Kaveria ei jätetä!

Korkiamäki, Riikka (2013) Kaveria ei jätetä! Sosiaalinen pääoma nuorten vertaissuhteissa. Tampere: Tampereen yliopisto & Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura.

Ryhmätyön tekijät: Harri Moisio ja Minna Rauas sekä Fanny Vilmilä

Riikka Korkiamäki on tutkinut väitöskirjassaan sosiaalista pääomaa nuorten vertaissuhteissa. Hän sekä määrittää sosiaalista pääomaa että sen ilmenemismuotoja yläkouluikäisten vertaissuhteissa. Väitöskirjassaan hän nojautuu olemassa olevaan tutkimustietoon sosiaalisesta pääomasta, joka perustuu lähinnä aikuisten verkostoissa kertyneen sosiaalisen pääoman tutkimukseen. Tästä näkökulmasta hän lähtee avoimin mielin tutkimaan ja etsimään niitä tekijöitä, miten sosiaalinen pääoma näyttäytyy nuorten omassa maailmassa, nuorten omasta näkökulmasta. Tämä on merkinnyt myös tutkimuksen etenemistä enemmän aineiston ja kysymysten ehdoilla kuin metodologisena sitoutumisena. Tutkimuksen näkökulmat risteilevät nuorisotutkimuksen ja lapsuuden tutkimuksen, sosiaalityön ja nuorisotyön, sosiologian ja sosiaalipsykologian häilyvillä rajoilla. Tutkimuksissaan hän käyttää sekä kvantitatiivisia että kvalitatiivisia menetelmiä. Tutkimus etenee niin, että seuraava vaihe pohjautuu edellisessä vaiheessa syntyneille kysymyksille, lisätiedon tarpeelle ja metodiselle pohdinnalle. Tutkimusprosessin lähtökohtana ja ensimmäisenä vaiheena toimii systemaattinen kirjallisuuskatsaus. 

Väitöskirja pureutuu hyvin tämänhetkiseen huoleen. Nuorista puhutaan ongelmien kautta. Toisinaan on piinallista, kun jo nuorten kokoontumisia pidetään ongelmallisena. Lapsiin ja nuoriin suhtaudutaan eri tavoin, vaikka lapsuuden ja nuoruuden rajaa on entistä vaikeampi vetää. Kuten väitöskirjassa todetaan, vertaisryhmiin suhtautuminen muuttuu lapsen siirtyessä nuoruuteen. Lapsuudessa vertaissuhteet koetaan viattomiksi ja normaalin kehityksen mukaiseksi, kun taas nuoruuteen siirtyminen ja sen mukana tulevat kaverit, jengit ja porukat ovatkin jo riski nuoren kehitykselle ja hyvinvoinnille. Yleisessä keskustelussa ja mediassa harvemmin puhutaan nuorista normaaleissa, tavallisissa suhteissa ja verkostoissa elävinä, ilman sosiaalisia ongelmia. Se ei vain tahdo kiinnostaa.

Chambersia mukaillen Korkiamäki tarkastelee sosiaalista pääomaa yhteisöllisyyden kautta, hän näkee, että käsitteellisesti yhteisö on lähellä sosiaalista pääomaa. Chambersia lainaten Korkiamäki hakee yhteisöllisyydelle uudenlaista yksilöllistä näkökulmaa. Siinä pysyvyydelle, paikallisuudelle ja perinteelle haetaan yksilön ja hyödyn näkökulma – autonomia, ystävyys, jaettu ymmärrys ja suhteesta saatava tilapäinen hyöty. Tällaista yhteisöllisistä suhteista kumpuavaa hyötyä ja hyvinvointia kutsutaan usein sosiaaliseksi pääomaksi. Korkiamäen ymmärrys nuorista ja nuoruudesta perustuu sosiologiseen nuorisotutkimukseen. Tämä merkitsee nuorten tunnistamista oman kulttuurinsa aktiivisina tuottajina ja kompetentteina toimijoina sukupolvittuneissa yhteiskunnallisissa rakenteissa. Nuoret nähdään sinänsä arvokkaina toimijoina eikä vain suhteessa aikuisiän sosialisaatiotavoitteisiin.

