17 klisettä ja Kalliomäen klubi

Kalliomäen klubi tarkoittaa ex-opetusministerin ja ex-valtiovarainministerin vetämää työryhmää, jonka on määrä esittää SDP:ssä arvio puolueen eduskuntavaalitappion syistä. Sinne kuulemma kutsutaan myös puolueen ulkopuolisia asiantuntijoita antamaan näkökulmiaan.

Mitäköhän sanoisin, jos kutsu kävisi? En osaisi tarjota kuin lehdistä (Ny Tid, Voima) ja netistä tuttuja ja vesitettyjä kliseitä valtiohoitajapuolueesta, kaksoiskytköksestä SAK:n kanssa ja siitä sidoksesta nousevasta konservatiivisuudesta. Ja tosiasiassa - toisin kuin Kari Paakkunainen - en edes toivoisi tulopoliittisen järjestelmän, patukratian purkamista. Paradoksaalisesti patukratia on kaikesta jäykkyydestään huolimatta historiallisesti turvannut Suomessa skandinaavisen mallin suomalaisen sovelluksen.

Skandinaavinen malli tarkoittaa pohjoismaista hyvinvointivaltiota, jota Vanhasen & Kataisen porukka on nyt ryhtynyt virtaviivaistamaan, reformoimaan ja muuttamaan. Mutta ei poistamaan. Idea tuntuu olevan se, että markkinalogiikan tapainen toimintatapa, kilpailutus, tilaaja-tuottaja -mallit, istutetaan julkisesti rahoitettujen palveluiden puitteisiin. Tehtävämme on siis tuotteistaa valtion ja kuntien rahoilla pyörivän koneen osat. 1970-luvun vasemmisto-opiskelijoina ja taistolaisina puhuimme suut vaahdoten valtiomonopolistisesta kapitalismista. Se oli lievästi ennenaikaista. Tänään sellaisen kapitalismin näkee sokeakin ilman keppiä. Voi tällainen uuskapitalismi dynaaminenkin olla, mutta on myös faktoja kilpailuttamisen kustannustehottomuudesta esimerkiksi sosiaalisektorilla (katso Sosiaalibarometri 2007).

Muina kliseinä nostaisin varmaan esiin Lipposen hallitusten talouspoliittisen linjan ja new public management -ajattelun, mikä on perusteiltaan globaalia neoliberalismia. Siinä opissa on ajateltu, että varallisuuserojen kasvu tuo talouteen dynaamisuutta. Niinpä Suomeen(kin) on saatu uudet köyhät ja uudet rikkaat tai omat sovelluksemme niistä. Niitä ovat demaritkin olleet tekemässä. Onko ihme, että köyhät eivät äänestä demareita? Tiheään toistuva puhe polarisaatiosta on osa samaa ilmiötä.

Samalla on eittämätöntä, että Suomessakin aika suureksi kasvaneen keskiluokan vauraus ja kulutuskyky ovat kasvaneet. Anu Kantola on puhunut boboista, porvarillisista boheemeista, Kokoomuksen vaalivoiton selittäjinä. Jos olisin vakava demariongelman selittäjä, paneutuisin kenties siihen. Hyvä SDP: kutsukaa Anu seminaariinne viiltämään paketti auki.
Bobo-näkökulma saattaa avata jonkun muunkin toimijan kuin Tölö Unga Socialisternas päässä ratkaisun avaimen demareiden kriisiin. Ratkaisu olisi Tony Blair ja hänen kolmas linjansa, jolla Leibour maastoutettiin neoliberalismin haasteeseen jo 10 vuotta sitten briteissä. Sekin on klisee. Olisi ja on paljon puhetta luvassa elämänpolitiikasta. Tunnen sen mosson - olen toimittanut JP Roosin kanssa kaksi kirjaa aiheesta. (Viitteinä: JP Roos - Tommi Hoikkala: Elämänpolitiikka. Gaudeamus 1998; Tommi Hoikkala - JP Roos: 2000-luvun elämä. Gaudeamus 2001.) Tölö Unga Socialisternas 40-50 -vuotiaiden nuorten neuvo SDP:lle on (siis) tunkea keskustaan Blairin opein.

Hoikkala huikkaa: Sinne vaan, tosin siellä on jo kaksi oman elämänsä blairilaista puoluetta. Tarkoitan Kokoomusta ja Kepua. Demarit, hei: harkitkaa, kannattaako hännystellä boboja. Toisaalta Kokoomus sai tasa-arvotupollaan terveydenhoitoalan bobot naruunsa. Veikkaan, että vastaisuudessa julkistettavan vaalitutkimuksen muuan tulos on se, että Kokoomusta äänestivät etenkin Uudellamaalla joukoittain hyvin koulutetut, mutta matalapalkkaiset julkisten alojen naiset. Näin on vaikka he ovatkin objektiiviselta asemaltaan pätkätyön prekaareja eli todellisuudessa lähinnä wanna be bobja. Mutta se onkin toinen stoori. Eilisen marxisti höpöttäisi jotain väärästä tietoisuudesta. Se oli 15. klisee.

Sitten puhuisin demareiden gerontologia-ongelmasta. Puhuin siitä jo Maurialan Vesan väitöskaronkkapuheessa keväällä 2005. Lisää kliseitä siis. Hommatkaa ihmeessä nuorta kaartia elävöittämään jäsenkudostanne!

Lopetuskliseeni: Vasemmistolaistakaa SDP, kutsukaa köyhät ja prekaarit mukaan. Nuortukaa. Ottakaa perustulo vakavasti. Ponnistakaa ilmastonmuutoksesta. Lämmäiskää SDP ja Vasemmistoliitto yhteen, etsikää joku noheva alle 35-vuotias nainen puheenjohtajaksi, puhukaa Paavo Arhinmäki varapuheenjohtajaksi ja valitkaa Vesa Mauriala pääsihteeriksi. Siitä kone käynnistyisi. Tosin en takaa vaalivoittoa, koska elämässä on myös tärkeämpiä arvoja vaalittavaksi kuin voittojen hamuaminen.

Rakas lukija, tonni vetoa, että en saa kutsua Kalliomäen klubiin.

Kommentoi kirjoitusta Kommentin keskustelupalstalla