Miten tehdä asioita sanoilla? Rasistinen puhe rasistisena tekona.

Englantilainen filosofi J.L Austin esitti Harvardin Yliopistossa vuonna 1955 pitämillä kutsuvierasluennoillaan, että kielenkäyttö on eräänlaista performatiivista toimintaa. Toisin sanoin, kaikki lauseet eivät välttämättä kuvaile sitä, millainen maailma todellisuudessa on, vaan ne saattavat myös toimia puhe-akteina. Austinin luennot julkaistiin teoksena, joka sai nimen How to do Things With Words (”Miten tehdään asioita sanoilla”).

Puhumalla emme siis ainoastaan esitä tosia tai epätosia väitteitä maailmasta, vaan myös tuotamme uusia merkityksiä. Austinin ajatus juontuu Ludwig Wittgensteinin kieltä käsittelevistä filosofisista tutkimuksista, joissa Wittgenstein esittää, että sanojen merkitys on aina kontekstisidonnaista. Samat sanat voivat tarkoittaa eri asioita riippuen siitä, missä yhteydessä niitä käytetään. Kielifilosofisesti muotoiltuna ”sanan merkitys on sen käyttö kielessä”.

Austinin ja Wittgensteinin ajatukset ovat kiinnostavia erityisesti, kun tutkitaan poliittista kielenkäyttöa. Koska retoriikka on olennainen osa politiikkaa, voidaan poliittista kielenkäyttöä tarkastella asioiden tekemisenä ja luomisena sanojen avulla. Kun esimerkiksi George W. Bushin hallitus risti Syyskuun 11. jälkeiset sotaoperaatiot sodaksi terrorismia vastaan, eikä esimerkiksi kansainväliseksi taisteluksi järjestäytynyttä rikollisuutta vastaan, luotiin samalla kuva yksittäisistä terroristi-iskujen tekijöistä sotilaina ja siviilikaupungeista sota-tantereina. Tällä oli merkittäviä juridisia seurauksia, koska julistamalla sodan ja poikkeustilan, luotiin myös vapauksia suhteessa normaaliin kansainväliseen lainsäädäntöön.

Kuka tahansa, missä tahansa saattoi olla vihollinen, eikä tällä abstraktilla sodan ja vihollisen määritelmällä ollut mitään konkreettista aikataulua tai paikkaa. Sota-operaatioita terrorismia vastaan saatettiin aloittaa missä tahansa ja koska tahansa. Sotaa saattoivat käydä niin armeijat kuin poliisitkin. Erityisesti sanan ”terroristi” merkityksestä tuli täysin liukuva ja kontekstisidonnainen. Yksi tällaisen sota-kielipelin vakavimmista seurauksista on Guantanamo Bayn vankileiri.

Seuraukset näkyvät konkreettisemmalla ja arkisemmallakin tasolla. Yhdysvaltalaisen Sarah Ahmedin mukaan terrorismia käsittelevässä kielenkäytössä luodaan uudenlaisia totuuksia puhumalla siten, että esimerkiksi sanojen ”muslimi”, ”arabi”, ”fundamentalisti”, ”primitiivi” ja ”terroristi” eri merkitykset liukuvat ja sulautuvat toisiinsa. Tällaisella turvallisuuden nimissä käytävällä ”pelon politiikalla” (politics of fear) luodan samalla raja sen välillä, minkälaiset ja minkänäköiset ihmiset kuuluvat ”meihin” ja ketkä kuuluvat ”toisiin”. Tietynlaiset ihmiset eivät saa ylittää tätä rajaa, koska yhtäkkiä he muodostavat turvallisuusuhan, mikä näkyy yhä kireämmässä maahanmuuttopolitiikassa esimerkiksi Euroopassa. Yhdysvaloissa taas terroristilait eivät alunperinkaan koskeneet kaikkia ihmisiä samalla tavoin. Ahmedin mukaan niistä 1147:stä ihmisestä, jotka pidätettiin Yhdysvalloissa syyskuun 11. ja marraskuun 2001 välillä, suurin osa oli alkuperältään Lähi-idästa ja pidätetty epämääräisten vihjeiden avulla tai esimerkiksi niinkin yksinkertaisten asioiden kuin liikennerikkomusten takia.

Rasistinen kielenkäyttö on tekemista siinä missä muunlainenkin kielenkäyttö. Tämän takia on tärkeää muistaa, että sananvapauden vaalimiseen kuluu myös vastuu. Kolikolla on kaksi puolta: oikeus ja velvollisuus. Enemmistön ja yksilön oikeudet eivät saa toimia siten, että ne polkevat tai aktiivisesti sortavat vähemmistöjen tai heikko-osaisten oikeuksia. Vihapuhe ei kuulu sananvapauteen. Rasistiseen kielenkäyttöön on voitava puuttua muulloinkin kuin sillon kun on kyse rikoslaissa määriteltävästä ”kiihottamisesta kansanryhmää vastaan”, koska sillon rikos on jo tapahtunut.

Poliittisesti korrekti kielenkäyttö, sekä erilaisten totuus-pelien paljastaminen ovat tasa-arvoisen yhteiskunnan peruspilareita. Niiden avulla voidaan vastustaa rasismia sanojen ja tekojen tasolla.

Julia Honkasalo
Filosofian jatko-opiskelija, New School for Social Research, New York