Tutkimuksen toteutus

Tutkimusstrategiana on monimenetelmäisyys, mikä tuo väitöskirjaan luotettavuutta ja monipuolisuutta. Tutkimuksessa on kirjallisuusaineistoa, laadullista ja määrällistä tutkimusta, kyselyä, haastattelua, ainekirjoituksia ja päiväkirjoja. Ulkopuolisena on vaikea arvioida, ovatko kaikki eri menetelmät ja tiedonhankintatavat perusteltuja, vai onko monipuolisuutta haettu myös monipuolisuuden vuoksi? Kirja etenee loogisesti ja eri vaiheet on esitetty selkeästi. Kuitenkin lukijan on toisinaan haastavaa pysyä mukana ja ymmärtää koko prosessi kokonaisuutena ja yksityiskohtina. Tämä johtunee juuri tutkimuksen monipuolisuudesta. Tutkimustulosten kannalta moninaisuus tuo uskottavuutta ja tuo tutkimustuloksiin monipuolisuutta.

Habermasin tiedonintressimääritelmät sopivat hyvin Korkiamäen väitöskirjaan. Se pyrkii ottamaan haltuun sosiaalisen pääoman käsitettä, mutta pyrkii samalla ymmärtämään käsitettä nuorten vertaissuhteissa. Lisäksi tutkimuksessa on nuorten kannalta positiivinen henki, joka voidaan tulkita – jos ei nyt vapauttavana – niin ainakin vahvistavana. Tätä ajatus tukee myös tutkimuksen alun kirjallisuuskatsaus, jossa nuorten vertaisyhteisöllisyys on koettu usein negatiivisena ilmiönä ja sitä on tutkittu ongelmalähtöisesti. Väitöskirja ehkä lähtee vapauttamaan nuoria tästä historiallisesta taakasta, jossa nuoruuden kaverisuhteet nähdään usein harmia tuottavina. Tällöin väitöskirja toimii vastaväittäjänä ja todistaa sosiaalisen pääoman merkitystä vertaissuhteissa. Väitöskirja on ehkä eniten kuitenkin hermeneuttinen yrittäessään ymmärtää sosiaalisen pääoman käsitettä ja toisaalta sen merkitystä nuorten vertaissuhteissa.  

Sosiaalisen pääoman mysteeri on väitöskirjan läpitunkeva juoni – käsite elää, täsmentyy, saa uusia näkökulmia ja määrittyy nuorten näkökulmasta uudenlaiseksi mysteeriksi. Ensimmäisessä määrittelyssä sanotaan, että sosiaalisella pääomalla tarkoitetaan yleensä sellaisia hyvinvointia tuottavia asioita, jotka syntyvät ihmisten välisessä kanssakäymisessä. Onko kyseessä vain ihmisten kanssakäyminen? Tarvitaanko jotain syvällisempää, ja olisiko vuorovaikutus siihen parempi käsite? Myöhemmin toki puhutaan nuorten keskinäisestä vuorovaikutuksesta muiden sosiaalisten suhteiden ohella, kun esitellään mm. Stephensonin, Raffon ja Reevesin näkemyksiä. Ilmeisesti tämä on yksi lähestymistapa, jossa kuvataan sosiaalinen pääoma -käsitteen kasvua ja kehitystä sekä sen uutta määrittymistä.

Väitöskirjassa ei tarkastella sosiaalista pääomaa ajallisesti kronologisessa järjestyksessä, vaikka se voisi kertoa teorioiden kerroksellisen kehityksen ja niiden sidonnaisuuden aikaan, paikkaan ja yhteiskunnalliseen tilanteeseen laajemmin. Teorioissa on myös ulkomaanmakua – monet angloamerikkalaiset näkökulmat saattavat olla vieraita täällä Euroopan pohjolassa – hyvinvointivaltiota on kuitenkin rakennettu ajatuksella, että kaikista pidetään huolta.

Puhuttaessa sosiaalisesta pääomasta, vuorovaikutuksesta, ihmisten välisestä kanssakäymisestä ja heidän keskinäisistä suhteistaan, olisi paikallaan ollut syvällisemmin pohtia ihmisten välisiä valtasuhteista. Tietenkin yhteiskunnalliset valtasuhteet ja globaali maailmantalous ovat seuraavia askeleita, mutta tässä olisi riittänyt tuon yksilöllisen hyöty -näkökulman siirtäminen valtasuhteiksi. Ihmisryhmissä tai vertaisryhmissä joku harjoittaa aina valtaa ja toiset alistuvat siihen. Mitä merkitsevät ihmisten väliset ja toisaalta nuorten ryhmien sisäiset valtasuhteet? Miten sosiaalinen pääoma suuntautuu, kun kyseessä on jengit tai erilaiset alakulttuuriset ryhmät valtasuhteineen?

