Lastensuojelun tieto ja tutkimus – Asiantuntijoiden näkökulma

Kommentin toimitus - 23.12.2011 10:38

Pekkarinen, Elina: Lastensuojelun tieto ja tutkimus – Asiantuntijoiden näkökulma. Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura, verkkojulkaisuja 51. Helsinki 2011.

Lastensuojelun tieto ja tutkimus näyttäytyy pirstaleisena ja hajanaisena. Elina Pekkarinen (2011) on selvittänyt Lastensuojelun tieto ja tutkimus -hankkeen tutkimusraportissaan lastensuojelun asiantuntijoiden näkemystä lastensuojelututkimuksen nykytilasta ja tarpeista fokusryhmähaastattelun avulla. Raportin pyrkimyksenä on ollut kartoittaa ja määrittää lastensuojelua koskevia keskeisiä teemoja ja välittää ne julkiseen keskusteluun. Eri toimijoiden välisen yhteistyön parantaminen sekä lastensuojelua koskevan tutkimuksen aukkojen paikantaminen on nähty selvityksen tavoitteiden kannalta tärkeänä lähtökohtana. Aihetta Pekkarinen on lähestynyt tutkimuksessaan Jürgen Habermasin tiedonintressin teorian viitekehyksestä. Pyrimme seuraavaksi pohtimaan ja kommentoimaan Elina Pekkarisen tutkimusraporttia, Lastensuojelun tieto ja tutkimus – Asiantuntijoiden näkökulma, muutamien eri näkökulmien kautta, muun muassa tarkastelemalla tutkimuksen lähtökohtia, taustaoletuksia sekä tiedonintressejä. Lisäksi mietimme, millaisia seurauksia tutkimuksella voi mahdollisesti olla tulevien tutkimusten ja nuorten parissa tehtävän työn kannalta.

Lastensuojelun ollessa selvästi niin yksityisiin elämänpiireihin, yhteisöihin kuin yhteiskuntaan ja sen muutoksiin kietoutuva tutkimusalue, ovat lastensuojelun tutkimuksen kartoittamisen lähtökohdat ja tarpeet osaltaan moninaisia. Muun muassa lastensuojelun kasvavat asiakasmäärät ovat Pekkarisen mukaan lisänneet tarvetta lastensuojelun kehittämiselle ja tutkimustiedolle. Lastensuojelutarpeen lisääntymisen taustalla olevia syitä ei riittävissä määrin tunneta, mikä haastaa osaltaan käytännön työskentelyä. Kuten Pekkarinen toteaa, ilman tutkimustietoa lastensuojelussa joudutaan toimimaan ikään kuin pimein valoin. Myös lastensuojelututkimuksen selkeämpää käsitteellistä määrittämistä sekä tutkimustietoa ja ymmärrystä laajemmista yhteiskunnallisista näkökulmista tarvitaan. Raportin tarkoituksena on toimia asiantuntijoiden puheenvuorona lastensuojelun tiedontuotannon puutteiden ja ongelmien vakavasti otettavuuden puolesta. Lähtökohtaisesti lapsuus nähdään raportissa ilmiönä, jota tulee lastensuojelussa ymmärtää sekä biologisesti että kulttuurisesti rakentuneena elämänvaiheena. Lastensuojelun tutkimusaiheiden katsotaan liittyvän ihmisten arkitodellisuuteen ja toimintaan, näin ollen myös tutkimuksen on oltava toimijoiden lähellä. Lastensuojelututkimuksessa lapsuuden ja nuoruuden lisäksi suojelu-ulottuvuus on osaltaan keskeinen näkökulma, joka tulee huomioida sekä käytännön ymmärryksen että tutkimuksen tasolla. Pekkarinen pohtii raportissaan myös asiantuntijuuden määritelmää; mitä asiantuntijuus on, millaista asiantuntijuutta tutkimuksen informanttien joukko edustaa. Asiantuntijuuden määrittyessä raportissa lastensuojelun tiedosta ja tutkimuksesta kiinnostuneiden professionaalisten toimijoiden asiantuntijuudeksi, Pekkarinen kuitenkin huomioi myös asiakkaiden asiantuntijuuden näkökulman tärkeyden, ehdottamalla tätä jatkotutkimusaiheeksi.

