Kansalainen vaikuttajana VII: Syrjäytetyt ihmiset eivät äänestä

Tämän uuvuttavan seitsemän sarjaplokin lopuksi kerron, mitä ajattelin tänään kysymyksestä, miten vähän tai ei juuri lainkaan osallistuvien osallistumista ja vaikuttamista voitaisiin lisätä.

Asian periaatteellisen ulottuvuuden muotoilen seuraavasti. Ei voi olla poliittinen kansalainen, jos sosiaalisen ja taloudellisen kansalaisuuden ehdot eivät ole täyttyneet. Syrjäytetyt ihmiset eivät äänestä, koska heiltä puuttuu kuulumisen ja luottamuksen kokemus sekä emotionaalinen perusta. Alistetut, köyhät ja sekundaarisen aseman eläjät on vaikea aktivoida toimintoihin. Oma teemansa on tietysti se, että ksenofobialla voidaan koota marginaalin ääniä. Osallistuminen virittää kysymyksen täysivaltaisuudesta, jäsenyyden täysistä ehdoista. Voiko olla jonkin yhteisön täysivaltainen jäsen, jos on asemaltaan sekundaarinen? Ei riitä, että nuoret sosiaalistetaan toimijoiksi, kasvatetaan myöhäismodernin eurooppalaisen civic virtuen omaksujiksi, digidemokratian väsääjiksi ja että heille tarjotaan osallistumisen puitteet. Nuoret tarvitsevat tilan, paikan ja kunnollisen yhteiskunnallisen aseman ja niitä vastaavat oikeudet, mutta myös johonkin kuulumisen emotionaalisen kytköksen. Vielä terävämmin asia koskee maahanmuuttajia. Riittääkö maahanmuuttajanuoren formaali jäsenyys hyvinvointivaltiossa kansalaisena toimimisen pontimeksi? Siis että hän pääsee koulutuksen piiriin, oppii suomen kieltä ja saa ehkä jopa töitä. Ei ehkä, jos emotionaalisen integraation ja hyvinvoinnin informaalit ulottuvuudet eivät ole kunnossa. Kiitän Suurpään Leenaa muotoiluista. Tämä tarkoittaa rasismi-kysymystä.

Anu Gretschel on briefannut samansuuntaisesti kirjoittamalla sähköpostiinsa näin:

Itse pidän paljon tärkeämpänä ?nuorten? saamista mukaan lähellä olevan ympäristön ja humaanin ylläpitoon itse toimien: "Monipuolinen vuorovaikutus kaiken lähellä olevan humaanin ja materiaalisen kanssa tekee lapsesta ja nuoresta pätevän, toivotun, tarpeellisen ja vastuutakantavan kanssaeläjän ? hänen itsensäkin mielestä. Lapsi ja nuori kasvavat osaksi yhteisöä ja ympäristöä, eikä sen ulkopuolelle - vain sitä kuluttamaan." (Gretschelin osallisuuden määritelmä, 2006.)

Anu heittää mietittäväksi samassa viestissään, ettei pulma välttämättä ole nuorten osallistumishalukkuudessa vaan jäyhässä aikuisten johtamassa hallintokulttuurissa, kenties Paakkunaisen Karin keski-ikäisten äijäkratiaksi nimetyssä ilmiössä ja käytännössä:

Oman kokemukseni mukaan linja-autonpysäkin penkillä kesän nuokkuneet äänettömät ja kädettömät nuoret ("nuorisotalokin oli kiinni") kiinnostuivat nuorisotalon remppaamisesta ja rakentamaan grillikatoksen uimarannalle (kuorivat jopa tukit itse) kun heitä innostettiin ja aktivoitiin kädestä pitäen luovilla menetelmillä. Innostaminen, aktivointi ja hankkeiden rakentaminen vaan vei kuntaorganisaation nuoriso- ja liikunta- sekä rakennustoimet hengähdyksiin: vei voimat ja resurssit ja kun seuraava kesä tuli, niin nuoret kysyivät, että mitäs nyt rakennetaan ja kukaan ei enää vastannut (väitöskirjan yksi case Gretschel 2002.)

Tässä aivan lopuksi tulisi kirjoittaa digidemokratiasta. Teema vilahteli pitkin sarjaplokin matkaa. Nyt olisi lopettavan hyperbolan paikka. Mutta aika loppui, tila loppui. Ajatus kuitenkin elää seuraavassa kysymyksessä: miksi ei kunnolla ja kaikella vakavuudella paneuduttaisi mahdollisuuteen organisoida nettiäänestäminen valtakunnallisissa vaaleissa? Ja huomaa, jossain edellä ehdotin äänioikeuden ikärajaksi 16 vuotta.

Kiitän briefauksesta ja virikkeistä: Anu Gretschel, Sofia Laine, Kari Paakkunainen, Mikko Salasuo ja Leena Suurpää. Jaksoikohan yksikään seitsemän sarjaploki-kimaran loppuun?

Kansalainen vaikuttajana -sarjaploki ei jatku, ellei yleisö erityisesti pyydä sitä. Muista aiheista kirjoitan kyllä. Tulevaisuudessa.

Kommentoi kirjoitusta Kommentin keskustelupalstalla