Nuorten keskinäiset suhteet ovat myös usein erilaisia valtasuhteita; koululuokissa on useasti erilaisia mielipidejohtajia, asiajohtajia, muotijohtajia – johtajia sekä hyvässä että pahassa. ”Kovisten” seuloontuminen yläkoululaisista osaltaan myös kuvaa tätä samaa valta-asetelmaa. Nuoret tuottavat itselleen ja toisilleen sosiaalisen pääoman asemia ja tulevat samalla esittäneeksi sosiaalisen pääoman taustalla vaikuttavia rakenteita ja järjestyksiä. Tässä näkökulmassa lähestytään myös nuorten sisäisiä valtasuhteita, joiden avaaminen olisi tutkimisen arvoista.

Tutkimuksen hyödyntäminen

Tutkimuksessa muodostui viisi näkökulmaa nuorten sosiaalisesta pääomasta vertaisyhteisöissä, jotka osittain toimivat vuoropuhelussa toisten kanssa, mutta myös omina irrallisina näkökulmina. Näistä näkökulmista riittää ammennettava niin uusiin tutkimuksiin kuin käytännön työhönkin nuorten parissa. Sosiaalinen pääoma sai tutkimuksessa uusia tulkintoja, joita voidaan käyttää lähtökohtana tai peilauksena nuorisotutkimuksessa. Myös väitöskirjaa varten kerättyä materiaalia voisi hyödyntää uusissa tutkimuksissa, mikäli se on tutkimuseettisesti mahdollista. Mikäli aihetta katsotaan laajemmin ja mukaan otetaan nettimaailma, johon kuuluvat globaalit pelit ja yhteydenpito, niin syntyy sekä uusia tutkimusaiheita että mahdollisia vertailututkimuksia. Se, miten verkkomaailma vaikuttaa sosiaalisen pääoman syntyyn ja kehitykseen, on oma tutkimuksellinen haaste.

Tutkimus tuotti myös mielenkiintoista tietoa käytännön työhön. Väitöskirjaraportti sisältää sille ominaista tutkimuksellista tekstiä, joka harvoin houkuttaa käytännön työntekijöitä lukemaan teosta. Hyödyntämistä lisäisi käytännönläheisen teoksen rakentaminen keskeisistä tutkimustuloksista sekä niiden linkittämisestä esimerkiksi nuoren kasvuun ja kehitykseen. Tämä kaikki tulisi saattaa vielä mielekkääseen muotoon nuorten kanssa toimivien ihmisten kannalta. Väitöskirjan artikkelit ovat mielenkiintoisia, mutta raskaita yksinään luettaviksi. Kiireinen käytännöntyön kenttä tavoitetaan laadukkaalla, mutta myös selkeällä, helppolukuisella ja käytäntöön linkittyvällä materiaalilla. Toisena vaihtoehtona voisi olla luentopakettien rakentaminen, joita voitaisiin hyödyntää keskustelunavauksina. Uskomme, että monet tutkimuksen tulokset herättävät yleisöä kertomaan ja peilaamaan teemoja omaan työhönsä. Luentopakettia voitaisiin hyödyntää myös nuorisotyöllisenä välineenä, jolloin se rakennettaisiin avaamaan ja pohtimaan sosiaalista pääomaa. Tavoitteena voisi olla itsetuntemuksen tukeminen ja sosiaalinen vahvistaminen. Ymmärrys nuorten sosiaalisesta pääomasta lisääntyy, kun teoria nivoutuu käytäntöön. Kaverit ja vertaissuhteet ovat tärkeä asia nuoruudessa, ja siihen liittyvään keskusteluun kaivataan sekä syvyyttä että vuorovaikutusta.