Edellä mainittujen selvityksen lähtökohtien pohjalta näemme lastensuojelun tutkimuksen kartoittamisen perusteltuna ja yhä ajankohtaisena. Aiempaa tutkimustietoa lastensuojelusta on olemassa, joskin tutkimus on jäänyt ohueksi. Jäimmekin pohtimaan, mistä tutkimuksen ohuus mahdollisesti johtuu? Onko kyse esimerkiksi sosiaalityön tieteenalan nuoruudesta tai nykymaailman tarpeesta tehokkuus- ja tuottavuus ajatteluun? Kaivataanko esimerkiksi politiikan tasolla aiempaa enemmän tietoa lastensuojelun tavoitteiden saavuttamisesta, tuloksellisuudesta ja tehokkaiden työmenetelmien käytöstä? Lastensuojelun ja ylipäätään sosiaalityön kentillä tällaisen tutkimustiedon saavuttaminen on kuitenkin haaste, sillä usein jää yhä avoimeksi, miten inhimillisiä elämänalueita ja asioita voidaan mitata tuloksellisuuden näkökulmasta. Toisaalta opiskelijan näkökulmasta jopa yllättävältä tuntui raportin tieto lastensuojelun perustiedon puuttumisesta. Opiskelijan silmin katsottuna näyttää siltä, että lastensuojelun tutkimusta tehdään muihin aihealueisiin nähden runsaasti, ainakin opinnäytetöiden tasolla. Onko mahdollisesti niin, että tutkimuksessa keskitytäänkin enemmän erikoistuneisiin aihealueisiin, jolloin niin sanotut peruskysymykset jäävät varjoon? Ymmärrettävää kuitenkin on, että lastensuojeluilmiöiden moninaisuus, arkaluonteisuus ja haastavuus voivat vaikuttaa tutkimustietoon ja sen määrään. Mielenkiintoinen kysymys myös on lastensuojelun tutkimustiedon haasteiden vakavasti otettavuus. Kenelle puheenvuoro tiedontuotannon puutteiden ja ongelmien vakavasti otettavuudesta halutaan suunnata, päättäjille, tutkijoille vai muulle yleisölle?

Tutkimuksen tiedonintressejä tarkasteltaessa voidaan todeta Pekkarisen pohtineen sekä omia tutkijan tiedonintressejään että hyödyntäneen Jürgen Habermasin tiedonintressien teoriaa aineiston analyysissa. Myös haastateltavia pyydettiin avaamaan omia tiedonintressejään haastatteluissa. Omat tiedonintressinsä Pekkarinen määrittää sekä käytännönläheisiksi että emansipatorisiksi. Hän tuo esille halunsa suoriutua hänelle annetusta tutkimustyöstä hyvin, mikä voidaan nähdä myös tutkimusintressinä, vaikka kyseistä henkilökohtaista ja ammatillista intressiä esimerkiksi Habermas ei teoriassaan esitä. Tutkimusraportissa on käsitelty Habermasin tiedonintressin teoriaa ja esitelty sekä emansipatorinen (= pyrkimys vapauttaa yksilö), tekninen (=pyrkimys paljastaa säännönmukaisuuksia) että praktinen (= pyrkimys välittää ja ymmärtää kielellistä tietoa) tiedonintressi. Kaiken kaikkiaan näiden kaikkien kolmen tiedonintressin voidaan nähdä kietoutuvan tutkimuksessa yhteen, kuten myös Pekkarinen kirjoittaa. Pekkarinen toteaa, että kaiken tiedon takana on aina jokin pyrkimys ja motivaatio sekä intressit, jotka vaikuttavat tiedonhankintaan. Esimerkiksi hankkeessa koordinaattorina toiminut Pekkarinen on pyrkinyt tiettyihin päämääriin tietoisesti. Osaltaan fokusryhmähaastatteluissa mukana olleet asiantuntijat ovat tienneet, mihin osallistumisellaan antavat panoksensa. Vaikkakin hankkeen prosessin aikana on tapahtunut muutoksia, ja raportointi kirjalliseen muotoon on varmistunut vasta prosessin edetessä. Raportin johtopäätöksissä Habermasin tiedonintressien ja asiantuntijoiden keskusteluiden sekä omien pohdintojen yhdistäminen on mielenkiintoista. Tiedonintressien ja käytännön näkökulmien keskustellessa vahvasti keskenään Pekkarinen näkee, ettei eri tiedonintressejä tule erottaa toisistaan, vaan ennemminkin tiedonintressit vaativat toinen toisiaan. Ainoastaan näin käytännön ja tutkimuksen kannalta olennaista tietoa voidaan tavoittaa. Tämä onkin varsin perusteltua.

