Ellei Lapsi- ja nuorisopoliittinen ohjelma (Lanuke)* saa pian tuulta siipiensä alle, moni peli menetetään nuorten asioissa!

Tuntuu, että Suomen poliittisen järjestelmän monet toimijat ovat tällä hetkellä hiukan hukassa, nuorisopolitiikka siinä ohessa. Hallitusosapuolet kirjoittivat oivan – jopa luovan – moniäänisen hallitusohjelman. Siinä on muutaman elvytysvuoden jälkeen varottu nuorisopuolen drastisia säästöjä ja monet selkopointit tukevat nuorisopolitiikkaa, lukuun ottamatta kuntapuolta. Hallitusriihi onkin uusi vaihe – kylmiä puheita liikkuu!

Hallitusohjelman yleisideologia ekososiaalisesta eurooppalaisesta vastuunkannosta on komea, jos vertaamme sitä kaikkiin muihin Holkerin hallituksen (1987) ja sen jälkeisiin papereihin. Sixpack-partnerit eivät kuitenkaan ole löytäneet toisiaan. Ne kuuropiilottelevat taloudellisten välttämättömyysfaktojen varjossa, eivätkä oikein osaa löytää toisiaan budjetissa ja eri politiikkasektoreiden ohjelma- ja virkamiesvastuissa. Samaan aikaan Eurooppa on vaarassa nuukahtaa uudelleen ja sen tulevat sukupolvet vaativat vastausta: joko enemmän tai vähemmän eurooppalaista politiikkaa. Kreikka-vakuudet eivät ole ainoa asia, jonka päällä makaa Soinin varjo.

Myös nuorisopolitiikassa on kummallinen neuvottomuuden tila. Lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelmaluonnokset (Lanuke Säätytalolla 15.8.2011 ja Allianssissa 7.9.2011) ovat olleet syystä aikamoisen arvostelun ja ripin kohteina. Kehittämisohjelman virittäminen kuuluu lain mukaan Nuorisoasiain neuvottelukunnalle (Nuora), joka on kuitenkin pidetty käsittelyn ulkopuolella keväästä saakka, ja uusi porukka kokoontuu vasta syyskuussa. Nuoran asioita politisoiva ja politikoiva visiointirooli, mitä monet nuorisotutkijat pitävät positiivisena mahdollisuutena, on ylipäänsä ambivalentti: poliittiset ministeriesikunnat ja virkamiehet välillä ottavat tai jättävät avainroolinsa asioiden hoidossa ja politiikkaohjauksessa. Nuora on nykyisin jonkinlainen asiantuntijakonklaavi, jossa tarpeellinen nuorisopolitikointi ei syty. Se on monessa toimessa eräänlainen nuorisotutkimuksen jatke tai lukija. Tällaiset vastuunpaon ja näennäisen huomion kulttuurit ovat vaarallisia parlamentaariselle ja demokraattiselle menolle ja nuorisopolitiikan uskottavuudelle.

Ylipäänsä ohjelman merkitys on parlamentaarisesti hukassa. Edellinen hallitus ei eduskunnassa keskustellut aiemman ohjelman toteutumisesta lupauksistaan huolimatta. Uuden hallituksen alku ei lupaa hyvää. Elokuun (15.8.) Lanuke-luonnos oli riisuttu kaikesta suunnasta, kumppanien mobilisoinnista ja poliittisesta mielikuvituksesta. Hallitusohjelman isoista ja pienistä pointeista oli valikoitu strategioita ja keinoja sekä visioita ja yhteistyökumppanuuksia riisuvassa hengessä olettaen, että aiempi laaja ja seikkaperäinen Lanuke-henki jotenkin kalpenisi tällaisen realismin rinnalla. Tästä ei rauhoitu mikään muu kuin hallituspohja.

