Smash Asem, part two
Ällistyttävä kiemura. Poliisin massiivinen sekasorrolla uhkaavien anarkistien 9.9. mielenosoituksen tukahduttaminen alkuunsa tuotti prosessin, jonka jälkipeli on kesken vielä pitkään. Kirjoitan tätä lauantaina paljon ennen 136: Joku Raja Rajamäelle -aktiota (Kiasman aukio, 17.45). Viime torstaina avattiin sisäministeri Rajamäen eroa vaativa adressi. Siinä oli eilen (ap) yli 900 allekirjoitusta. Eilen avattiin myös Pro Rajamäki -adressi. Eduskunnan apulaisoikeusasiamies Jukka Lindstedt tekee tutkinnan poliisin toimista Smash Asemissa.
Joku aikalaisuuden punnitsija voisi käyttää tätä esimerkkinä äärimmäisyyksien ajan tavanomaisesta poliittisesta prosessista tai spektaakkelista. Se tapahtuu mediassa ja erityisesti netissä. Sen lähtökohta on konfrontaatio, mikä tuottaa kiihkeän kollektiivisen tunnestruktuurin ja intensiivisen latauksen, johon eri toimijat voivat heittäytyä. Poliittisen systeemin tavanomainen agenda virittyy uudella tavalla. Voi vain miettiä miksi kansalaisjärjestöjen 9.9. rauhanomainen ja radikaaleinkin tunnuksin läpiviety yli 2000 osanottajan mielenosoitus jäi Smash Asemin varjoon. Voi myös perustellusti kysyä mitä järkeä tämmöisessä rakenteessa on, kuten Leena Suurpää Kommentti.fi:n keskustelussa viime viikolla näytti toteavan. Sama ajatus oli esillä Allianssin julkilausumassa Euro MayDay:n keissistä viime toukokuulta.
Ymmärrän, tämä on tärkeä näkökulma. Väitän kuitenkin että konfrentaatiot eivät tyhjene pintaansa. Ne myös tarjoavat tarttumapinnan tuottaa keskustelun kentälle syviäkin teemoja sekä substansseja. Makasiinihösselistä virittyi tärkeä nuorten - mutta ei vain nuorten - epävarmuuksia ja perustuloa koskeva keskustelu, mikä jatkuu edelleen. Smash Asemista on kansalaisoikeuksia ja poliisin toiminnan legitiimisyyttä uumoileva puheavaruus. (Nyky)ajalle ahnas, utelias ja innokas tarkkailija voi ehkä aistia mahdollisuuksia kiihkeidenkin tilanteiden puhemaailmoissa. Juha Partasen, Matti Virtasen, Marja Holmilan - ja oli siellä joku muukin - sekä myöhemmin Mikko Salasuon ja Markku Soikkelin valistuksen virittävyys, on teoria ja malli myös mediayhteiskunnan politiikan tiloihin puuttumiseksi.
Mutta yhtä hyvin tuo juuri mainittu aikalaistarkkailijan ahnas uteliaisuus voi rispaantua. Medioituneen politiikan syklit ovat nopeita. Teemat kuluvat. Naamat kuluvat. Aina pitää saada uutta. Vasta kun kysymys on asetettu, se on usein jo ohitettu. Virittävän valistuksen näkökulmasta: teemoihin on helppo tarttua, mutta miten on suventämisen laita. Jos Prekaariruoska oli hyvä kahva jolla nuorisotutkijat(kin) tarttuivat ajankohdan kuumiin asioihin, voi nyt kysyä millä mekanismilla ote pysyy. Miten nuoren sukupolven politiikka tästä oikein jäsentyisi? Etenkin jos nuoret muodostavat atomisoituneen sukupolven (Mikko Salasuo)?
Takasin Smashiin. Että konfrontaatioissa kaikki kuvataan ja pannaan nettiin, on tuonut yllättävääkin läpinäkyvyyttä ja totaalista dokumentaatiota. Jokainen astalon tai mellakkavarusteisen poliisin pampun heilahdus on kuvattu moneen kameraan ja merkittävä osa kuvista ja materiaalista myös siirretään nopeasti nettiin, johon ns. kaikilla on pääsy. Tämä on kansalaistoiminnan kannalta myönteistä, viranomaisten tietomonopoli kyseenalaistuu. Tässä katsannossa poliisin ja Rajamäen tiedotustilaisuus viime tiistailta osoitti huonoa tilannetajua. Arroganssi, jolla poliisi pitää kiinni toimiensa oikeudellisuudesta kylmäsi. Ja oliko pääministeri Vanhasen selkeäsanainen asettuminen liioiteltujen toimien taakse loppuun asti harkittua? Että ei vain tulisi silmille.
