Perkele osa 2

Viimeistä edellinen plokini käsitteli juoksujeni suoritustasoa. Koska unohtelen tallentaa kirjoituksiani ennen tiedostojen sulkemista, positiivinen loppuhuipennus oli jäänyt tiedostosta pois. Tätä kirjoitan Lammilla, Helsingin yliopiston biologisella asemalla, jossa olen hiihtolomakansalaisena. Siksi en tarkkaan tiedä mitä loppuhuipentumassa oli.

Joka tapauksessa voin väittää, että juoksijana suuntani on kaikesta huolimatta hyvä. Vaikka syksyllä kertyi odotettua vähemmän kilometrejä juoksuvihkoon, pohja on luotu tulevien aikojen hyville ponnistuksille. Säännöllisyys on palannut kuntoiluuni, kertyihän syksyllä kuitenkin yli 50 lenkkiä plakkariin. Lokakuun 14:s vedin 10 kilometrin testijuoksun aikaan 46.14. Ja tammikuiset sunnuntailenkit Riehunkankaan Riston kanssa antavat odottaa hyvien käytäntöjen paluuta ainakin kahden patuikäisen miehen harrasteisiin. Sunnuntaisin, jos olemme Helsingissä, vedämme joko pätkän, se on 18 km, tai pitkän, se on 21 km, lenkin. Tämä on 15 vuoden mittainen tapa. Tehtävänä on juosta taival sikahitaasti, 6.00-6.30 kilometrivauhtia. Ja jos maratoni häämöttää lähiaikoina, vedämme treenin loppukuudenneksessa 15 minuutin intervallin niin sanotusti täysillä. Olemme vetäneet tänä vuonna jo neljänä sunnuntaina 14 km lenkkejä; määrällinen hyppy kohti 18 kilsan pätkää antaa jo odottaa itseään. Kaiken tämän seassa teimme Pajun Petrin kanssa korkean paikan leirin tammikuisen Smolenicen eläkeläisseminaarin yhteydessä. Tarkkaavainen blogiemme lukija on voinut huomata viitteen tähän sessioon myös Petrin mainioissa Vantaa/Nissan-blogiproosassa.

Mutta miksi reilusti keski-ikäinen mies juoksee? Tässä en ajattele Petriä, joka on nelikymppisenä vasta nuori keski-ikäinen, vaan Riehunkankaan Ristoa ja minua. Toinen täyttää 57 ja toinen 54 huhtikuussa. Juokseminen on tapa muokata ikäänsä. Juokseminen on myös tapa todeta todellinen ikänsä ja rajansa.

Kommentoi kirjoitusta Kommentin keskustelupalstalla

Sukupolvipolitiikka ja Norsututkimusseura

Nuorisoasiain neuvottelukunta ja Nuorisotutkimusverkosto julkaisivat viime viikolla Kari Paakkunaisen kipparoiman vaalitutkimuksen. Työ on huolella ja rasakasti tehty. Artikkelikoosteena se tarjoaa monipuolisen välineen eduskuntavaalien tarkastelemiseksi nuorten ja vanhempien ikäluokkien kysymysten areenana. En toista tässä tutkimuksen tuloksia, mutta haluan alleviivata sukupolvikuviota. Julkaisun useassa artikkelissa tulee esiin nuorten ikäluokkien - nuoren sukupolven - kritiikki vallitsevaa politiikan teon tapaa ja sisältöä kohtaan.

Jälleen saan ällistyä. Tällä kertaa siitä, kuinka köykäisesti tiedotusjulkisuus otti vastaan julkaisun. Tavanomaisesti nuorisotutkimus saa helpostikin isot otsikot. Ei tarvitse kuin tehdä hyvä tiedote vähän mojovemmasta gradusta, jossa 25 teemahaastattelun pohjalta päätellään "nuorison", tämän yhteiskunnallisen seismografin, tilasta jotain shokeeraavaa.

Tietysti Paakkunaista haastateltiin moneenkin paikkaan, varsinkin sähköisissä viestimissä. Mutta esimerkiksi Helsingin Sanomat kuittasi vaalikirjamme yhden palstan 10 cm:n spädällä, vaikka ainekset olisivat olleet hurjaankin sukupolvirevittelyyn. Hesari raportoi määrällisessä katsannossa julkaisujamme yleensä oikein hyvin. Oma stoorinsa tietysti on se, että ne eivät aina siellä sanomatalossa osaa erottaa lafkaamme muista alan toimijoista. Ainakaan kaikki. Hesarin uutisissa Nuorisotutkimusverkosto on ollut ainakin nuorisotutkimuksen keskus, Nuorisotutkimuskeskus, nuorisokeskus ja Allianssin tutkimussäätiö. Paras oli tämä: Nuorisotutkimusseurue. Matka ei välttämättä ole pitkä sen joensuulaisen huonokuuloisen (?) VR:n lippuluukkurouvan muotoiluun, joka asemahallin kohinassa väitti seminaariimme matkustavalle tutkijalle, että tämä huijaa. Ei hänen sopimuslippuluetteloistaan löydy mitään Norsututkimuksen Seuraa (po. Nuorisotutkimusseura ry. joka siis hallinnoi Nuorisotutkimusverkostoa).

