vapaaehtoistyö

Sosiaalinen vahvistaminen käytäntöinä

Väitän, että Suomessa tehdään paljon mahtavaa sosiaalisesti vahvistavaa työtä eli pelkistetysti sanottuna työtä toisten tukemiseksi hienojen ammattilaisten ja vapaaehtoisten voimin. Niin kuntien kuin järjestöjenkin kontekstissa resursseja ja tekijöitä monin paikoin kaivattaisiin kuitenkin lisää. Sosiaalisesti vahvistaa voi tosin meistä jokainen: arkisella tasolla pienikin apu voivat olla jollekin toiselle suuri asia.

"Voiko vapaaehtoisporsaasta kasvaa sika?"

Opinnäytetyö vapaaehtoistoiminnan ammattilaisten näkökulmista ja yhteistyön mahdollisuuksista vapaaehtoistoiminnan kehittämiseen esitellään Helsingissä, Kulttuuritalo Gloriassa 7.11.2008 klo 12:00-12:30.

Vapaaehtoistoimintaa - miksei vaikka kirkossa?

Viime aikoina kirkossa on puhuttu erityisen paljon nuorista ja nuorista aikuisista. Vastikään julkaistu Nuorisobarometri Uskon asia osaltaan aktivoi tätä keskustelua. Nuorista ja varsinkin nuorista aikuisista puhuttaessa äänensävy on kirkossa useimmiten huolestunut. Nuoret aikuiset osallistuvat vähemmän kirkon toimintaan kuin mikään muu ikäryhmä – alle 20-vuotiaat nuoret ovat vielä aktiivisia kirkossa, mutta sen jälkeen aktiivisuus vähenee jyrkästi.

Julkaise syötteitä