Fanny Vilmilä[1]

Riikka Korkiamäen väitöstutkimus Kaveria ei jätetä! Sosiaalinen pääoma nuorten vertaissuhteissa pureutuu sosiaalisen pääoman käsitteeseen lähestyen ja tarkastellen aihetta nuorten ikätoverisuhteiden näkökulmasta. Tutkimus koostuu viidestä artikkelista ja yhteenvedosta. Tutkimus on rakentunut prosessina ja kussakin artikkelissa on oma tutkimustehtävä ja tutkimuksellinen ote. Korkiamäki hyödyntää tutkimuksessa vahvasti monimenetelmällisyyttä niin aineiston kuin analyysimenetelmänkin suhteen. Aineisto koostuu tieteellisestä kirjallisuusaineistosta, valtakunnallisesta kyselyaineistosta sekä nuorten kirjoituksista ja haastatteluista. Aineistoa Korkiamäki käsittelee hyödyntäen jäsenkategorisoinnin analyysimenetelmää, Goffmanin sosiaalisen näyttämön metaforaa, jäsenyyden ja kategorisoinnin käsitteitä sekä schützilaista ymmärrystä arjesta tilallisena, ajallisena ja sosiaalisena konstruktiona. Korkiamäen ansioitunut, pitkäaikainen tutkimus monipuolistaa mielenkiintoisella tavalla sosiaalisen pääoman käsitettä nuoruuden kontekstissa. Tekstissäni keskityn tarkastelemaan Korkiamäen väitöksen sosiaalisen pääoman ja vertaissuhde-käsitteiden tarkastelutapoja sekä tutkimuksen menetelmällisiä valintoja. Tarkastelunäkökulmani on nuorisotyöhön ammatillisesti kiinnittyneen lukijan.

Korkiamäen tutkimuksen jo väitöskirjan nimessä esiintuodut kaksi merkittävintä käsitettä ovat sosiaalinen pääoma ja vertaissuhteet. Käsitteiden käsittelyssä esiintyy kuitenkin epätasapainoa. Sosiaalisen pääoman Korkiamäki avaa aikaisempien tutkimusten kautta laajasti. Tutkimuksessa piirtyy selkeä kuva sosiaalisesta pääomasta sekä siitä, mistä näkökulmasta Korkiamäki aihetta lähestyy ja millaisin tutkimuskysymyksin. Sosiaalisen pääoman käsite on tutkimuksen keskiössä, ja Korkiamäki johdattaa lukijan johdonmukaisesti aiemmin määritellystä tutkimusprosessin tuottamien tulosten kautta loppupäätelmiin. Huolimatta käsitteen monimerkityksellisyydestä ja erilaisista tulkintatavoista on työ perusteellista ja uskottavaa. Tästä syystä hämmennystä herättää vertaissuhde-käsitteen suppea käsittely. Korkiamäki määrittää sosiaalisen pääoman tarkastelun suhteessa nuorten vertaissuhteisiin. Se, miten vertaissuhde tutkimuksessa jäsentyy, jää kuitenkin amebamaiseksi. Käsite hajoaa. Korkiamäki toteaa viittaavansa vertaisuudella ikään ja elämäntilanteeseen liittyvään samankaltaisuuteen, joka poikkeaa lasten ja aikuisten sekä toisenikäisten nuorten kokemusmaailmasta. Korkiamäki toteaa myös tarkoittavansa vertaissuhteilla nuorten suhteita toisiin nuoriin. Korkiamäen määrittämänä vertaissuhde on niin ympäripyöreä ja lavea, että siitä on vaikea saada otetta.

Tutkimuksessa käytetään useita käsitteitä lähes synonyymeinä vertaissuhde-käsitteelle: vertaisyhteisö, arkiset vertaissuhteet, kaverisuhteet, ikätoveriyhteisö. Korkiamäki tarkentaa näiden käyttämiensä käsitteiden merkityksiä Vertaissuhteet tässä tutkimuksessa -kappaleessa (s. 48–50). Vertaisyhteisön Korkiamäki luonnehtii ikätoveriyhteisöä pienemmiksi ja tiiviimmiksi ryhmiksi, jonka jäsenet kokevat yhteenkuuluvuutta ja jakavat yhteisiä arvoja. Huolimatta synonyymikäsitteiden erojen määrittelystä, käsitteiden käyttö on huolimatonta. Huolimattomuus näkyy lähinnä tutkimusaiheiden määrittelyyn liittyvissä kohdissa. Erityisen hämmentävää käsitteiden käyttö on silloin, kun keskenään lähes täsmälleen samansisältöisissä lauseissa käytetään lähes identtisesti sekä vertaissuhteita että vertaisyhteisöä[2], jotka tutkimuksessa määritellään eri tavoin. Sitä vastoin aineistoon liittyvässä puheessa ja analyysissä käsitteiden käyttö on pääasiallisesti looginen. Tämä johtunee aineiston konkreettisuudesta, jolloin ero vertaissuhteen ja vertaisyhteisön välille on luontevampi.

