jotta esimerkiksi anti-rasistista nuorisotyötä voidaan tehdä, on hyvä ymmärtää, mikä on ilmiön sosiaalinen ja nuorisokulttuurinen merkitsevyys. Toisin sanoen, opettajan on turha lisätä tietoa eri kulttuureista tai kehottaa ja odottaa Maijan ja Matin olevan Muhamedin kaveri, jollei hän samalla mieti, mitä mieltä Maijan ja Matin kaverit ja vanhemmat ovat uusista ajatuksista tai uudesta kaverista.
Mutta sitten haluan hieman käydä debattia, nimittäin tutkijan positioitumisesta, tutkijan vallasta ja anti-rasistisen tutkimuseetoksen oikeutuksesta. Näissä kaikissa on kyse kentällä rakentuvista vuorovaikutussuhteista ja dialogista, ne eivät ole vain tutkijan päätettävissä tai valittavissa. Kärjistetysti todeten, tutkija ei voi vain mennä kentälle (tässä koululuokkiin) ja päättää millainen hänen asemansa on tai millaisia kysymyksiä hän tutkittaville esittää. Tutkija ei ole kentällä myöskään vain tiedettä varten: toimiessaan ja eläessään yhteisön jäsenenä tutkijan on mietittävä myös toimintansa seurauksia. Alaikäisten tutkittavien kohdalla tämä kysymys on erityisen relevantti. Olen aikoinani väitellyt tästä tematiikasta kiivastikin esimerkiksi Klaus Mäkelän kanssa (ja nämä keskustelut nostavat vieläkin karvani pystyyn), jonka mielestä tieteen tarkoitus on tiede itse, ja kysymys siitä, mitä tiede/ tutkija voi antaa tutkittavilleen, on turha. Etnografisessa tutkimuksessa tämä viimeksi mainittu kysymys pälähtää heti tutkijan kasvoille, kun hän astuu kentälle ja siihen hänen on vastattava, jos meinaa lunastaa paikkansa yhteisön jäsenenä. Toki kentät ja niiden sosiaaliset järjestykset vaihtelevat, eivätkä ne aina vaadi tutkijalta selkeitä tai avoimia kannanottoja.
Omaa tutkimuskenttääni leimasi jännitteisyys ja sosiaalinen kahtiajakautuneisuus. Itse koin, että anti-rasistinen nuoriso-ohjaajamainen tutkijan rooli – sisältäen avoimuuden ja rehellisyyden tutkittavilleen – oli ainut mahdollinen positio luoda luottamukselliset suhteet keskenään ristiriidoissa oleviin tutkittaviin. Toki se palautui myös henkilökohtaiseen intohimoon ja tahtoon tehdä kantaaottavaa tutkimusta. Samalla olen kuitenkin sitä mieltä, että tämä positio antoi mahdollisuuden tarkastella arjen rasismia eri ryhmien näkökulmasta. Toki ilmiötä olisi voinut tarkastella toisestakin positiosta, mutta uskon vakaasti, että esimerkiksi neutraalimpi ja etäisempi tutkijan rooli ei olisi antanut mahdollisuutta ilmiön tarkasteluun vuorovaikutteisena prosessina. Kyse ei ole kuitenkaan siitä, että tutkimus tuottaisi vain sitä, mitä tutkija haluaa nähdä tai näkee tietystä politisoituneesta positiosta. Totta on tietysti se, että tutkijan katse ja dokumentaatio on valikoivaa, mutta se ei vähennä valikoitujen näkökulmien ja itse ilmiöiden todellisuutta. Arkipäivän rasismi oli totta anti-rasistisesta eetoksesta huolimatta, ja tarkka dokumentaatio oli väline osoittaa arjen sosiaaliset faktat. Tässä katson onnistuneeni hyvin. Hämmentävää on se, jos oman position ja sitoumusten aukikirjoittaminen vie uskottavuutta tuloksilta. Eikös sen pitäisi olla juuri toisinpäin? Nämä ovat tärkeitä teemoja ja kiitokset teille siitä, että kyseenalaistitte sitoutumiseni oikeutusta sekä tutkimuksen ja tietämisen politiikkaa ja reunaehtoja. Väitöskirjassani perustelen valintojani enemmän, eikä siitä tässä nyt sen enempiä, mutta haluan kuitenkin korostaa, että anti-rasistinen eetos ei ole vapauttanut vaan se on mahdollistanut minun toimintaani tutkijana.