Totta kai on mahdollista, että nimibrändäyksemme on mennyt pieleen ja että omissa tiedotteissamme on kohinaa. Mutta vähänkin viitseliäs lehtimies tai lehtinainen tai toimittaja tai journalisti tai tiedottaja kyllä löytää edustamani organisaation nettisivustoilta nimeämme koskevat faktat. Ja toimittajathat ovat faktamaailman ammattilaisia, kaikki tyynni. Vai ovatko?

Miksi vaalikirja sitten vain vilahti julkisuudessa? Menikö tiedotus kenties pieleen? Eikö tutkimusta osattu tarjoilla toimittajille tarpeeksi terävässä muodossa? Miksi sukupolviasetelma ei kelvannut? Jos lähtee salaliittoteorian tielle, niin voi arvailla, että kirjan otsikko on liian lähellä Osku Pajamäen julistamaa teemaa: Pajamäki on pajattanut sukupolvisotaansa yli vuoden päivät. Osku on demarien ehdokas Helsingissä ja koettaa vihdoin ponnistaa sukupolven teemoin kansanedustajaksi.

Sitä saa mitä tilaa. Se on raikas ilmaisu ja viittaa tässä yhteydessä verkoston nuorisotutkimuksen ominaislaatuun. Meillä on slogani luonnehtimassa väsäyksemme laatua: nuorisopoliittisesti relevantti tutkimus. Sillä erottaudumme epäkriittisestä akateemisesta käsiteonaniasta ja toisaalta lattapäisestä knowledge managementista. Tämä ohjelmajulistus heittää monet tutkijamme läheiseen yhteistyöhön opetusministeriön nuorisoyksikön ja myös Nuorisoasiain neuvottelukunnan kanssa. Ja kytköksen takia tiedotteet tulevat poliittisen harkinnan kohteeksi vaalien alla. Ehkä tutkijoilla on aihetta skarpata itsenäisyyttään tiedottamisen suhteen.

Niin tai näin. Varmaa on, että itse asia, sukupolvipolitiikka, ei katoa näistä yhteyksistä. Opetusministeriö on asettanut työryhmän valmistelemaan lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelmaa. Valmistelun muuan foorumi on Otakantaa.fi. Siellä viritellään keskustelua seuraavan kysymyspatterin avulla:

1. Mikä on lasten ja nuorten todellinen tilanne arjessa? 2. Kuinka lisäämme lasten ja nuorten hyvinvointia ja toisaalta vähennämme pahoinvointia? 3. Kuinka lisäämme yksilöiden hyvinvointia yhteisöllisyyteen panostamalla? Mitä on sukupolvipolitiikka?

Sukupolvipolitiikka?!

Kommentoi kirjoitusta Kommentin keskustelupalstalla

Perkele

Pakko kirota. Jäin kiinni hölösuisuudestani. Uhoilin syksyllä nousevan juoksukuntoisuuteni nimissä. Myllyniemen Sami - tuttavallisesti Sammy - muistutti 7.2.2007 kirjoituksestani seuraavalla tavalla.

Moro, pari nettipoimintaa:

Hoikkalan ploki 8 / 06:
Tästä alkaa uusi elämä. Tavoite on 3-4 liikuntasessiota (min 30 minsaa ja hikeen) viikossa. Ja sen kautta tavoite palata säännölliseen juoksurytmiin. Päästäkseni jälleen maratonille, Tukholma 07, aikahaarukkaan 3.30-3.49. toivottavasti hartia- ja lonkkakolotus ei estä juoksijapolon hyvää pyrkimystä.

Tukholman maratonin ilmoittautumistilanne:

Number of entries
By 5 February 15.813 runners had entered the 2007 Stockholm Marathon.By 5 February last year the number of entries was 11.192.The 29th Stockholm Marathon will be run on Saturday 9 June 2007. A maximum of 17.500 entries will be accepted. For the 2006 marathon 17.249 entries were accepted. The entries had to be closed eleven weeks before race day.

The actual number of entries is updated every Monday.