Tarkasteltaessa tiedonintressejä mietimme Pekkarisen esille tuomaa omaa emansipatorista ja käytännönläheistä tiedonintressiään. Vaikka tutkija on pohtinut tiedonintressejä laajalti raportissa, niin olisiko kenties tutkijan omia tiedonintressejä voinut vielä avata hieman enemmän? Jäimme yhtäältä pohtimaan, tapahtuiko emansipaation toteuttaminen hankkeessa keskusteluiden, verkostoitumisen tai esimerkiksi tiedon näkyväksi tuomisen kautta. Ymmärsimme toisaalta, että pyrkimys tutkimustiedon aukkojen paikkaamisesta ja tiedon tuottamisesta käytännön toiminnan kehittämiseksi on nähty emansipoivana toimintana. Raportin voidaankin nähdä osoittavan selvästi lastensuojelututkimuksen ominaispiirteitä ja tarpeita. Tulevien tutkimusten kannalta raportti antaa perusteltuja lähtökohtia ja tavoitteita tulevaisuuden lastensuojelututkimukselle. Käytännön toimijoille tulevat tutkimukset voivat puolestaan tuottaa käytännössä hyödynnettävää tietoa. Lastensuojelun tutkimusverkoston ollessa nykyisellään hajanainen ja erillään voi raportti edistää lastensuojelututkimuksen monitieteistä valtakunnallista yhteistyötä sekä lisätä vuoropuhelua lastensuojelun asiantuntijoiden kesken. Kysymykseksi jää, miten tutkimuksen lisääntyminen ja suuntautuminen todettuihin aukkoihin käytännön kentillä lähtee toteutumaan. Sillä tavoittaako tutkimustieto käytännön toimijoita halutulla tavalla vai voisiko tutkimustiedon ja käytännön työntekijöiden vuoropuhelua pyrkiä kehittämään? Ajattelemme, että tutkimustiedon lisäämisen ohella tämä kohtaaminen on merkityksellisessä roolissa. Yleisesti lasten ja nuorten hyvinvoinnin kannalta tutkimustiedon lisääminen voi tulevaisuudessa auttaa kehittämään lastensuojelun palveluja ja käytäntöjä yhä edellään.

Kaiken kaikkiaan näemme tutkimusraportin valintojen ja perustelujen olevan kattavia ajatellen hankkeen raportointia ja raportin laajuutta. Hieman jäimme kuitenkin paikoittain kaipaamaan omien näkökulmien ja perusteluiden kirjoittamista auki, riippuen siitä, kenen ajatellaan raporttia lukevan. Toisaalta hankkeen raportointikäytännöt ovat meille vielä tuntemattomampaa aluetta. Raportti antaa tosiaan uuden ulottuvuuden lastensuojelun tutkimukseen ja on hyvä koonti ajankohtaisista tutkimustarpeista. 

Nuorisotutkimuksen tieto ja menetelmät, ryhmä II
Tampereen yliopiston yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikön opiskelijat pohtivat Nuorisotutkimuksen tieto ja menetelmät: sosiaali- ja kulttuurintutkimuksen risteyksissä -kurssinsa kirjoituksissa nuorisotutkimuksellisten teosten tietokäsityksiä. Opiskelijaryhmät valitsivat neljä Nuorisotutkimusverkoston julkaisusarjassa vuosien 2010–2011 aikana ilmestynyttä kirjaa ja kuvasivat sekä arvioivat teoksessa sovellettuja tietokäsityksiä tai metodologisia valintoja.

Elina Pekkarisen kommentti alla.

