Huhuu, onko syrjäytynyttä nuorta näkynyt?

Aivan oikein, poliisijohtaja! Käsite on vähintäänkin ongelmallinen. Se on sitä kaikissa mahdollisissa katsannoissa. Käsitteen käyttö yleistyi ja vakiintui Suomessa 1990-luvun laman aikana. Se omaksuttiin Englannista (”marginalized”) ja Ruotsista (”utslagen”; joka tarkoittaa kylläkin tarkasti kääntäen uloslyötyä eli syrjäytettyä, ei syrjäytynyttä.) Tutkijat Petri Paju ja Jukka Vehviläinen analysoivat käsitteen ryöstöviljelytyyppistä käyttöä 90-luvun lopun suomalaisessa nuoriso- ja järjestötyössä terävässä ”Valtavirran tuolle puolen” -teoksessaan. Heidän mukaansa tuolloisen laman jälkimainingeissa joka niemen notkosta ja saarelmasta alkoi löytyä ”syrjäytyneitä nuoria” . Heidän ”auttamisekseen” sai helposti ESR- ja RAY- ja kaikkea mahdollista rahaa. Monenkirjavia, kaikenkarvaisia projekteja pantiin pystyyn ”syrjäytyneiden nuorten” auttamiseksi. Itsekin tutkin muutamaa niistä. Niin sanotut auttamiskeinot olivat monenkirjavia. Kukaan ei silloinkaan tiennyt, mitä ”syrjäytynyt” lopulta edes tarkoittaa. Sekin tuli esiin, ettei kukaan ”syrjäytyneistä” tai ”syrjäytymisvaarassa” olevista nuorista itse katsonut olevansa tällainen. Kyseinen leima ennen kaikkea loukkasi heitä, ja aivan syystä.

 

Käsitteen paradokseja, kestämättömiä taustaoletuksia, historiaa ja käyttöä analysoitiin Suomessa ansiokkaasti 1990-luvn lopun ”syrjäytymis”hysterian hieman taituttua sosiaalityön tutkimuksen piirissä. Sosiaalipoliitikko Tuula Helne teki aiheesta analyyttisen väitöskirjan ja tutkija Timo Harrikari tutki nuoriin kohdistunutta ”huolipuhetta”, johon sanan ”syrjäytynyt” käyttö usein yhdistyy. Näiden analyysien saattelemana koko ongelmallinen käsite näytti hiipuvan unholaan 2000-luvun alussa: niin tieteellisistä teksteistä, selvityksistä kuin jopa mediastakin. Kunnes kerralleen jo kuopattu käsite nousi kelvottomien käsitteiden hautausmaalta kummittelemaan. Syinä käsitteen re-inkarnaatioon lienevät ainakin uusi vuoden 2008 lopulla alkanut taantuma, taas korkealle kohonnut nuorisotyöttömyys ja jo ennen taantuman alkua viriämään lähtenyt keskustelu ”tilastojen ulkopuolelle kadonneista nuorista.” Pekka Myrskylän aiheesta tekemässä asiallisessa raportissa sanaa ”syrjäytynyt” tuskin edes käytetään, ei ainakaan otsikoissa. Mutta viime vuoden aikana yhteiskunnassamme on virinnyt suoranainen hälytystila, eikä vähiten konservatiivisten lehtien pääkirjoituksissa ja poliitikkojen puheissa. ”Nyt ´syrjäytyneitä´ etsimään ja oikealle tielle saattamaan, vaikka kissojen ja koirien ja etsivän nuorisotyön kanssa!”

 

On selvää, ja tilastojenkin osoittamaa, että nyky-Suomessa on liian paljon ihmisiä, kasvavassa määrin etenkin nuoria, joiden taloudellinen toimeentulo on äärimmäisen niukkaa koostuen lähinnä viimekätisestä sosiaaliturvasta. Monet heistä ovat koulutuksen ja työelämän ulkopuolella. Tosin eivät kaikki. Köyhä ja nälkäänäkevä voi näet olla, vaikka olisi koulutusta ja kävisi töissäkin, myös Suomessa. Usein köyhyys, kouluttamattomuus, työelämän ulkopuolella oleminen, huono terveys ja epäterveelliset ruokatottumukset samoin kuin niin sanotut elämänhallinnan ongelmat kuitenkin kasautuvat samoille ihmisille. Tämänkin väestötilastot osoittavat. Tähän ”pakettiin” kun vielä lisätään yksinäisyys, mielenterveysongelmat, riippuvuudet alkoholista ja muista päihteistä sekä vielä lain tuolla puolen puuhailu, niin siinä se on – vai onko? – se ”TODELLINEN ”SYRJÄYTYMINEN”.

