Nuoret eivät pääse traditiota pakoon

Ainoa minua aidosti kohahduttanut ajatus, johon olen Nuorisotutkimusverkoston julkaisujen kustannustoimittajana kahden vuoden aikana törmännyt, löytyy Leo Straniuksen ja Mikko Salasuon toimittamasta verkkojulkaisusta Talonvaltaus liikkeenä – miksi squat ei antaudu? Siinä Elina Mikolan nimetön haastateltava toteaa kirjoituksessa ”Haluis, että kaikilla olis sellaisia paikkoja”:

“Kyllä toi talonvaltausjuttu on tavallaan sellasta, että mennään niihin omiin paikkoihin ja vähät välitetään siitä, mitä tapahtuu ympärillä [yhteiskunnassa] (...). Mut toisaalta on myös ihanaa ajatella, että on joku paikka mihin pääsee pakoon [yhteiskuntaa], tai niinkun pois siitä. Haluis, että kaikilla olis sellasia paikkoja.”

Tämä sitaatti yhdessä julkaisun lopusta löytyvien autonomisen sosiaalikeskuksen sääntöjen (joka on tavallaan uuden tilan lainsäädäntöä) kanssa herätti politiikan tutkimuksen koulutuksen saaneen sisäisen vastalauseen ja samalla mielenkiinnon: onko täysin uuden yhteisön perustaminen koskaan mahdollista? Kaikenlaiset alkumyytit ovat olleet politiikan teorian historiassa suosittuja, mutta niiden todellisuuspohja on kyseenalainen. Yksittäistä hetkeä, jolloin yhteisö perustetaan, ei oikeasti löydy, vaikka ajatus onkin kiehtova. Prosessit ovat pidempiä ja vähittäisempiä.

En usko, että nuoret talonvaltaajat ovat niin erillään muusta yhteiskunnasta kuin kirjoittavat olevansa. (Eivätkä toisaalta ne muutamat talonvaltaajat, jotka ovat tiiviisti mukana perinteisen politiikan prosesseissa, sitä luultavasti koe olevansakaan.) Antti Nylén kirjoittaa erinomaisessa kolumnissa ”Taidetta ei saa opettaa” (Taidekohtia. Nuorisobarometri 2009):

”viisitoistavuotiaalle eurooppalainen mytologia, taide, kirjallisuus, uskonto ja historia ovat vain pimeää metsikköä, josta hän ei löydä mitään ilman johdatusta, ilman johtolankoja. Metsikkö on kuitenkin hänenkin metsikkönsä, ja siksi viisitoistavuotiaalla on oikeus saada tienviittoja sinne”.

Samaan tapaan yhteiskunta ja kaupunki ovat jo talonvaltaajankin ”metsikköä”, ja hän on tahtomattaankin osa yhteiskuntaa, yksi vaikuttava ja yhteiskuntaa muuttava voima. Samalla vastaansanomattomalla logiikalla feminismiä kritisoiva, naisen kirjoittama pamfletti voi julkisuuden silmin olla feminististä kirjallisuutta, ja jopa äärimmäisyydet kuten sodat tai terroriteot nivoutuvat osaksi valtioiden ja maanosien historiaa, vaikka ovatkin katkoksia tasaiseen historian liikkeeseen nähden.

En itse pysty ajattelemaan mitään yhteiskuntaan liittyviä asioita täydellisen katkoksen kautta, siksi kaipuu yhteiskunnan ulkopuolelle tuntui minusta niin hätkähdyttävältä. Traditio on aina mukana kaikessa mitä teemme, vaikka siitä pyrittäisiinkin tietoisesti eroon. (Toki samassa julkaisussa viitataankin talonvaltaajien omaan traditioon.) On ongelma, jos osa nuorista ei koe yhteiskuntaa niin omakseen, että he näkisivät oman kansalaisaktiivisuutensa olevan osa yhteiskuntaa, vaan ainoa vaihtoehto on pyrkiä rakentamaan täysin oma, siitä erillinen tila.

Vappu Helmisaari


Kirjoittaja on Nuorisotutkimusverkoston julkaisusarjan kustannustoimittamisesta vastaava julkaisusihteeri. 

Lähteet

Mikola, Elina (2008) ”Haluis, että kaikilla olis sellaisia paikkoja”. Teoksessa Leo Stranius & Mikko Salasuo (toim.) Talonvaltaus liikkeenä – miksi squat ei antaudu? Nuorisotutkimusseura/Nuorisotutkimusverkosto, verkkojulkaisuja 19. Helsinki: Nuorisotutkimusseura. 

Nylén, Antti (2009) Taidetta ei saa opettaa. Teoksessa Sami Myllyniemi (2009) Taidekohtia. Nuorisobarometri 2009. Nuorisotutkimusseura/Nuorisotutkimusverkosto, julkaisuja 97. Helsinki: Nuorisotutkimusseura.