Edellisessä plokissani kyselin mitä oikein heiluin tuolla mukana. Viittasin Wallgrenin Tomin kokoamaan tutkijoiden ja aktivistien tarkkailuryhmään. Niin. Alain Tourainella on sosiologinen interventioteoriansa. Pekka Sulkusen pitkäaikaisen seminaarin nimi taisi olla (on?) interventioryhmä. Ehkä tässä meidän touhussa on piirteitä toiminnallisesta interventiosta. Ei siis pelkkää teoriaa vaan yritystä johonkin käytännönkin suuntaan? Mutta ei ole juurikaan ollut aikaa teorioida tai luoda yhteistä tietoisuutta hankkeelle. Viis siitä - olkoon tämä löyhä porukka, jonka osallistujien motiivit voivat olla yksilölliset.
Ja mistä tämän touhun miehisyys? Poliisit olivat miehiä siinä massiivisessa ketjussaan, anarkistien enemmistö oli nuoria miehiä, tarkkailijaryhmämme koostuu miltei vain miehistä. (Toimittajien segementissä sukupuolten kirjo on tässä yhteydessä ollut hieman monipuolisempi.) Jos yrittäisi huonoa vitsiä. Paikalla ovat oman liikuntauransa drop outit, ne jotka on sysitty fudiksen, pesiksen ja hokin ikäluokkaurheilunsa herkässä vaiheessa vaihtopenkille. (Salasuota tämä ei koske. Mutta minua koskee.) He ovat nyt saaneet toisen mahdollisuutensa. (Tosi huono puujalka :)
Tapani Ruokanen, Suomen Kuvalehden pääkirjoituksessaan, heitti toistaiseksi riuskimman arvion poliisin touhusta. Taisi ohittaa vasemmalta! Jos ryhmämme paperissa haettiin poliisin toimien poliittisuutta, samassa asiassa Ruokanenkin on kiinni. Miten tätä syventäisi.
Selvyyden vuoksi toistan vielä seuraavan. En hyväksy pullojen, kivien, tavaroiden heittämistä, astaloiden käyttämistä vahingoittamistarkoituksessa, ikkunoiden, paikkojen rikkomista, väkivaltaa kansalaistoiminnan tai väentoiminnan keinoina. Enkä noilla uhkailua. 9.9. Kiasman aukiolla ei ollut mellakkaa. Poliisin toimet olivat ylimitoitetut. Mitä sanoisi vielä että homma ei menisi jankutukseksi.
Kommentoi kirjoitusta Kommentin keskustelupalstalla
Joku aikalaisuuden punnitsija voisi käyttää tätä esimerkkinä äärimmäisyyksien ajan tavanomaisesta poliittisesta prosessista tai spektaakkelista. Se tapahtuu mediassa ja erityisesti netissä. Sen lähtökohta on konfrontaatio, mikä tuottaa kiihkeän kollektiivisen tunnestruktuurin ja intensiivisen latauksen, johon eri toimijat voivat heittäytyä. Poliittisen systeemin tavanomainen agenda virittyy uudella tavalla. Voi vain miettiä miksi kansalaisjärjestöjen 9.9. rauhanomainen ja radikaaleinkin tunnuksin läpiviety yli 2000 osanottajan mielenosoitus jäi Smash Asemin varjoon. Voi myös perustellusti kysyä mitä järkeä tämmöisessä rakenteessa on, kuten Leena Suurpää Kommentti.fi:n keskustelussa viime viikolla näytti toteavan. Sama ajatus oli esillä Allianssin julkilausumassa Euro MayDay:n keissistä viime toukokuulta.
Ymmärrän, tämä on tärkeä näkökulma. Väitän kuitenkin että konfrentaatiot eivät tyhjene pintaansa. Ne myös tarjoavat tarttumapinnan tuottaa keskustelun kentälle syviäkin teemoja sekä substansseja. Makasiinihösselistä virittyi tärkeä nuorten - mutta ei vain nuorten - epävarmuuksia ja perustuloa koskeva keskustelu, mikä jatkuu edelleen. Smash Asemista on kansalaisoikeuksia ja poliisin toiminnan legitiimisyyttä uumoileva puheavaruus. (Nyky)ajalle ahnas, utelias ja innokas tarkkailija voi ehkä aistia mahdollisuuksia kiihkeidenkin tilanteiden puhemaailmoissa. Juha Partasen, Matti Virtasen, Marja Holmilan - ja oli siellä joku muukin - sekä myöhemmin Mikko Salasuon ja Markku Soikkelin valistuksen virittävyys, on teoria ja malli myös mediayhteiskunnan politiikan tiloihin puuttumiseksi.