Syyskuun Lanuke-luonnos (7.9.) oli jo hiukan parempi. Siinä esiin heitetyt teemat – arjenhallinta, osallisuus, yhdenvertaisuus ja yhteistyö – lupaavat jonkinlaista ohjelmakoheesiota, jota eriseuraiset ja -tasoiset ministeriö- ja sektoripolitiikan toimenpideluettelot suorastaan huutavat. Mutta valtaosa nimetyistä toimenpiteistä ja hyväntoivonilmoituksista on jo sovittu, ja niiden pitäisi kuulua normaalin hallituksen toimiin ja virkamiesverkottumiseen. Uskon, että nuorisotoimen aktiivit, nuorimieliset poliitikot, järjestö- ja verkostoryppäät sekä tutkijat löytävät toimintasisällöt ja innostavan mobilisaatiohengen, jos saavat muutaman rakentavan päivän aikaa. Silti jää eri tahoille omaäänisiä kommentti- ja analyysitiloja, että demokratian ja tiedon soraääninen tiedonpolitiikka elää.

Missä on nuorisopoliittisten kumppanien mobilisaatio ja sitä innostavat – ja silti hallitusohjelman henkeä ja puitteita reflektoivat – tulevaisuusaskeleet, ja sille uskottavasti luotu lapsi- ja nuorisopoliittinen käsittelyjärjestys hallituksen toimeenpanojärjestyksessä? Ei tässä aina tarvitse turvautua politiikkaohjelmiin tai uusiin ministeriöhallintoratkaisuihin. Parlamentaarinen aikataulu on aina altis ja auki politikoinnille, kuten vastuun välttäminen keväällä eduskunnassa osoitti: nuorisopolitiikan preferenssit voivat jäädä Opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) sisällä urheilun ja kulttuurin varjoon.

Nuorisopolitiikan uskottavuus vaatii jonkinlaisen ohjelmallisuuden sitomaa ylisektoriaalista hallinto- ja kumppanuusvastuuta. Yhteiskuntatakuun toteuttamisen organisointi, joka hallitsee politiikan mediassa, näyttää jäävän Työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) ja korporaatioasiantuntijoiden varaan. Puuttuu kokonaan sukupolvikokemukseen, tutkimukseen tai muuhun kansalaisyhteiskuntatuntemukseen perustuva taustoitus nuorten kokemushorisontista käsin, esimerkiksi työttömien nuorten tavoista jäsentää kokemuksiaan, ongelmiaan ja tulla kuulluiksi. Ohjelmaluonnoksen kaavat ovat muutoinkin puuduttavan nationalistisia ja hallinnon sisäisiä. Ennen vanhaan kriisitunnelmissa kansalaisyhteiskunnan toimijat ja ideat nousivat esiin yhteistyöohjelmissa, jollei muutoin, niin edes talkoiden merkeissä. Nyt hallinto opastaa kouluja kasvattamaan nuoria ja meitä demokratiaan.  

Nyt olisi jonkun tartuttava kynään. Aikataulun pettäminen voi johtaa siihen, että parin viikon päästä ohjelmainnostuksen sijaan on katkerien päästöjen aika – ja nuorisopolitiikan kumppanuus hajoaa pitemmäksikin aikaa. Ministerin olisi tultava esiin. Ja jonkun olisi päätettävä, haudataanko Nuora, vai kutsuuko joku sen kokoon, ja mitä varten?

Osaammeko enää kuvitella yhtään mitään? Ainakin sen voi kuvitella, mitkä hallinnot ja populistit hyötyvät, jolleivat nuorisopolitiikan vastuulliset kirjoita tavoitteitaan paperille. Säätytalon kokouksessa Perussuomalaisten nuorten puheenjohtaja viittasikin parlamentaariseen voimaan ja vastuuseen sekä sen opettamiseen. Kenelleköhän hän opin soisi?   

Kari Paakkunainen
Kirjoittaja on pitkän linjan nuorisotutkija ja politiikan tutkija, hän toimii juuri nyt Helsingin yliopiston avoimen yliopiston yliopistonlehtorina yleisessä valtio-opissa.

xxx

* LANUKE 2007–2011

8.6.2011 LANUKE-SEMINAARI

7.9.2011 ALLIANSSIN keskustelutilaisuus

Nuoran arvio Lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelmasta 2007–2011

Määttä, Mirja & Komonen, Pauli (2011) Lapsi- ja nuorisopolitiikan neuvotteleva ohjaus valtionhallinnossa. Kehittämisohjelman (2007–2011) valmistelu lausunnon antaneiden tahojen näkökulmasta. Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura, verkkojulkaisuja 42.