Kolme nuorta polvea, kolme vaivaa

Kaisa Vehkalahti & Leena Suurpää (toim.): Nuoruuden sukupolvet. Monitieteisiä näkökulmia nuoruuteen eilen ja tänään. Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura, julkaisuja 152. 

Nuorisotutkimusseura, Nuoren Voiman Liitto ja Suomalaisen Kirjallisuuden seura keräsivät vuonna 2010 suomalaisten nuoruusmuistoja. Kirjoitusten parhaimmisto löytyy julkaisusta Oi nuoruus. Sen rinnakkaisteos on Nuoruuden sukupolvet, jossa nuorisotutkijat yrittävät hahmottaa, mitä kaikkea muistelut nuoruudesta kertovat.

Muistelut voi jakaa karkeasti kolmeen kategoriaan.

Ensimmäisessä, ennen vuotta 1950 syntyneiden ryhmässä ahdistutaan rajallisuudesta. Yhteiskuntaluokat kahlitsevat, mikä näkyy erityisesti luokkahuoneissa. Miehet häpeävät, jos eivät pääse suorittamaan töissä. Naiset häpeävät halujaan. Kaikki häpeävät köyhiä kotioloja. Epävarmuutta ruokkivat tekijät, jyrkistä sosiaalisista eroista aineelliseen puutteeseen, tulevat yksilön ulkopuolelta.

Toisena muistelijaryhmänä ovat vuoden 1980 jälkeen syntyneet. Maailma tarjoaa mahdollisuuksia, mutta liikaa. Yksilöä vaaditaan toteuttamaan itseään, mikä kuristaa. Epävarmuus kumpuaa yksilön sisältä.

Kahden edellisen muistelijajoukon väliin jää kolmas ryhmä, 1960- ja 70-luvuilla syntyneet. Heitä yhdistää ainakin yksi tekijä: populaarimusiikki.

Populaarimusiikkia on aina kuunneltu kollektiivisesti ja toisaalta musiikin kuuntelu takaa pääsyn tiettyyn kollektiiviin. Yksilö saa toteuttaa itseään imitoimalla muiden makua.

Mikko Salasuo arvioi artikkelissaan Sukupolveni soundtrack 1970-luvulla syntyneiden muisteluja, joissa populaarimusiikki puitteistaa läpikotaisin nuoruuden. Salasuonkin lainaaman brittiläisen kulttuurisosiologi Andy Bennettin mukaan popmusiikki voi kyllästää elämän hautaan asti.

Popnuoret kytkevät musiikin ja muiston toisiinsa kahdella eri tavalla. Salasuo kertoo esimerkin. Aina kun eräs kantrimuusikko kuulee Bruce Springsteenia, hän palaa hetkeen, jolloin koki nuoruuden rakkauden. Ja kun hän muistelee ensirakkauttaan, Pomo alkaa mölistä taustalla.

Kantrimuusikko oli 17 kohdatessaan rakkauden ja Springsteenin. Mannheimilaisessa sukupolvitutkimuksessa 17 on se ikä, jossa vaikutteet otetaan voimakkaimmin vastaan.

Olin itse 17-vuotias vuonna 1984. Samana vuonna ilmestyi Springsteenin hittilevy Born in the U.S.A. Vietin juhannuksen rockjuhlilla jossain Keski-Suomessa. Humala alkoi nousta kuumassa autossa. Tyttö soitti The Professionals -yhtyeen kappaleen Friday Night Square, joka kertoo lontoolaisesta Leicester Squaren aukiosta, jolla bändin pojat tapasivat tytön mukaan hengailla. Jostain syystä sen kaltainen informaatio tuntui silloin merkitykselliseltä. Lontoosta kun oli tullut minulle paikka, jossa kaikki tapahtui. En ole vieläkään käynyt siellä.

Yhtä tärkeää kuin se mitä musiikkia nuoruudessani kuunneltiin, mihin heimoon identifioiduttiin, oli se, mitä ei kuunneltu. Nuoruus esitetään avoimuuden ja vastaanottamisen aikana, Nuoruuden sukupolvissakin, mutta se on myös voimakkaan ulossulkemisen aikaa. Me emme nimittäin todellakaan kuunnelleet Bruce Springsteenia. Jos joku avasi suunsa Springsteeniä palvoakseen, käveltiin halveksuen pois. Maailma oli meille samaan aikaan aukio ja umpio.

Aina kun kuulen The Professionalsin melankolisen aukiokuvauksen, palaan Keski-Suomeen. Istun auton rautaisessa kotelossa rikoskumppanin kanssa. Ulkopuolella ovat muut, ne pellet, jotka eivät ymmärrä musiikista, tuskin muustakaan, mitään. Palaan silloiseen ehdottomaan erottautumisen haluuni, enkä tarkoita erottautumista yksilönä, vaan samaa musiikkia kuuntelevan ryhmän osana.

Musiikin kuuntelu oli 1980-luvulla yksi antagonismin ja elitismin muoto. Nykyään musiikin kautta on vaikeampi erottautua, sillä marginaalibänditkin soivat marketissa. Musiikin keräilystä on myös tullut liian helppoa, koska musiikkia saa ilmaiseksi. Ehkä nykynuoret hakevat antagonisminsa ja elitisminsä muualta.

Mitä oli se musiikki, jota sinä kuuntelit 17-vuotiaana, mutta jota me inhosimme?

Herman Raivio
FM, vapaa kirjoittaja

Katso myös Herman Raivion kirjoitukset Andy Bennettin kirjasta: http://www.kommentti.fi/lukukokemuksia/tohtori-martens-ja-saattohoito sekä Kaisa Vehkalahden ja Essi Jouhkin toimittamasta antologiasta Oi Nuoruus.