Kansalainen vaikuttajana V: kuluttajakansalaisuus tai äänioikeus 16-vuotiaille

Ei ole järkevää asettaa vastakkain nuorten poliittisen toiminnan eri muotoja, vanhanmallista äänestyskansalaisuutta ja uudentyyppistä toimintaa. Puhumattakaan konventionaalisesta nuorten yhteiskunnallisesta toiminnasta, jota suomalaisittain voidaan kutsua Allianssi-segmentiksi ja eurooppalaisittain Youth Forum -segmentiksi. Sama koskee kaikkia kekseliäitä osallisuushankkeita, joita on leegio ja joissa kansalaishyveitä istutetaan usein neuvokkaastikin nuorten mentaliteettien perustoiksi.

Puolueiden alhainen arvostus nuorten parissa on edustuksellisen demokratian kannalta ongelma, koska näin syntyy kuilu poliittisen eliitin ja nuorten välille. Toteutuessaan tällainen kuilu vaarantaa koko järjestelmän legitimiteettiä.

Se että nuoret vieroksuvat poliittisia puolueita, ei sinänsä ole mikään nuorisoilmiö. Politiikka ei ole sama asia 2000-luvun globaalin Euroopan mediayhteiskunnissa kuin se sanotaan vaikka 40 vuotta sitten oli. Puolueet toimivat nykyisin eri tavoin. Nykyisin puolueet ovat supistuneet vaalikoneistoiksi, kansalaisyhteiskunnan pumppufunktio on kadonnut, koska myös yhteisöt ovat muuttuneet toimintatavoiltaan. EU on tuonut mukanaan transnationaalin tason niin, että jäsenmaiden kansallisten parlamenttien pelivarat omien politiikkojensa suhteen ovat huveta. Puolueet eivät voi enää tukeutua yhteisöjen kansalaiskeskusteluun ja myös päinvastoin, kansalaiset eivät voi tukeutua puolueisiin. Kansalaiskeskustelujen dynamiikka on muuttunut journalismin viihteellistymisen ja internetin myötä.

Kyse on uudesta julkisuusrakenteesta, jossa mediavaikuttaminen nousee puolueille keskeiseksi. Näin olemme keskellä mielikuvien politiikkaa, puolueet taistelevat näkyvyyden saamisesta tiedotusjulkisuuden eri foorumeilla, myös netissä. Mikään nykypuolue ei voi saada vaaleissa menestystä ilman ammattitaitoista markkinointistrategiaa, siis ilman puolueen aatteen ja siihen perustuvan poliittisen linjan tuotteistusta. Kontakti äänestäjiin luodaan ensi sijassa erilaisilla mediavälitteisillä foorumeilla, mikä korostaa laajalevikkisten tiedotus- ja keskustelukanavien merkitystä. Nämä prosessit myös muokkaavat sisältöjä, politiikka viihteellistyy. Myöhäismodernit tunnekulttuurit ovat läsnä - kohut, skandaalit ja kiihkoilut nousevat määrittämään politiikan agendoja. Näin poliittinen kansalaisuus ja kuluttajakansalaisuus sekoittuvat kiintoisaksi hybridiksi.

Puolueet ja niihin liittyvä poliittinen järjestelmä voivat olla kiinnostavia asioita nuorten mediakuluttajien - pitäisikö käyttää termiä mediakansalaisten - kannalta jos ja kun ne taipuvat populaarikulttuurisiksi ilmiöiksi. Väitteeni liittyy siihen havaintoon, että nuorethan ovat kasvaneet suoraan edellä kuvattuun mediamaailmaan. Jos vaaleissa on henkilöiden välistä dramatiikkaa ja lööppijulkisuuteen asettuvaa imua, se kiinnostaa laaja-alaisesti monenlaisia nuoria ja muita nuorekkaita äänestäjiä. Politiikka sinänsä on nuoria kohtuullisesti kiinnostava teema.

Sofia Laine briefaakin minua: (n)uoret (18-33 v.) suhtautuvat itse positiivisemmin politiikkaan kuin miten ajattelevat muiden suhtautuvan politiikkaan. On nurinkurista että julkisessa keskustelussa korostetaan nuorten poliittista passiivisuutta. Siksi kielteisyyden korostaminen olisi syytä lopettaa ja jatkossa korostaa sitä, että asennetasolla on poliittisen osallistumisen potentiaalia.

Voisin lisätä: sitä paitsi myös äänestyskansalaisuus voi toimia kuten edellä heittämäni ledivalo-metafora. Sopivassa yhteiskunnallisessa ja kulttuurisessa tilanteessa voi leimahdus tapahtua (nuorten) äänestyskopeissakin. Suomessa presidentinvaaleihin osallistuminen on vilkkaampaa kuin osallistuminen muihin vaaleihin. On myös hyviä perusteita äänioikeuden ikärajan laskemiselle 16 vuoteen. Suomessa tätä puuhataan kuntavaaleihin, mutta miksei samaa keskustelua voisi ulottaa valtakunnallisiin vaaleihin?

Kommentoi kirjoitusta Kommentin keskustelupalstalla