Johdantosivulle

Muut sarjan kirjoitukset

Antirasistinen eetos ja tutkijapositiot
Nuorisotutkimuksen tieto ja menetelmät, ryhmä I

Puolustuskannalla. Nuorisobarometri 2010.
Nuorisotutkimuksen tieto ja menetelmät, ryhmä III

Koulua on käytävä. Etnografinen tutkimus koululuokasta sosiaalisena tilana.
Nuorisotutkimuksen tieto ja menetelmät, ryhmä IV
 

Keho, mieli, seksuaalisuus

Kommentit

admin replied on

Mikään sellainen ei ole ihmiselle ihmisenä minkään
arvoista, mitä hän ei voi tehdä intohimoisesti.
(Max Weber)

Nuorisotutkimuksen tieto ja menetelmät: sosiaali- ja kulttuurintutkimuksen risteyksessä -kurssin ryhmä II sai tehtäväkseen tarkastella kirjoittamaani raporttia, joka ilmestyi Nuorisotutkimusverkoston, Lapsuudentutkimuksen seuran, Lastensuojelun Keskusliiton ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen yhteisjulkaisuna viime lokakuussa. Lastensuojelun tieto ja tutkimus - Asiantuntijoiden näkökulma -raportti on syntynyt osana Nuorisotutkimusverkoston ja Lapsuudentutkimuksen seuran yhteistä Lastensuojelun tieto ja tutkimus (LasTut) -hanketta, jota rahoittaa Itsenäisyyden juhlavuoden lastenrahaston säätiö ITLA. Raportissa pyrin välittämään tietoa lastensuojelututkimuksen tilasta, aukoista, tihentymistä ja tulevaisuuden kehittämistarpeista sellaisina kuin lastensuojelun asiantuntijat ne määrittelevät. Raportti perustuu 87 lastensuojelun asiantuntijan haastatteluihin, jotka toteutettiin 23 fokusryhmässä valtakunnallisesti eri organisaatioissa.

Kirjoittajat esittävät puheenvuorossaan joitakin kysymyksiä, joihin olisivat toivoneet lisävalaistusta. He pohtivat, miksi lastensuojelun tutkimustieto on ohutta ja kokeva hämmästystä lastensuojelun perustiedon vähäisyydestä. Lisäksi he kysyvät, kenelle raportissa ilmaistu huoli lastensuojelututkimuksen tilasta on suunnattu - päättäjille, tutkijoille vai muulle yleisölle? Myös minulle tarjotaan pähkinä purtavaksi: mitkä minun tiedonintressini oikein ovat? Kykeninkö itse täyttämään emansipatorista tiedontuotannon tehtävää, ja jos siihen kykenin, niin miten?

Ensinnä lienee paikallaan muutama lisähuomautus lastensuojelututkimuksen vähäisyydestä. Kirjoittajat ovat aivan oikeassa. Opiskelijan silmin katsottuna näyttää varmasti siltä, että lastensuojelun tutkimusta tehdään muihin aihealueisiin nähden runsaasti. Lastensuojelun teemat ovat nimittäin jo pitkään olleet opiskelijoiden suosiossa, ja lastensuojelututkimusta nimittääkin ”opinnäytetyömäisyys” (Pösö 2011). Näistä lopputöiden tekijöistä harvat jatkavat kuitenkaan eteenpäin lastensuojelututkimuksessa. Jos opinnäytetöitä ei huomioida, on akateeminen lastensuojelututkimus harvalukuista. Sen sijaan lapsuuteen ja nuoruuteen eri näkökulmista kohdistuvaa tutkimusta tehdään runsaasti eri tieteenaloilla. Kuitenkin vain harvoin esimerkiksi psykologinen, kasvatus- tai lääketieteellinen tutkimus kohdistuu lastensuojelun ytimeen - lasten ja nuorten terveen kasvun ja kehityksen vaarantumista ja riskitekijöiden ratkaisemista tarkasteleviin aiheisiin. Vähäistä on myös itse lastensuojeluilmiön tai -instituution tarkastelu - käsitteistä ja teorioista puhumattakaan. Sosiaalitieteissä kohdentuminen on tavallisempaa ja kirjoittajien havainto ”runsaudesta” perustuneekin juuri sosiaalityön tutkimusaktiivisuuteen. Lastensuojelututkimus on kuitenkin vain kapea siivu pienen sosiaalityön oppiaineen sisällä. Muissa sosiaali- ja yhteiskuntatieteissä, kuten sosiologiassa, sosiaalihistoriassa, taloustieteissä, hallintotieteissä, sosiaalipsykologiassa, sosiaali- ja kulttuuriantropologiassa tai valtio-opissa, lastensuojelututkimusta tehdään vielä tätäkin huomattavasti vähemmän. (Eronen 2007; Pekkarinen 2011.)

