Tutkimus

Kriittinen pedagogiikka ja tutkimusmenetelmät

Kriittinen pedagogiikka on yhteiskunnallisen todellisuuden tarkastelutapa, joka ohjaa tutkimuskohteiden valintaa. Tutkimuksen kohteeksi valitaan ilmiöitä, jotka muuten jäisivät huomiotta tai horjutetaan vallitsevaa käsitystä. Esillä pidetään – tai pitäisi pitää – äänettömien (subaltern), sorrettujen ja marginalisoitujen elämää koskevia kysymyksiä.

Kriittinen pedagogiikka

Kriittisen pedagogiikan ja teorian kesäkoulu järjestettiin kesäkuussa Tampereen ja Jyväskylän yliopistojen sekä Nuorisotutkimusverkoston yhteistyönä. Mitä kriittisellä pedagogiikalla tänä päivänä tarkoitetaan? Miten se liittyy toimintatutkimukseen? Juha Suoranta ja Päivi Kujamäki pohtivat teemasarjan kolumneissa muun muassa näitä kysymyksiä.

Sukupolvien kohtaamisia koleassa syksyssä

Syksyn käynnistymisen huomaa kalseiden ilmojen lisäksi vilkaisemalla omaa (sähkö)postilaatikkoaan. Tasaisesti täyttyvä inbox on merkki siitä, että seminaarien järjestäjät, yliopistojen opetushenkilökunta ja nuorisoalan ihmiset ovat palanneet töidensä pariin. Tämä tietää reipastuvaa työtahtia myös tutkijalle.

Hiljaisuuden koodi elää ja voi paksusti

Koulusurmatutkimusten mukaan yksi vaikuttava tekjiä koulusurmien synnyssä on, että nuorilla oleva tieto toisen nuoren väkivaltaisista aikeista ja fantasioista ei tule aikuisten tietoon. Tätä ilmiötä kutsutaan hiljaisuuden koodiksi.

Perinne velvoittaa, moderni houkuttelee, kuolo korjaa

Maharaja Sayajiro Gaekwad –yliopisto on upea vanha rakennus Vadodaran keskustassa. Resurssien puutteessa se on päässyt pahasti rapistumaan, ja sisätilat lienevät täsmälleen samassa asussa kuin ennen itsenäisyyttä. Nostalgia tarttuu väistämättä kulkijan kurtan helmaan.

Toimikaa rohkeasti (maailman) kansalaiset!

Väitän että opimme ensin liikkumaan ja puhumaan, jonka jälkeen meidät lamautetaan istumaan hiljaa paikoillamme ja unohtamaan oma aktiivisuutemme*.

Mene kirpputorille ja opi perusasiat!

Väitän kirpputorin olevan kuin yhteiskunta pienoiskoossa. Tähän väitteeseen päädyin kulkiessani kollegani Jaana Lähteenmaan* ja 12-vuotiaan tyttäreni kanssa Pariisin laidalla sijaitsevassa kaupunginosassa, jonka täytti sillä hetkellä jättiläismäinen kirpputori. Mikä on väitteeni mieli: kirpputoriko pienoisyhteiskunta?

Nuorten vapaa-aika tutkijankammiosta katsottuna

Toisin kuin jo aiemmin tähän blogiin kirjoittaa ehtineet osaavat tutkijat, kuten Marja Peltola tai Tarja Tolonen, en taida voida rakentaa vertauskuvallista matkakertomustani samalla viehättävällä tavalla esitetyksi fyysiseksi siirtymäksi nuorten vapaa-ajan avaraan maailmaan. Oma rajapintani nuorten todellisuuteen kun istuu jykevästi työhuoneeni pöydällä, vaikka toisinaan kannan sitä matkalaukkuun vangittuna työmatkoillani.

Tutkijan työn hyviä hetkiä: perjantai-ilta kentällä

Eräänä toukokuisena iltana matkaan bussilla minulle entuudestaan tuntemattomaan pääkaupunkiseudun lähiöön. Siellä asuu tuttu perhe: äiti ja kaksi alle 20-vuotiasta lasta, tytär ja poika. Äiti ja tytär ovat muuttaneet Suomeen Kurdistanista 1990-luvun puolivälissä, poika on syntynyt Suomessa. Olen tutustunut perheeseen vuonna 2007, jolloin haastattelin maahanmuuttajataustaisia perheitä silloista INTERFACE-projektiani varten. Keväällä 2009 sain uudestaan kutsun perhettä tapaamaan, kun soitin perheen äidille ja kerroin uudesta tutkimuksestani.

Ei mitään tekemistä missään

Matkaillessa tulee luontevasti pohdittua liikkumiseen, paikkaan ja paikallisuuteen liittyviä kysymyksiä. Itse olen tätä kirjoittaessani vierailevana tutkijana Melbournen yliopiston yhteydessä toimivassa Nuorisotutkimuskeskuksessa, missä paikalliset tutkimukset tarjoavat peilauspintaa helsinkiläisten yhdeksäsluokkalaisten elämään ja tulevaisuudensuunnitelmiin liittyvään työhöni.

Sivut