Kansalainen vaikuttajana III: osallistujatyypit

Parahin rakas lukija. Ymmärtääksesi, mitä tässä tekstissä keritään esiin, katso kaksi edellistä plokiani.

Mitä politologian termi osallistujatyypit tarkoittaa? Entä erilaiset osallistujat ja vaikuttajat (osallistujatyypit, intensiteetti, mahdollisuudet ym.), erilaiset tavat osallistua nyky-yhteiskunnassa. Kari Paakkunainen kehotti minua hakemaan jaotteluja tuoreesta Tuomo Martikaisen ja Sami Fredrikssonin tutkimuksesta [Vaalit ja politiikka. Pääkaupunkiseudun nuorten aikuisten poliittiset valinnat 1988-2004. Helsingin kaupungin tietokeskus 5 (2006)].

Ja totta, tarjolla on vuo ryhmittelyjä pääkaupunkiseudun nuorten poliittisten suuntautumisen vaihtoehdoista: libertaarinen uusvasemmisto, liberaali-individualistinen oikeisto, hiljainen enemmistö, uuskonservatiivinen reaktio ja markkinaliberaalit. Ryhmittelyanalyysin avulla luodut ryhmittymät eivät ehkä suoraan kerro uusista osallistumisen käytännöistä.

Mitä poliittinen osallistuminen sitten oikein on? Geraint Parry kumppaneineen tarjoaa poliittisen osallistumisen kuusikulmion, joka koostuu äänestämisestä, puoluekampanjoista, kollektiivisesta toiminnasta, lobbauksesta, suorasta toiminnasta ja poliittisesta väkivallasta. Tämä rinnastuu Lynn Chisholmin ja Siyka Kovachevan jaotteluun. Heidän mukaansa poliittinen osallistuminen koostuu (a) politiikan instituutioihin osallistumisesta (vaalit, äänestämien, kampanjat ja jäsenyydet puolueissa) (b) protestitoiminnasta (mielenosoitukset ja uudet sosiaaliset liikkeet) ja (c) kansalaistoiminta (yhdistyselämä, vapaaehtoistyö, yhteisöprojektit). Siinä on teille ja meille osallistujatyyppejä kerrakseen.

Leena Suurpää valistaa sähköpostissaan tämän kirjoittajaa:

Lukisin osallistujatyypit akselilla "formaali" osallistuminen (järjestöt ym. selkeästi tai pysyvästi organisoidut osallistumisen muodot) vs. "ei-formaali" osallistuminen. Ei-formaali on harhaan johtava, mutta tarkoitan sillä koko niin sanotun. uuden politiikan (tai no, eipä tuo nyt niin "uutta" ole) arsenaalia kaikkine liikehdintöineen, uudenlaisine yksilö-yhteisö -virityksineen, netti- ym. julkis-yksityisine areenoineen.

Aihetta koskevassa eurooppalaisessa tutkimuskeskustelussa on tyypillistä todeta, että edustuksellisen demokratian instituutiot ovat vain yksi nuorten osallistumisen foorumi ja että nuoret ovat irtoamassa niistä. Nuorten kuihtuvan (?) vaalikansalaisuuden rinnalla voidaankin nähdä
kasvava flora ja fauna, kokonainen nuorten oman ja uuden politiikan kirjo. Moninaisuutta korostavat vielä erilaiset nuorisotoimen, yhdistysten ja järjestöjen - EU:n tuella tai sitä ilman - toimivat osallisuushankkeet sekä nuorten vaikuttajarakenteet, jotka vetävät nuoria mukaansa.

Kysymys kuuluukin, korvaavatko kansalaistoiminnan uudet muodot perinteisen poliittisen osallistumisen vanhat muodot? Ehkä on kyse myös siitä, mitä näkee politiikaksi, politiikan ja poliittisen toiminnan määrittelystä. On perusteltua olla huolissaan nuorten vaalikansalaisuudesta, verraten niukasta nuorten kiinnostuksesta vaaleissa vaikuttamiseen, mutta se ei kerro koko totuutta nuorten politiikkasuhteesta. Äänestysaktiivisuuden laskun rinnalla - ja nythän se on Paakkunaisen Karin mukaan ollut hienoisessa nousussa selvästikin - on voitu todeta nuorten kansalaistoiminnan, aktivismien, verkostojen ja liikkeiden uusia nousuja sekä laskuja.

Kommentoi kirjoitusta Kommentin keskustelupalstalla