 

Jos tosiaan kaikki edellä luetellut ongelmat kasautuvat yhdelle ja samalle ihmiselle, hänen voi ehkä sanoa olevan ”syrjäytynyt”. Silti olisin varovainen, tai edelleenkin pidättyväinen, koko käsitteen käytön kanssa. Lähes jokainen meistä, ainakin akateemisista pätkätyöläisistä, mutta monista muistakin niin sanotuista kunnon keskiluokkaisista kansalaisista, on joskus elämässään ollut jollain elämänalueella ”syrjäytynyt”. Luultavasti on edelleenkin, ainakin välillä. Moni meistä on rikkonut vähän yhteiskunnan pelisääntöjä – tai rikkoo edelleen:  köyhemmät esimerkiksi matkustamalla pummilla, rikkaammat maksamalla kotinsa siivoojalle tai vaikka kielentarkastajalle pimeästi. Useat meistä ovat menneet elämässään kerran tai useammankin psykologin juttusille, kun pyrkimys menestyksekkääseen elämään on takunnut oikein kunnolla. Moni on myös kiskonut viinaa ja tupakkaa ja kokeillut laittomiakin päihteitä sekä sotkenut raha-asiansa ainakin jossain elämänsä vaiheessa. Ainakin opiskeluvuosinaan moni koulutettu ”menestyjä” on kärsinyt muutaman kerran nälästäkin sekä sosiaalisesta eristyneisyydestä vaikkapa avo- tai avioeron jälkeen tai gradua tai väitöskirjaa viimeistellessään. Eivätkä nämä elämänhallinnan rakoilut aina rajoitu vain opiskelu- ja kriisivuosiin; jotkut niistä saattavat nostaa päätään aina silloin tällöin lähes kenen tahansa elämässä.

 

Meitä keski-ikäisiä akateemisesti koulutettuja pysyvän osoitteen haltijoita ei kuitenkaan koskaan leimata ”syrjäytyneiksi”, koska pääsääntöisesti näytämme ulospäin siltä, että kaikki elämässä on ihan hyvin. Mutta etenkin puolustuskyvyttömät nuoret, joilla joskus on vaikka vain yksi niin sanottu ”syrjäytymisen OIRE” (kuten keskeytyneet opinnot) saati kaksi (esimerkiksi edellä mainittu ja lisäksi lievä depressio tai köyhät vanhemmat) saavat alta aikayksikön ”syrjäytynyt”-poltinmerkin. Se tuskin auttaa heitä myönteisen minäkuvan rakentamisessa. Lisäksi tämä määritelmä näyttää oikeuttavan yhteiskunnan koneistoa kohdistamaan näihin nuoriin  toimenpiteitä, jopa pakkotoimia, jotka aina eivät ole täysin ongelmattomia. Näin oli ainakin 90-luvun lopulla, jolloin näitä toimenpiteitä itse tutkin. Näille nuorille organisoitiin monenkirjavia ”syrjäytyneiden elämänhallinta” -kursseja, joille oli  pakko osallistua, jotta ei menettänyt perustoimeentuloaan. Nuorten oli suostuttava määrittelemään itsensä ”syrjäytyneeksi” ja osallistuttava pahimmillaan mitä järjettömimpiin ”koulutuksiin”. Toivon vilpittömästi, että ainakin näiden ”koulutusten” ja kurssien taso ja mielekkyyden aste on noista ajoista noussut.

 

***

 

Itäkeskukseen matkalla olevassa bussissa istui pari päivää siten kovailmeinen teinityttö. Tarkkailin häntä, kun ei ollut parempaakaan tekemistä. Hän oli ylipainoinen, tukkakin saattoi olla vähän likainen, housunlahkeet risaiset, kengät varsin kuluneet…  ja ettei vaan taskusta olisi pilkottanut tupakka-aski. ”Tuolla on varmaan koulut kesken ja päihdeongelmaiset vanhemmat, kun eivät katso lapsen siisteyden perään; taitaa muutenkin olla vähän syrjäytynyt, mahtaako syödäkään muuta kuin sipsejä, kun on tuommoinen läski” ajattelin puolihoureisen laiskasti, ennen kuin sain itseäni imaginäärisesti tukasta kiinni ja retuutin: noin ei ajatella ihmisistä! (Vaikka turhan usein niin teen.) Sitten tarkensin katseeni hänen T-paitansa tekstiin: ” Be stupid enough to get a successful life.” (suom. Ole tarpeeksi tyhmä hankkiaksesi menestyksekäs elämä.) Lienee turhaa sanoa, että tyttö näytti kantavan paitaansa ylpeänä. 

 

Se, joka meistä ei ole yhtään syrjäytynyt millään elämän alueella, joka on kyvykäs (tai tytön T-paidan sanoin:  ”tarpeeksi tyhmä”) täysin menestyksekkääseen ja tahrattomaan elämään, heittäköön ensimmäisen leimakirveen;  kirveen , jossa lukee ”syrjäytynyt nuori.”