Sosiaalityön oppiaineen sisälläkin lastensuojeluaiheista tutkimustoimintaa nimittää sirpaleisuus ja metodologinen kirjavuus. Tutkimustieto ei kumuloidu, tutkimusmenetelmät eivät kehity ja pyörä keksitään usein uudelleen. Perustutkimus vaatisi suuria aineistoja ja mittavia resursseja niiden keräämiseksi ja käsittelemiseksi. Seurantatietoa ei ole, kun ei ole keskeisimpiä tilastotietojakaan. Syvä huokaus. Näistä siis enemmän raportissa, enkä siksi juutu tähän vähäisyystematiikkaan tämän enempää. (Eronen 2007; Pekkarinen 2011.)

Kahdessa kohtaa opiskelijat peräänkuuluttavat omia motiivejani ja siitä liikeneekin sananen. Minua motivoi ensisijaisesti tutkimustyö, työ työnä, eli Habermasin tiedonintressilajeittain voisi puhua praktisesta tiedonintressistä: halusta saada, ymmärtää ja välittää tietoa, mikä lienee tutkimustyön ensisijainen tehtävä. Toki tutkimusintressini olivat myös emansipatoriset, täytyyhän tälle toivottomalle tilanteelle jonkun tehdä jotain. Mutta se, toteutuuko tutkimusraportin ja tämän hankkeen emansipatorinen tavoite, jää tulevaisuuden näytettäväksi.

Mikä tutkijaa ajaa tutkimaan? Max Weber piti jo 1917 luennon tieteestä kutsumuksena ja ammattina ja totesi, että vaikka tiede itsessään on hyvin rationaalista, on tieteellinen ura yksi irrationaalisimpia asioita maailmassa (Hietaniemi 2009, 11). Samalla Weber totesi, ettei mikään sellainen voi olla ihmiselle minkään arvoista, jota hän ei voi tehdä intohimoisesti (mt.,7). Minulle tiede ja tutkimus ovat jonkinlaisia intohimoja. Ennen tätä selvitystä olen tehnyt eritasoista tutkimusta vesilintujen ravinnosta, tienvarsien nisäkäsfaunasta ja ekologiasta, Helsingin kyyhkysistä (siis puluista), tahdonvastaisista huostaanotoista, lastensuojelun tyttöryhmätoiminnasta, pikkukaupungin kotiintuloajoista, alle 15-vuotiaiden helsinkiläispoikien rikollisuudesta, sosiaalialan johtamisesta ja niin edelleen. Elämä on heitellyt tieteenalalta toiselle ja elämän realiteetit opettaneet, että joskus täytyy tutkia, mitä pyydetään. Tämä ei ole vähentänyt itse tutkimustoiminnan mielekkyyttä. On kuitenkin teemoja, jotka ovat tuntuneet enemmän omilta. Sosiaalitieteiden puolella olen määrätietoisesti paneutunut lastensuojeluun. Itsellä kävi tohtoriksi väittelyn jälkeen melkoinen tuuri, kun tulin valituksi Lastensuojelun tieto ja tutkimus -hankkeen verkostokoordinaattoriksi. Olin nimittäin tuolloin lyhyessä määräaikaisessa työsuhteessa tekemässä tutkimusta aivan muusta aiheesta. Palaaminen jo tutuksi tulleeseen lastensuojeluteemaan oli lohdullista, vaikka tulikin verkostokoordinaattoriksi - en tutkijaksi.

Miksi olen kiinnostunut juuri lastensuojelusta? Tätä kysytään minulta usein, ikään kuin minulla olisi jokin syvällinen henkilökohtainen lastensuojeluagenda ja -missio. Lastensuojeluun aihevalintana ei kuitenkaan liity kovin suurta dramatiikkaa. Ehkä painavin syy on ilmiökentän laajuuden mukanaan tuoma viehätys. Lastensuojelu koskettaa kaikkia sosiaalisen elämän ilmenemismuotoja ja erityisesti sosiaalisten ongelmien kirjoa. Se tekee näkyväksi sosiaalisen todellisuuden rakenteisiin ja suhteisiin perustuvaa dynamiikkaa sekä arvojen, moraalin, kontrollin ja suvaitsevaisuuden rajapintoja. Sosiaalisesta todellisuudesta ja sosiaalisista ongelmista olen taas kiinnostunut siksi, että ne tekevät näkyväksi jotain inhimillisen olemassaolon perusasioita. Miksi olemme täällä? Miksi olemme yhdessä? Tarvitsemmeko toisiamme? Miten me tämän kaiken teemme? Sosiaalisten ongelmien tarkastelu vie meidät tutkimaan kohtia, joissa yhteisen olemassaolomme mielekkyys rakoilee sekä keinoja, miten tasapainoon jälleen pyritään. Jos näitä ilmiöitä hahmottamalla ja kirkastamalla tulen auttaneeksi samalla lapsia ja perheitä, olen työhöni erittäin tyytyväinen.