Eli 1 + 1... kisakoneeseen mahtuminen alkaa olla päivistä kiinni...

Sami

Ilmoittautuminen Tukholman maratonille meni kiinni 10.2.2007. En ole ilmoittautuneiden joukossa. Pieni selonteko on paikallaan. Valehtelisin, jos väittäisin, että sydämeni vuotaa verta, kun en pääse tapaamaan heimoni lajitovereita kesäkuisessa Tukholmassa.

Tavoitteeni juosta 3-4 kertaa viikossa toteutui ainakin osittain. Elokuussa ehdin juosta viisi kertaa. Syyskuussa kävin 15 kertaa lenkillä, lokakuussa oli 12 lenkkiä, marras- ja joulukuussa kumpaisenakin 11 lenkkiä, tammikuussa (07) olin lenkillä 10 kertaa. Seassa oli myös useita sauvakävelysessioita. Matkaa taitoin noilla juoksuilla yhteensä 398 km. Omassa juoksuhistoriassani se on surkea tulos. Juoksemisen säännöllisyyteen olen kyllä päässyt kiinni, mutta määrä ja vauhti eivät tyydytä vaativaa sisäistä juoksijaani. Tällaisella otteella en alita neljän tunnin maratonin aikaa. Sisäinen juoksijani ei siis ole vieläkään kypsynyt uuteen rentoon ja nautiskelevaan, elämyksiä noukkivan ajanviettoon juoksemalla, missä ei ole minkään valtakunnan väliä, millaisen ajan maratonilla saa.

Kommentoi kirjoitusta Kommentin keskustelupalstalla

Jorma Ollila

Jorma Ollila

Nokian ex-pomo on antanut monta kommentin aihetta "ahkerille" plokikirjoittajille viime elokuusta lähtien. Viime syksynä ehdin ällistellä jossain sivulauseessa Ollilan postmodernia halua elämäntapasääntelyyn, kun hän oli ottanut esiin presidentin jossain seminaarissa nuorten miesten ylipainon ja huonon kunnon. Sitä en kerinnyt taivastelemaan, kun hän vuoden lopussa kertoi, että hänen mielestään naiset ovat miehiä paremmin koulutettuina näitä fiksumpia ja joutaisivat myös entistä enemmän omien organisaatioidensa johtajiksi. Jos Ollila olisi tehnyt käännöksensä varhemmin, ehkä Nokian pomona olisi nyt Kallasvuon asemesta Sari Baldauf. Ei pöllömpi idea. Mutta eroaako naisbisneys perimmiltään miesbisneyksestä? En ole varma.

Tuorein Jorma Ollila -äimistelyni liittyy Ollilan ympäristötietoisuuteen. Sunnuntai-HS esitteli taannoin (28.1.2007) Shellin johtokunnan puheenjohtajan verraten radikaaleja ympäristökantoja. Mies ei usko pätkääkään ydinvoimaan. Se on reipas veto kaikkien suomalaisten ydinmiesten ja ydinnaisten suuntaan.

"Ollilan mielestä tärkein keino vähentää hiilidioksidipäästöjä on energiatehokkuuden kaksinkertaistaminen eikä ydinvoima. "Ilmastonmuutos on niin mutkikas ongelma, että täytyy kokeilla erilaisia tapoja vaikuttaa asenteisiin. Rohkaisisin aika radikaaleihinkin keinoihin."

Ollilalla näytti olevan tuon haastattelun mukaan herkkyyttä jopa vapaaehtoiselle lentomaksulle ja jubaili jopa Maan ystävistä. Mutta espoolaisena (?) Ollila ei vaatinut tietulleja Länsiväylälle, eikä erikoismaksuja saastuttaville moottoripyörille. Se vasta olisi ollut miehen puhetta.

Köyhän miehen postmarxilaisesta tulkintakehikosta käsin voisi yrittää selittää Ollilan herkkyyttä ympäristöteemoille. Shell on merkittävä toimija tuulivoimaloiden toimialalla ja siis kilpailee ydinvoimateollisuuden kanssa. Yhdysvalloissa kuulemma vakuutusyhtiöt ovat herkkiä ilmastonmuutokselle, hirmumyrskyt tuottavat paljon korvattavaa ja yhtiöiden kate hiipuu siksi.

Niin tai näin. Lisää tämmöisiä Jorma Olliloita. Moinen Citizen Ollila tekee hyvää ydinvoima- pölkkypäille, jotka kuvittelevat että ydinvoima on se kokonaisratkaisu, jolla energiakiipeli ratkaistaan muka kertalaakista.

Kommentoi kirjoitusta Kommentin keskustelupalstalla