Vertaissuhde on tutkimuksessa jonkinlainen yleis- tai yläkäsite muille käytetyille käsitteille ja Korkiamäki itsekin tunnustaa määritelmän olevan hyvin laaja. Tämä aiheuttaa sen, että lukijalla on välillä hankaluuksia ymmärtää, miksi kussakin tilanteessa käytetään juuri vertaissuhde- tai vertaisyhteisö-käsitettä[3]. Vertaissuhde voi olla kahden nuoren välinen ystävyyssuhde, mutta kaksi ei vielä ole vertaisyhteisö. Välillä hämärtyy, päteekö jokin Korkiamäen tulkinta vertaisyhteisöstä myös yksittäiseen vertaissuhteeseen ja ovatko tulokset yleistettävissä vertaissuhteiden tasolla, kun suuri osa analyysistä käsitellään vertaisyhteisön näkökulmasta. Vertaissuhde-käsitteen ja sen rinnakkaiskäsitteiden käyttöön liittyvästä kritiikistä huolimatta asiasisältö vertaisuuden ympärillä on perustelua. Korkiamäki perustelee hyvin, miksi hän tutkimuksessaan keskittyy vertaissuhteessa oleviin nuoriin. Käsitteisiin liittyvä täsmentämättömyys ei ole näkyvissä viidessä erillisessä artikkelissa vaan lähinnä yhteenvedossa.

Korkiamäen väitöstutkimuksen herkullisimpia ja onnistuneimpia osa-alueita on tutkimusmenetelmien monipuolinen hyödyntäminen siten, että tutkimusprosessi on edennyt tuoden pala palalta syvempää sisältöä sosiaalisen pääoman tarkasteluun nuorten vertaissuhteiden kontekstissa. Monimenetelmällisyys on perusteltua, sillä tutkimus sijoittuu poikkitieteelliseen maastoon, jolloin tiukasti yhdessä menetelmässä pitäytyminen ei antaisi oikeutusta tutkimusaiheen monimuotoisuudelle. Korkiamäen tutkimukseen käyttämät vuodet näkyvät vaikuttavana kontekstin ymmärryksenä. Ehkä vuodet ovat osaltaan myös edesauttaneet Korkiamäen kykyä asettua monipaikkaiseen sivustakatsojan positioon, johon hän itsensä sijoittaa. Korkiamäki tosin itsekin toteaa vuosien karsineen tutkimuksesta tietyn tähän päivään, sosiaaliseen mediaan ja internetiin liittyvän mehevän näkökulman. Tutkimuksen kannalta tämä ei ole ongelma, sillä tutkimus keskittyy sosiaalisen pääoman peruselementteihin.

Korkiamäen tutkimusprosessia kuvailisin arkeologin työksi. Saadakseen esiin aikaisemmin suhteellisen vähän tutkitun sosiaalisen pääoman luonteen nuorten vertaissuhteiden näkökulmasta ei pelkkä lapio riitä, vaan avuksi on otettava useita työkaluja. Tämän Korkiamäki toteuttaa oivallisesti ja johdonmukaisesti. Kuhunkin osatutkimukseen valittu näkökulma, tutkimustehtävä, aineisto, analyysimenetelmä tukevat kokonaisuutta. Myös eri menetelmien ja tulosten välinen keskustelu on selkeästi näkyvillä: tutkimus on edennyt ammentaen jo kussakin vaiheessa syntyneistä tuloksista. Artikkelit ovat mielenkiintoisia jo yksittäin, mutta vasta niiden tarkastelu kokonaisuutena avaa tutkimuskysymystä viuhkan tavoin. Tämän viuhkan Korkiamäki asettaa esille taulukkomuotoisena (s. 25). Lieneekö kyse nykyisin käytössä olevista taulutietokoneiden aplikaatioista tai internetin harjaannuttavasta poimivasta silmästä, mutta tutkimuksen muoto ja menetelmät sopivat tähän päivään. Lukijan on luontevaa seurata prosessia perinteisesti aloituspisteestä A loppuyhteenvetoon B tai vaihtoehtoisesti poimia edellä mainitusta taulukosta itseä kiinnostavan tutkimustehtävä, aineisto, analyysi tai vaikka tulokset ja lähteä purkamaan tutkimusta valitsemastaan osa-alueesta käsin. Menetelmälliset valinnat mahdollistavat tutkimuksen lukemisen ei-kronologisessa järjestyksessä. Toisaalta niin vahvasti triangulaatioon pohjautuvassa tutkimuksessa juuri menetelmät saattavat olla myös kritiikin kohteena. Erityisesti kvalitatiivisen aineiston kattavuus ja maantieteellinen otanta saattavat herättää keskustelua, mutta Korkiamäki perustelee valintansa huolella. Monimuotoinen, osatutkimuksellinen työskentelytapa vaatii myös lukijalta kykyä yhdistää ja nähdä osat kokonaisuutena. Tila osatutkimusten välillä edistää osaltaan tutkimuksen sovellettavuutta.

