Hoikkalan luokkateoria

Ulla-Maija sekä Heikki Takkunen kommentoivat taannoista luokkarakennetta käsittelevää keskusteluamme mainiolla tavalla Kommentin keskustelualueella. He nappaavat kiinni JP Roosin luokittelusta ja nimenomaan kategoriasta "turhat". He löytävät sosiaalihistoriallisia yhtymäkohtia tämän päivän pätkätyöläisten ja itsenäisyyden ajan alun liikaväestöstä - mäkitupalaisista, itsellisistä, irtolaisista, joutolaisista ja joutomiehistä. Satunnaiset työsuhteet ja satunnaiset asumukset olivat heille yhteinen kokemus.

Tuon ajan joutolaisten ja tämän ajan "turhien" välille löytää perusteltuja yhtymäkohtia. Silti tämän ajan pätkätyöläiset ja pätkätyöläisyys on jollain tapaa tutkimuksen kannalta - ja miksei myös poliittisen liikkeen kannalta - haasteellisempi tai moniulotteisempi ilmiö kuin työläis- ja talonpoikaisliikkeen aikoihin. On hyvissäkin asemissa olevia pätkätyöläisiä, niin että heitä ei suurin surminkaan voi suruttomasti luokitella nykyajan torppareiksi, Pekka Milonoffin termiä lainatakseni. Heillä on liikaa tietotaitoihin liittyviä kompetensseja ja sekä sosiaalista että kulttuuripääomaa, että ei heistä ole "turhiksi". Vai onko?

Luokkakuvauksen vaikeus nousee ehkä uuden työn siivittämästä mosaiikkimaisuudesta. Tähän liittyen minun pakko vielä tarjota sitaatti kahden viikon takaisesta tutkijakollegoideni kanssa meilailusta. Kyse on siis keskustelusta, jossa piti ottaa tolkkua siitä, onko keskiluokka vauraiden eurooppalaisten yhteiskuntien suurin luokka. Salasuon Mikko huikkasi lopuksi Pajun Petrille:

Lopetan omalta osaltani viikonloppuun suunnaten kysyen Petriltä, ovatko tulot, omaisuus, koulutus, eetos, habitus jne. vai jokin muu työväenluokkaan kuulumisen mittari. Sosiaalisesta liikkuvuudesta positioden välillä puhumattakaan. Kuka siis on työväenluokan edustaja abstraktin työn yhteiskunnassa? Koodaaja? Yhteiskunnallisen position erot ovat huimia ja kasvavat, mutta ehkä Tommin tai J.P:n määritelmät ottavat huomioon muunkin kuin työn muodon.

Mikon muotoilu "sosiaalinen liikkuvuus positioiden välillä" on kiinnostava. Pätkätyön moninaisissa porukoissa on segmenttejä, jotka pystyvät tuollaiseen liikkuvuuteen, mutta oletan että nykyajan torppareihin he eivät kuulu. Sen sijaan he ovat keskiluokan sakkia hyvinkin ja kaikesta huolimatta. Ainakin Hoikkalan luokkateoriassa. Joku saattaa tietysti pudotakin sieltä, siis keskiluokasta, eikä vain teoriassa. Eikös Barbara Ehrenreich kirjoittanut jo 80-luvun lopussa, että keskiluokkaisen eetoksen muuan keskeinen dynamo on "fear of falling" (vrt. Barbara Ehrenreich: Fear of Falling: The Inner Life of the Middle Class 1989).

Hoikkalan luokkateoria puolestaan lanseerattiin noin vuosi sitten Pääministerin foorumilla, jossa nuorisopolitiikan kehitysohjelma (lapsi- ja perheliitoksineen) käynnistettiin julkisesti. Minulla oli dia "(m)iten 18-29 -vuotiaat nuoret voivat?? Olin tunkenut siihen luokkateoriani. Esitin, että Suomi jakaantuu 1. rikkaisiin, 2. suureen keskiluokkaan, 3. sinnittelijöihin ja 4. syrjäytettyihin/syrjäytyviin. Huomaa yhtenevä nelijako Roosin tuoreempaan ja retorisesti iskevämpään jaotteluun. Esitin myös "suuren kysymyksen", millä tavoin nelosluokan ja kolmen muun porukan välinen vuorovaikutus tapahtuu yhteiskunnassamme. Pidetäänkö neloset mukana kelkassa vai sysätäänkö heidät sivuun? Aivan varmasti höpötin jotain myös polarisaatiosta.

Tiesin myös kertoa, että nelosessa on paljon nuoria. Viittasin Erik Häggmanin paljon keskusteltuun selvitykseen (viimeisin bongaus on Jukka Vehviläisen hyvin argumentoitu kirjoitus HS:n mielipidepalstalla 9.9.2007). En ehtinyt sanoa, että Arto Salmisen Varasto (WSOY 1998) ja Paskateoria (WSOY 2001) kuvittavat käsittääkseni tuon segmentin mielenmaisemaa osuvasti. Enkä ehtinyt kertoa Jari Järvelän konstruoimasta keskiolutindeksistä. Vai oliko se samainen Salminen? Niin kauan kuin "turhat" voivat turruttaa uinuvan kapinamielensä keppanan turvin, mitään revolttia ei tapahdu. Keskarilitranhinta on se indeksi. Vaikea sanoa, vaikka ensimmäisen painettuna ilmestyneen kirjoittamani artikkelin otsikko oli aikanaan: "Marxismi-leninismin avaamat näköalat ovat huikeat" (Kylvö 1/1974).

Kommenttinsa lopuksi Ulla-Maija sekä Heikki sanovat, että teoretisointi on tärkeää, mutta antavat ymmärtää, että se ei riitä. Jään miettimään, mikä riittää?

Kommentoi kirjoitusta Kommentin keskustelupalstalla