Aikuisten nuoriso-ongelmat

Juha Siltala: Nuoriso. Mainettaan parempi? Nykynuorten sopeutumisratkaisut historiassa. WSOY 2013.

Kun tulosvastuu alkoi 2000-luvun vaihteessa painaa liikaa, aikuiset taantuivat. Yritysseminaareissa leikittiin legoilla ja jokelleltiin terapiatarhoissa. Aikuiskouluttajille järjestettiin aikuispäiväkoteja ja Ystäväni-kirjoja kierrätettiin. Aikuiset ihmiset.

Tragikoominen vastuunsiirron kuvaus on peräisin historioitsija Juha Siltalan uudesta Nuoriso-teoksesta. Tyylilleen uskollisena Siltala vyöryttää laajan lukeneisuuden ja lukuisten tilastojen pohjalta tekstimassaa. Teoreettisena viitekehyksensä Siltala hyödyntää erityisesti neuropsykologiaa.

Siltalan mukaan lapselliset aikuiset siirtävät vastuuta myös nuorille. Kun edesvastuuton eliitti jää kiinni taloushuijauksista, nuoria syytetään laiskottelusta. Näin kävi sekä finanssikriisin puhjettua että laman aikana 90-luvun alussa. Nuorten selkänahkoja ei voi enää piiskata punaisiksi, mutta tai juuri sen takia rankaisufantasiat kukkivat sitäkin värikkäämmin. 

On myös mahdollista, että vanhempi polvi kadehti nuoria nautinnoista, joita se itse ei koskaan saanut tai jotka se oli jo ohittanut. Joka tapauksessa: aikuisilla tuntuu olevan enemmän nuoriso-ongelmia kuin nuorilla.

Nuorilta vaaditaan nyt aikuisuutta, mutta ei valistuneen täysikäisyyden, vaan riskinoton nimissä. Siksi hyvä nuori yrittää. Yrittäjäkasvatus alkaa jo tarhassa. Nuoria maanitellaan opiskelemaan aineita, joista seuraa maksimaalista taloudellista hyötyä.

Opinnot puolestaan saavat kestää minimaalisen ajan, koska työ ei odota.

Talouseliitin seminaaripuhujat horisevat luovuudesta ja itsensä toteuttamisesta. Toisaalta työstä luodaan kuva taistelutantereena, puhutaan työrintamasta, valitetaan miten Suomessa ollaan sodassa ahkeruutta vastaan jne. Nuorten pitää uhrautua, kuten yrittäjähenkiset aikuiset itse mielestään uhrautuivat talvisodassa. Aasian hikipajatyöntekijöihin on vielä kirittävää.

Ja aina heitä Siltalan mielestä löytyy, nuoria, jotka hyväksyvät mukisematta yksilöllisen varustelukilpailun, myöntyvät työhönottajien odotuksiin ja pukeutuvat liian suuriin liikemiespukuihin. Pikkuaikuiset.

Markkinatalouden ihanteet ja todellisuus menevät aikuisillakin helposti sekaisin. Ideaalikapitalismissa ei ole hyväksikäyttöä, vaan kaikki voittavat. Työntekijän ja työnantajan välinen rakkaussuhde on molemminpuolinen. Riskejä ei ulkoisteta niille, joiden elämä on muutenkin jatkuvaa riskiä. Nähtäväksi jää, osaavatko nuoret yrittäjät erottaa tarun ja toden. Ainakin se on selvää, että korkeintaan viidennes nuorista asennoituu maailmaan niin kilpailullisesti kuin talouseliitti toivoisi, Siltala sanoo.

Samaan aikaan kun nuoria patistetaan perustamaan firmoja, heistä ollaan liioitellun huolissaan. Vuonna 1970 brittiläisten koulutyttöjen reviiri ulottui lähes kilometrin etäisyydelle kotoa. Vuosituhannen vaihteessa se oli enää neljännes entisestä. Myös valvonta saatetaan naamioida huolenpidoksi, esimerkkinä terveysvalistus. Nuoria syyllistetään lihavuudesta, vaikka Siltalan mukaan lihavuuden halveksunta on lihavuutta suurempi terveysriski.

Siltala ei väitä, etteikö nuorilla olisi monenlaisia ongelmia. Nykyään nuoret ovat kuitenkin tilastollisesti terveempiä kuin aiemmin. Viina ja tupakka maistuvat yhä harvemmalle teinille, mikä saa meidät vanhat kysymään, että millä ne tätä nykyä itsensä huumaavat.

Merkkejä nuorten terveistä arvoista Siltala löytää, ehkä jonkun mielestä yllättäen, manga-sarjakuvista, Harry Pottereista, Twilight-elokuvasarjasta ja Nälkäpeli-elokuvasta. Niissä seikkailee itsenäisiä, solidaarisisa ja auttamishaluisia nuoria. Ne näyttävät, että maailmassa voi olla oikeutta, ei vain saalistusta. ”Pinnallinen” poppari Justin Bieberkin on Siltalalle reipas esikuva, koska hän on kiltti leikkijä. Tervehenkisiä roolimalleja voi tietenkin halutessaan löytää melkein mistä vain, mutta ilahduttavaa on, että Siltala tulkitsee massaviihdettä toisin kuin yleensä on tapana.

Herman Raivio
FM, vapaa kirjoittaja