Kokonaisuudessaan Korkiamäen väitöstutkimus Kaveria ei jätetä! Sosiaalinen pääoma vertaissuhteissa on vaikuttava ja monipuolinen nuoria kunnioittava tutkimus, joka yhtäältä haastaa lukijan ja toisaalta antaa runsain mitoin välineitä myös käytännön nuorisotyön tueksi.

Riikka Korkiamäki

Tutkimusta suhteista ja suhteissa

Nuorisotutkimuksen tieto ja menetelmät -kurssilaisten ryhmätehtävänä (ryhmä Moisio & Rauas) oli tarkastella väitöskirjaani Kaveria ei jätetä! Sosiaalinen pääoma nuorten vertaissuhteissa tietokäsityksen, metodologisten valintojen ja tutkimuksen implikaatioiden näkökulmasta. Pidän itseäni huomattavan onnekkaana saadessani tutkimukseni tällaisen kriittisen, paneutuvan ja fokusoituneen luennan kohteeksi. Kiitos siitä sekä kurssin opettajille että kirjaan tarttuneille opiskelijoille!

Ryhmätehtävän tuotoksena syntyneessä kirjoituksessa otetaan kantaa tutkimuksessani käytettyihin käsitteisiin ja menetelmiin, tutkimuksen kohteeksi valikoituneisiin teemoihin sekä tutkimuksen tiedonintresseihin ja hyödynnettävyyteen. Nähdäkseni esitetyt kommentit ja kysymykset ovat hyvin pitkälle tiivistettävissä kolmeen tutkimusprosessia ja sen raportointia kontekstoivaan vuorovaikutussuhteeseen: tutkijan ja teorian (tai aikaisemman kirjallisuuden), tutkijan ja tutkimusaineiston sekä tutkijan ja yleisön väliseen suhteeseen. Tutkimuksessa ja tutkimisessa on toki läsnä myös muita merkityksellisiä suhteita, mutta pitäydyn nyt näissä kolmessa, joihin opiskelijoiden kommentit mielestäni keskeisesti liittyvät.

Opiskelijoiden kommentit virittävät myös kahteen sisällöllisesti inspiroivaan pohdintaan, joista ensimmäinen liittyy nuoria ja nuorisoa leimaavaan huolipuheeseen ja toinen niin nuorisoryhmien sisäisiä kuin makrotason sosiaalisia suhteita merkityksellistäviin ja moraalista järjestystä ylläpitäviin hierarkioihin ja valta-asetelmiin. Uskollisena ryhmätyön teemalle ja tekstilleni annetulle pituusrajoitukselle jätän kuitenkin tämän pohdiskelun kahvipöytäparlamentteihin ja työmatkojen aivojumpaksi, kenties vielä tuleviin kirjoitelmiin. Aika paljonhan – vaikkei tietenkään tyhjentävästi, ja osin muiden kuin opiskelijoiden esittämien käsitteiden kautta – mainittuja teemoja on tullut käsiteltyä juurikin ryhmätyön aiheena olleessa kirjassa. Siirtykäämme siis suhteisiin tutkimusprosessimielessä.

