Sukupolvipolitiikka ja Norsututkimusseura

Nuorisoasiain neuvottelukunta ja Nuorisotutkimusverkosto julkaisivat viime viikolla Kari Paakkunaisen kipparoiman vaalitutkimuksen. Työ on huolella ja rasakasti tehty. Artikkelikoosteena se tarjoaa monipuolisen välineen eduskuntavaalien tarkastelemiseksi nuorten ja vanhempien ikäluokkien kysymysten areenana. En toista tässä tutkimuksen tuloksia, mutta haluan alleviivata sukupolvikuviota. Julkaisun useassa artikkelissa tulee esiin nuorten ikäluokkien - nuoren sukupolven - kritiikki vallitsevaa politiikan teon tapaa ja sisältöä kohtaan.

Jälleen saan ällistyä. Tällä kertaa siitä, kuinka köykäisesti tiedotusjulkisuus otti vastaan julkaisun. Tavanomaisesti nuorisotutkimus saa helpostikin isot otsikot. Ei tarvitse kuin tehdä hyvä tiedote vähän mojovemmasta gradusta, jossa 25 teemahaastattelun pohjalta päätellään "nuorison", tämän yhteiskunnallisen seismografin, tilasta jotain shokeeraavaa.

Tietysti Paakkunaista haastateltiin moneenkin paikkaan, varsinkin sähköisissä viestimissä. Mutta esimerkiksi Helsingin Sanomat kuittasi vaalikirjamme yhden palstan 10 cm:n spädällä, vaikka ainekset olisivat olleet hurjaankin sukupolvirevittelyyn. Hesari raportoi määrällisessä katsannossa julkaisujamme yleensä oikein hyvin. Oma stoorinsa tietysti on se, että ne eivät aina siellä sanomatalossa osaa erottaa lafkaamme muista alan toimijoista. Ainakaan kaikki. Hesarin uutisissa Nuorisotutkimusverkosto on ollut ainakin nuorisotutkimuksen keskus, Nuorisotutkimuskeskus, nuorisokeskus ja Allianssin tutkimussäätiö. Paras oli tämä: Nuorisotutkimusseurue. Matka ei välttämättä ole pitkä sen joensuulaisen huonokuuloisen (?) VR:n lippuluukkurouvan muotoiluun, joka asemahallin kohinassa väitti seminaariimme matkustavalle tutkijalle, että tämä huijaa. Ei hänen sopimuslippuluetteloistaan löydy mitään Norsututkimuksen Seuraa (po. Nuorisotutkimusseura ry. joka siis hallinnoi Nuorisotutkimusverkostoa).

Totta kai on mahdollista, että nimibrändäyksemme on mennyt pieleen ja että omissa tiedotteissamme on kohinaa. Mutta vähänkin viitseliäs lehtimies tai lehtinainen tai toimittaja tai journalisti tai tiedottaja kyllä löytää edustamani organisaation nettisivustoilta nimeämme koskevat faktat. Ja toimittajathat ovat faktamaailman ammattilaisia, kaikki tyynni. Vai ovatko?

Miksi vaalikirja sitten vain vilahti julkisuudessa? Menikö tiedotus kenties pieleen? Eikö tutkimusta osattu tarjoilla toimittajille tarpeeksi terävässä muodossa? Miksi sukupolviasetelma ei kelvannut? Jos lähtee salaliittoteorian tielle, niin voi arvailla, että kirjan otsikko on liian lähellä Osku Pajamäen julistamaa teemaa: Pajamäki on pajattanut sukupolvisotaansa yli vuoden päivät. Osku on demarien ehdokas Helsingissä ja koettaa vihdoin ponnistaa sukupolven teemoin kansanedustajaksi.

Sitä saa mitä tilaa. Se on raikas ilmaisu ja viittaa tässä yhteydessä verkoston nuorisotutkimuksen ominaislaatuun. Meillä on slogani luonnehtimassa väsäyksemme laatua: nuorisopoliittisesti relevantti tutkimus. Sillä erottaudumme epäkriittisestä akateemisesta käsiteonaniasta ja toisaalta lattapäisestä knowledge managementista. Tämä ohjelmajulistus heittää monet tutkijamme läheiseen yhteistyöhön opetusministeriön nuorisoyksikön ja myös Nuorisoasiain neuvottelukunnan kanssa. Ja kytköksen takia tiedotteet tulevat poliittisen harkinnan kohteeksi vaalien alla. Ehkä tutkijoilla on aihetta skarpata itsenäisyyttään tiedottamisen suhteen.

Niin tai näin. Varmaa on, että itse asia, sukupolvipolitiikka, ei katoa näistä yhteyksistä. Opetusministeriö on asettanut työryhmän valmistelemaan lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelmaa. Valmistelun muuan foorumi on Otakantaa.fi. Siellä viritellään keskustelua seuraavan kysymyspatterin avulla:

1. Mikä on lasten ja nuorten todellinen tilanne arjessa? 2. Kuinka lisäämme lasten ja nuorten hyvinvointia ja toisaalta vähennämme pahoinvointia? 3. Kuinka lisäämme yksilöiden hyvinvointia yhteisöllisyyteen panostamalla? Mitä on sukupolvipolitiikka?

Sukupolvipolitiikka?!

Kommentoi kirjoitusta Kommentin keskustelupalstalla