Mutta yhtä hyvin tuo juuri mainittu aikalaistarkkailijan ahnas uteliaisuus voi rispaantua. Medioituneen politiikan syklit ovat nopeita. Teemat kuluvat. Naamat kuluvat. Aina pitää saada uutta. Vasta kun kysymys on asetettu, se on usein jo ohitettu. Virittävän valistuksen näkökulmasta: teemoihin on helppo tarttua, mutta miten on suventämisen laita. Jos Prekaariruoska oli hyvä kahva jolla nuorisotutkijat(kin) tarttuivat ajankohdan kuumiin asioihin, voi nyt kysyä millä mekanismilla ote pysyy. Miten nuoren sukupolven politiikka tästä oikein jäsentyisi? Etenkin jos nuoret muodostavat atomisoituneen sukupolven (Mikko Salasuo)?
Takasin Smashiin. Että konfrontaatioissa kaikki kuvataan ja pannaan nettiin, on tuonut yllättävääkin läpinäkyvyyttä ja totaalista dokumentaatiota. Jokainen astalon tai mellakkavarusteisen poliisin pampun heilahdus on kuvattu moneen kameraan ja merkittävä osa kuvista ja materiaalista myös siirretään nopeasti nettiin, johon ns. kaikilla on pääsy. Tämä on kansalaistoiminnan kannalta myönteistä, viranomaisten tietomonopoli kyseenalaistuu. Tässä katsannossa poliisin ja Rajamäen tiedotustilaisuus viime tiistailta osoitti huonoa tilannetajua. Arroganssi, jolla poliisi pitää kiinni toimiensa oikeudellisuudesta kylmäsi. Ja oliko pääministeri Vanhasen selkeäsanainen asettuminen liioiteltujen toimien taakse loppuun asti harkittua? Että ei vain tulisi silmille.
Edellisessä plokissani kyselin mitä oikein heiluin tuolla mukana. Viittasin Wallgrenin Tomin kokoamaan tutkijoiden ja aktivistien tarkkailuryhmään. Niin. Alain Tourainella on sosiologinen interventioteoriansa. Pekka Sulkusen pitkäaikaisen seminaarin nimi taisi olla (on?) interventioryhmä. Ehkä tässä meidän touhussa on piirteitä toiminnallisesta interventiosta. Ei siis pelkkää teoriaa vaan yritystä johonkin käytännönkin suuntaan? Mutta ei ole juurikaan ollut aikaa teorioida tai luoda yhteistä tietoisuutta hankkeelle. Viis siitä - olkoon tämä löyhä porukka, jonka osallistujien motiivit voivat olla yksilölliset.
Ja mistä tämän touhun miehisyys? Poliisit olivat miehiä siinä massiivisessa ketjussaan, anarkistien enemmistö oli nuoria miehiä, tarkkailijaryhmämme koostuu miltei vain miehistä. (Toimittajien segementissä sukupuolten kirjo on tässä yhteydessä ollut hieman monipuolisempi.) Jos yrittäisi huonoa vitsiä. Paikalla ovat oman liikuntauransa drop outit, ne jotka on sysitty fudiksen, pesiksen ja hokin ikäluokkaurheilunsa herkässä vaiheessa vaihtopenkille. (Salasuota tämä ei koske. Mutta minua koskee.) He ovat nyt saaneet toisen mahdollisuutensa. (Tosi huono puujalka :)
Tapani Ruokanen, Suomen Kuvalehden pääkirjoituksessaan, heitti toistaiseksi riuskimman arvion poliisin touhusta. Taisi ohittaa vasemmalta! Jos ryhmämme paperissa haettiin poliisin toimien poliittisuutta, samassa asiassa Ruokanenkin on kiinni. Miten tätä syventäisi.
Selvyyden vuoksi toistan vielä seuraavan. En hyväksy pullojen, kivien, tavaroiden heittämistä, astaloiden käyttämistä vahingoittamistarkoituksessa, ikkunoiden, paikkojen rikkomista, väkivaltaa kansalaistoiminnan tai väentoiminnan keinoina. Enkä noilla uhkailua. 9.9. Kiasman aukiolla ei ollut mellakkaa. Poliisin toimet olivat ylimitoitetut. Mitä sanoisi vielä että homma ei menisi jankutukseksi.
Kommentoi kirjoitusta Kommentin keskustelupalstalla
<< Aloitussivulle