Haastattelut ja havainnointi ikkunoina nuorten vertaissuhteiden maailmaan

Nuorten vertaissuhteista tutkijalle välittyvä kuva on riippuvainen menetelmävalinnoista. Nuorten haastattelut ja havainnointi arkisissa vapaa-ajan ympäristöissä avaavat toisistaan varsin poikkeavat nuorten kaveripiirien maailmat. Väitän seuraavassa, että haastatteluiden avulla päästään käsiksi lähinnä kulttuurisia ihanteita heijastelevaan puheeseen havainnoinnin kuvatessa vertaissuhteita jokapäiväisissä ja materiaalisissa ehdoissaan.

Haastattelumenetelmän heikkoudet nuorten vertaissuhteiden kontekstissa näyttäisivät juontuvan ainakin kahdesta seikasta. Ensinnäkin ystäviä, kavereita tai tuttuja on vaikea asettaa analyyttisen linssin alle: ystävät ”vain ovat”. Oman kaveripiirin ominaisuuksia ei pohdita, eikä kavereita haluta luokitella minkäänlaisten ryhmäjäsenyyksien kautta. Kaverit ovat ensisijaisesti yksilöitä. Toisekseen vaikuttaa siltä, että nuorten vertaissuhteet paikantuvat intiimeille alueille, joille vierasta tutkijaa ei useinkaan päästetä. Haastattelukysymykset ystävistä saattavat tuntua tungettelevilta ja liian ”lähelle” tulevilta. Niinpä vastaukseksi annetaan mieluummin yleisen tason kuvauksia ja kulttuurisesti hyväksyttäviä selityksiä.

Haastatteluaineistojen kasaama tieto kuvaakin nuoret ryhmäsuhteista (esim. nuorisokulttuuriset identifikaatiot) ja perinteisistä kategorioista (esim. luokka ja etnisyys) irrallisina yksilöinä. Valtaosa nuorista ilmoittaa olevansa kyvykkäitä sukkuloimaan kaveripiiristä toiseen ja tutustuvansa vaivattomasti erilaisista taustoista tuleviin nuoriin – kavereiden persoonalliset ominaisuudet ovat ensisijaisia sosiaalisille ja erilaisuutta sietäville yksilöille. Monen haastatellun nuoren puheessa vertaispiirien parissa sukkulointia rajoittavat tekijät, kuten rahan puute (esim. mahdollisuus osallistua harrastuksiin) tai syrjintä, eivät saa tilaa.

Havainnoinnin kautta rakentuva kuva nuorten kaveripiireistä on toisenlainen ja koostuu monenlaisista rajoista sekä rajanvedoista. Nuorten haastattelupuheen kyseenalaiseksi asettumiseen ei tarvita pitkäkestoista etnografiaa. Jo yksittäinen kävely vaikkapa Helsingin asematunnelin läpi antaa viitteitä siitä, että nuorten ryhmät jakautuvat etnisten taustojen mukaisesti ”suomalaisnuorten” erottuessa varsin heterogeenisistä ”ulkomaalaisten” porukoista.

Lisäksi, jos havainnoivaa kävelyretkeä jatkaa asematunnelista erilaisiin nuorten vapaa-ajan tiloihin, paljastuu etnisten jakojen lisäksi monia hienosyisempiä erotteluja. Havainnoivat piipahdukset eri kaupunkien ja maaseutujen nuorisotaloilla, nuorten tapahtumissa sekä harrastusympäristöissä asettavat vierailijan pohtimaan nuorten kaveripiirejä etnisten rajanvetojen lisäksi luokan, paikallisuuden ja sukupuolen näkökulmista.

Joillakin nuorilla on varaa harrastaa ja liikkua yksityisistä tai maksullisista tiloista toisiin, toisten jäädessä ”vaan olemaan” paikalliselle nuorisotalolle tai ostarille. Tämänkaltainen paikallaan oleminen tai jatkuva liikkuvuus määrittää väistämättä nuorten kaveripiirejä. Lisäksi varallisuuden kautta on mahdollista pukeutua arvostettavalla tavalla. Tätä kautta esimerkiksi joillekin maahanmuuttajataustaisille pojille saattaa aueta tie paikallisiin ja usein maskuliinisiin nuorisokulttuurisiin maisemiin. Tämänkaltaisia maisemissa tytöille on usein niukemmin tilaa.

Havainnointi on paljastanut monia muitakin nuorten kaveripiirien jakoja. Niiden purkamiselle ei kuitenkaan tässä ole tilaa. Yllä mainitut toimikoon pelkistettyinä esimerkkeinä siitä, minkälaisia maisemia ulkopuolelta tulevan ihmettelijän muistiin piirtyy. Haastattelujen ja havainnoinnin vastakkainasettelun kautta esitettyä keskeistä väitettä niukatkin esimerkit toivottavasti argumentoivat: vertaissuhteita määrittävien kulttuuristen ideaalien ja joidenkin nuorten materiaalisen maailman välillä on leveä kuilu.

Antti Kivijärvi
Kirjoittaja on Nuorisotutkimusverkoston tutkija..