Pysäytetyt lapset

Väitän, että nuorten terveys ja liike ovat vahvasti vanhemman sukupolven kontrollin ja määrittelyn kohteina.

Väitettäni hahmotan yhtäältä liikkeen ja pysähtymisen  ja toisaalta terveyden ja sairauden ulottuvuuksien avulla. Kun nämä ulottuvuudet ristiintaulukoidaan, syntyy seuraavanlainen nelikenttä:

Se, mitä aikuiset tarjoavat nuorille heidän vapaa-ajalleen, ja mitä vanhempi sukupolvi toivoo ja tuottaa nuoremmille sukupolville, ovat terveelliset ja liikunnalliset harrastustoiminnat. Mitä äärimmäisemmiksi liike ja liikunta muuttuvat, sitä suuremmiksi kasvavat riskit sairastuttavasta liikkeestä tai sairastumisesta, kuten esimerkiksi syömishäiriöistä.

On kuitenkin hyvä pitää mielessä, kuka määrittelee, mikä liikunta on terveellistä ja mikä sairasta. Entä milloin nuori saa liikkua, missä ja miten? Milloin ja kenen määräyksestä on pysähdyttävä paikoilleen? Esimerkiksi lääkityksen ja diagnosoinnin nopea kasvu ADHD-lasten ja -nuorten parissa liittyy myös tähän rajankäyntiin ja vallankäyttöön. Tästä kirjoittaa myös Jukka Laajarinne (2011) radikaalissa teoksessaan Leikkiminen kielletty!  Psykiatrian DSM-IV-tautiluokituksessa ADHD:n diagnostisiin kriteereihin luokittuu muun muassa ”juoksentelu, hyppiminen ja kiipeily sopimattomissa tilanteissa”, mikä kuulostaa positiivisemmissa mielikuvissa esimerkiksi parkourin, katuakrobatian, määritykseltä. Nelikentän alemmasta osastosta löytyvät sekä sairauden pysähdyttämät nuoret potilaat että terveet, mutta eri tavoin pysäytetyt nuoret. Tästä näkökulmasta koululaitos on erittäin mielenkiintoinen.

Kuten olen aiemminkin toisessa asiayhteydessä väittänyt, olen edelleen sitä mieltä, että opimme ensin lapsina liikkumaan ja puhumaan, jonka jälkeen koululaitos pysäyttää liikkeemme, lamauttaa istumaan hiljaa paikoillaan. Laajarinne (2011, 61) kirjoittaa:

Medikalisoituneen (koulu)järjestelmämme kanta on, että on tervettä istua tuntikausia aloillaan, vaikka nykytutkimuksen valoissa aloillaan istumisen vaatimus onkin itsessään sairas ja sairastuttava.

Laajarinteen mukaan koululla on piiloagendansa, joka toteutuu organisaation, rooliodotusten, valta-asetelmien ja puutteellisten resurssien kautta. Hän ehdottaa pienempiä luokkakokoja ja oppilaiden motivaatioista nousevaa ja rakentuvaa opetussuunnitelmaa tai paremminkin opetuskäytäntöä.

Lapset yritetään sopeuttaa systeemiin sen sijaan, että systeemiä pyrittäisiin muuttamaan lapsen tarpeita vastaaviksi”. Tämä teesi näkyy myös nuorten vapaa-ajan harrastuksien kohdalla: kuinka paljon esimerkiksi liikunta- ja urheiluseurat ovat valmiita muuttumaan ja kuuntelemaan lasten ja nuorten liikuntatarpeita?

Lääkkeeksi vääränlaiseen nuorten pysäyttämiseen Laajarinne ehdottaa enemmän vapautta, tilaa leikkisyyteen, mahdollisuuksia kyseenalaistamiseen ja itseisarvoista yhdessäoloa. Kasvattamiseen käytettävää aikaa on lapsikohtaisesti vähennettävä ja lasten on annettava elää enemmän. Tekemällä oppiminen on venytettävä koulu- ja vapaa-ajan toimintojen suunnittelusta, toteutuksesta ja arvioinnista äänestämiseen saakka. Laajarinne ehdottaa äänestysiän laskemista 12 vuoteen.

Sofia Laine
Kirjoittaja työskentelee apurahatutkijana Nuorisotutkimusverkostossa. Kirjoittaja kiittää Anni Ojajärveä inspiroivista keskusteluista, jotka ovat auttaneet nelikentän muotoilussa.

Väitteeseen viritti myös Laineen SLU:n seminaarissa, 16.1.2012 Musiikkitalolla, pitämä puheenvuoro, josta voi lukea Kommentin kolumnista.

Lähde:
Laajarinne, Jukka (2011) Leikkiminen kielletty! Kontrolliyhteiskunnan lapset. Helsinki: Atena.