Kirjoituksenne kirvoitti pohtimaan myös sitä, mitä anti-rasistisella eetoksella voi saavuttaa. Mitä on emansipaatio? Rasismi on vahvasti rakenteellinen ilmiö, ja vastarinnan ja toimijuuden mahdollisuudet ovat rajalliset. Tästä huolimatta myös pienet teot voivat olla merkityksellisiä ja yksilöitä henkilökohtaisesti vahvistavia ja vapauttavia. Esimerkiksi kuulluksi tuleminen tai mahdollisuus jakaa kipeitä kokemuksia voi olla nuorelle tällainen. Korostan näiden hetkien merkitystä etenkin siksi, koska koulu näyttäytyy monissa tutkimuksissa ympäristönä, joka ei kuuntele rasismin uhreja vaan jättää heidät pikemminkin kokemustensa kanssa yksin. Tavallista suomalaisuutta arvostavassa ympäristössä on merkitsevää myös se, että jotkut haastavat ja kritisoivat yhteisön järjestäytymisen perusteita. Yhteisössä, jossa vain pieni vähemmistö aikuisista uskaltaa puhua suoraan rasismista ja näyttää julkisesti puolustavansa monikulttuurisuutta, tällainen toisin toimiminen huomataan. Tämä näkyi kohdallani esimerkiksi siinä, että toimin tuolloin ja toimin edelleenkin ”tukihenkilönä” niille tytöille, joilla oli/ on monikulttuurisia seurustelusuhteita. ”Kiitos, että sanoit vaihtoehdon”, lämmitti myös kovasti mieltä yhdeksän vuotta kenttäjakson jälkeen Prisman kassajonossa aikuistuneelta ex- kaljupäältä. Mutta siihen en osaa vastata, olisiko joku muu toiminta tai tutkijan positioituminen ollut tehokkaampaa anti-rasismin näkökulmasta. Tähän ei anti-rasistinen eetos anna vastauksia tai tutkijan vastuunvapautta. Perusteltua on myös kysyä, missä määrin anti-rasistinen toimintani lietsoi suomalaisnuoria performoimaan rasismia?
Emansipatorisen tiedonintressin näkökulmasta toivoisin myös sitä, että tutkimukseni antaisi kouluille välineitä anti-rasistiseen työhön. Olen saanut paljon palautetta, joka etenkin opettajilta ollut useimmiten ristiriitaista. Niin anti-rasistinen eetos kuin nuorisotutkimuksellinen näkökulma koulun tutkimuksessa ovat synnyttäneet lukijoissa paitsi uusia avauksia ja ajatuksia myös hämmennystä, närkästystä, kiukkua ja suuttumusta (Oliko koulussa todella asianmukaiset opettajat vai eikö Souto edes halunnut nähdä opettajissa mitään positiivista?) Palautteita lukiessani ja kommentoidessani olen miettinyt yhä enemmän sitä, miten anti-rasistista työtä voi ja kannattaa Suomessa tehdä. Millaista tiedon politiikka ja retoriikkaa se vaatii? Itse olen tutkijana ja toimijana ehkä liiankin kärjekäs, ja taidan sortua siihen nytkin. Tökkimistä tarvitaan, että muutosta tapahtuu, mutta missä menee tökkimisen rajat? Milloin se kääntyy itseään vastaan?
Anne-Mari Souto