Tällä kertaa olin kiinnostunut siitä, mistä lastensuojelun asiantuntijat puhuvat, kun he puhuvat lastensuojelututkimuksesta. Mitä he lausuvat tutkimuksen tilasta, entä sen puutteista. Aloittaessani kiertämisen lastensuojelun erilaisissa organisaatioissa, kannoin siis mukanani pientä nauhuria ja kysymyspatteristoa. Oli huikeaa huomata, millainen tietovaranto pieneen nauhuriin kertyi. Tutkija minussa hykerteli, verkostokoordinaattori oli tyytyväinen. Minulla oli oiva mahdollisuus yhdistää nämä molemmat - hankkeen verkostoimisfunktio ja oma intohimoni tutkijana. Olen onnekas, että sain tähän tehtävään tukea niin hankkeen johtoryhmältä kuin lähiesimieheltäni. Olisihan minulle voitu sanoa, ettei verkostokoordinaattorin tehtävä ole kirjoittaa tutkimusraportteja.

Oma tiedonintressini on siis ennen kaikkea henkilökohtaiseen intohimoon liittyvä halu tutkia, mutta totta kai toivon, että toimillani olisi rakenteita liikuttelevia vaikutuksia. Lastensuojelun tieto ja tutkimus -hankkeen yhteydessä emansipaatio voisi merkitä uuden tutkimusrakenteen muotoutumista olemassa olevien rakenteiden varaan ja lisäresursseja tutkimuksen tekoon. Tässä tulen siis vastanneeksi myös kysymykseen siitä, kenelle huolipuheeni on suunnattu: Toivon kovasti, että raportin huomaavat ne, joilla on valtaa liikutella ja järjestellä tällaisia rakenteita. Tiedon lisääntyminen palvelee toivoakseni useiden lasten, perheiden ja työntekijöiden hyvinvointia. Raporttia ei kuitenkaan ole suunnattu vain rakenteita hallitseville, vaan sillä on toivoakseni arvoa opiskelijoille, tutkijoille ja rahoittajille, jotka etsivät relevanttia tutkimusaihetta. Samalla salaa toivon, että se olisi miellyttävä lukukokemus niille, jotka lukevat sen ihan muista syistä - vaikkapa osana tällaista kurssia. Kiitos siis, kun luitte ja kommentoitte!

Hyvää vuotta 2012 toivottaen
Elina Pekkarinen
Verkostokoordinaattori ja tutkija

Lähteet:

Eronen, Tuija (2007) Katsaus 2000-luvulla julkaistuun suomalaiseen lastensuojelututkimukseen. Sosiaalialan kehittämishanke, lastensuojelun kehittämisohjelma. Liite 1. ja Liite 2. (VIitattu 1.8.2011.)

Hietaniemi, Tapani (2009) Johdatusta Max Weberin tieteeseen ja politiikkaan. Teoksessa Max Weber: Tiede ja politiikka - kutsumus ja ammatti. Tampere: Vastapaino, 7-24.

Pekkarinen, Elina (2011) Lastensuojelun tieto ja tutkimus - Asiantuntijoiden näkökulma. Nuorisotutkimusverkosto / Nuorisotutkimusseura verkkojulkaisuja 51. Helsinki: Nuorisotutkimusverkosto / Nuorisotutkimusseura & Lapsuudentutkimuksen seura & Lastensuojelun Keskusliitto & Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Pösö, Tarja (2011) Lastensuojelututkimuksen perinne Suomessa.. Luento Lastensuojelun tieto ja tutkimus -raportin julkaisutilaisuudessa 27.10.2011. Helsinki: Tieteiden talo. (Viitattu 3.1.2012.)