Tutkimuksen suhde teoriaan rakentuu monista palikoista. Teorialla ja aikaisemmilla tutkimuksilla on paikkansa tutkimuksen perusteluina, empiirisen analyysin tulkintavarantona, tulosten peilinä. Tutkijalla on aktiivinen rooli tämän palikkatornin kokoamisessa; niinpä kyse on tutkijan ja aiemmin kirjoitetun suhteesta, enemmän tai vähemmän tiedostetusta ja julki reflektoidusta.

Omassa tutkimuksessani (sosiaalisen pääoman perinteiset) teoriat olivat tutkimuksen käsitteellinen lähtökohta ja kriittisen tarkastelun kohde. Se tarkoittaa, etten sitoutunut mihinkään olemassa olevista sosiaalisen pääoman teorioista, teoretisoinneista tai määritelmistä, vaikka niiden tunteminen ja auki kirjoittaminen toki oli välttämätöntä reflektoidakseni niitä nuorten vertaissuhteiden näkökulmasta. Sama pätee pienemmässä mittakaavassa myös muihin tutkimuksessani hyödynnettyihin käsitteisiin, kuten yhteisöllisyyteen. Tutkijan vallassa onkin valita, ottaako hän aiemmat käsitemäärittelyt sellaisenaan tutkimuksensa työkaluksi vai onko tarkoituksena tuottaa niiden pohjalta uusia määrittelyjä tai rikastettua teoriaa. Omassa työssäni käsitteet merkityksellistyivät tutkimuksen lopputuloksena, nuorten informanttien selonteoista tekemieni tulkintojen perusteella. Olen kuvannut asetelmaa kehänä, jossa lähden liikkeelle sosiaalisesta pääomasta teoreettisena käsitteenä, kuljen vaiheittain läpi nuorten arkisia vertaissuhteita kuvaavan empiirisen kentän, ja palaan tuolla kentällä karttuneen, aineistolähtöisen informaation kera takaisin käsitteen pariin tarkastelemaan, millaisia ”seurauksia” empiirisesti karttuneella informaatiolla on sosiaaliselle pääomalle teoreettisena käsitteenä. Jotkut kutsuvat tätä abduktioksi, toiset löytävät siitä ”grounded theoryn” piirteitä. Ryhmätyön tehneille opiskelijoille asetelmani näyttäytyi hermeneuttisen tiedonintressin seurannaisena.

Toinen tutkimusta vuorovaikutuksena kuvaava suhde liittyy tutkimuksen aineistoihin. Kyse on tutkijan valinnoista sen suhteen, millaisin aineistoin hän katsoo saavansa haluamaansa tietoa sekä millä tavoin hän aineistoaan lukee ja kuulee. Opiskelijoiden ryhmätyössä tämä konkretisoituu kysymyksenä tutkimukseni monimenetelmäisyyden perusteluista.

Opiskelijoiden kysymys on aiheellinen ja liian harvoin kysytty. On aina hyvä miettiä, ovatko tutkimusmenetelmät renki vai isäntä, mitkä ovat kulloinkin parhaat ja tarpeelliset menetelmät toivotunlaisen tiedon tavoittamiseksi, ja millaisiin kysymyksiin minkäkinlaisin menetelmin kyetään vastaamaan. ”Mixed methods” eli useiden, määrällisten ja laadullisten menetelmien hyödyntäminen samassa tutkimuksessa on liian usein merkinnyt metodologista reflektiota sujuvasti väistelevää oikopolkua. Toisaalta ”mixed methods” -kirjallisuudessa esitetään useita varsin päteviä perusteluja erilaisten aineistojen ja analyysitapojen yhdistelmille riippuen siitä, onko monimenetelmäisyyden motiivina toisiaan tukevat, toisiaan haastavat vai toisiaan täydentävät analyysit.

Väitöskirjassani osatutkimuksittain (eli artikkeleittain) vaihtuvien aineistojen, analyyttisten metodien ja teoreettisten näkökulmien tehtävänä on valottaa mysteerin metaforalla kuvaamani tutkimuskohteen eri puolia. Erilaiset menetelmät ovat tuottaneet sellaisia toisistaan poikkeavia kuvakulmia, jotka ovat yhdessä muodostaneet tutkimuskohteesta täydemmän kuvan kuin mitä yksittäiset näkö­kulmat olisivat mahdollistaneet. Katson, että kvantitatiivisen analyysin tulokset olisivat yksinään tuottaneet nuorten vertaissuhteista liiaksi yksinkertaistavan kuvan, ja että vastaavasti laadullisen aineiston tuottamat mikrotason kuvaukset ja subjektiiviset tulkinnat olisivat yksinään jääneet vaille niiden ymmärtämisessä hyödyllistä rakenteellista kontekstia. Monenlaisten laadullisten aineistojen tuottamista puolestaan perustelen muun muassa sillä, että näin monenlaisilla ja erilaisilla nuorilla on ollut mahdollista osallistua tutkimukseen ja jakaa valitsemiaan asioita itselleen mielekkäällä tavalla.

Monimenetelmäisyys on sopinut väitöstutkimukseni strategiaksi erityisen hyvin myös sitä syystä, etten ole hakenut tutkimustehtävään yhtä oikeaa vastausta, vaan olen etsinyt erilaisia, toisiaan täydentäviä näkökulmia. Sen seurauksena ymmärrystä on rakentunut paitsi nuorten sosiaalisesta pääomasta myös erilaisten traditioiden ja tutki­muksellisten valintojen tutkimuskohteelle ja tutkimuksen tuloksille tuottamista seurauksista. Tutkimusprosessin kuluessa on ollut avartavaa havaita, kuinka erilaiset menetelmät tuottavat erilaisia tutkimustuloksia silloinkin, kun tutkimuksen kohde on yksi ja sama. Yhden menetelmän taktiikalla tämä(kin) havainto olisi jäänyt syntymättä.

Lopulta tutkimus tulee todeksi lukijansa käsissä. Tutkijan ja yleisön välistä suhdetta sävyttää sekä se, kenelle tutkija olettaa kirjoittavansa, että se reaalinen tilanne, jossa tutkimus syntyy uudelleen lukijansa kokemana. Haastavaksi tilanteen tekee se, ettei yleisö ole yksi. Väitöskirja on akateeminen opinnäyte, eli se kirjoitetaan ensisijaisesti sitä arvioivalle tiedeyleisölle. En ole kuitenkaan koskaan tavannut yhtään (ainakaan nuoriso)tutkijaa, jolle tieteellisen tutkimuksen hyödynnettävyys ammatillisilla tai muilla arkisilla kentillä ei olisi merkityksellistä.

Ilokseni oma tutkimukseni on saanut uuden, väitöstilaisuuden jälkeisen elämän lukuisissa seminaareissa ja keskustelutilaisuuksissa, joissa olen päässyt reflektoimaan tutkimuksen tuloksia ja paikoin myös prosessia nuoriso- ja sosiaalialan ammattilaisten – ja osin myös nuorten itsensä – kanssa. Ryhmätyövastauksen laatineet opiskelijat arvelevat, että tämänkaltaiset mahdollisuudet yhteiseen tiedonrakentumiseen ovat yleisölle ammatillisesti antoisampia kuin akateemisen väitöskirjatekstin lukeminen. Ainakin ne tarjoavat mahdollisuuden jaettuun asiantuntijuuteen: tutkijana katson tietäväni jotakin nuorten ikätoverisuhteista sosiaalisten resurssien kontekstina, mutta asiantuntemus siitä, miten tämä tieto on ammatillisesti hyödynnettävissä, on nuorilla ja heidän parissaan toimivilla. Tutkijan ja kentän suhde olkoon siis vastavuoroinen ja tasapuolinen! Samoja asioita, vastavuoroisuutta ja tasapuolisuutta, muuten, edellyttää myös sosiaalisen pääoman rakentuminen nuorten vertaissuhteissa.

***

Jaana Lähteenmaan ja Leena Suurpään vetämän "Nuorisotutkimuksen tieto ja menetelmät" -kurssin tavoitteena oli kuvata ja pohtia opiskelijoiden kanssa yhdessä monitieteistä nuorisotutkimuksen kenttää erityisesti nuoria koskevan tiedonintressien, tiedontuotannon ja tiedon käytön näkökulmista. 

Muut kommentoidut kirjat:

Apina pulpetissa. Ysiluokan yhteisöllisyys (Tommi Hoikkala & Petri Paju). Ryhmätyön tekijät: Jari Rekola, Kati Suhonen ja Mira Valkonen

Nuoria liikkeellä! Nuorten vapaa-aikatutkimus 2013 (Sami Myllyniemi & Päivi Berg). Ryhmätyön tekijät: Eija-Inkeri Kailassuo, Mika Pietilä & Tiina-Liisa Vehkalahti