Syyskuun 2009 tilasto

Nuorten järjestöosallistuminen on laskussa, samoin kuin äänestysaktiivisuuskin. Huoli nuorten yhteiskuntaan kiinnittymisestä sen sijaan on nousussa, lue vaikka ministeri Tuija Braxin puheenvuoro.

Asian tärkeydestä huolimatta ei yksiselitteisiä lukuja nuorten äänestysaktiivisuudesta tai järjestökiinnittyneisyydestä ole olemassa. Äänestysaktiivisuus joudutaan päättelemään kyselytutkimusten perusteella, sillä valtakunnallista vaaliluettelopohjaista tutkimusta todellisesta äänestyskäyttäytymisestä ei ole tehty sitten vuoden 1999 eduskuntavaalien. Järjestöillä kyllä on omat jäsenrekisterinsä, mutta ne osoittavat välillä suurempaa ja välillä pienempää jäsenmäärää kuin kyselytutkimukset. Esimerkiksi opiskelijajärjestöjen ja poliittisten järjestöjen omien tietojen mukaiset jäsenmäärät ovat kyselytuloksia suurempia, partiolla puolestaan pienempiä. Syitä eroihin on monia. Järjestöillä voi olla omia motiivejaan esittää jäsenmääränsä todellista suurempana, mutta kyse voi olla myös esimerkiksi siitä, että kaikki yliopisto-opiskelijat eivät kysyttäessä tiedä olevansa Suomen ylioppilaskuntien liiton jäseniä. Järjestöosallistuminen ei ole myöskään käsitteenä yksiselitteinen. Nuorten vapaa-aikatutkimuksessa asiaa selvitettiin kysymällä kuuluuko jäsenenä tai onko mukana toiminnassa. Jäsenyys ei siis ole ainoa mukanaolon kriteeri. On myös hyvin mahdollista, että esimerkiksi partiolaiseksi itsensä kokevat nekin, jotka ovat joskus olleet mukana, vaikka eivät enää haastatteluhetkellä olisikaan.

Kirsi Luomanperä korostaa kolumnissaan, että nuori tarvitsee aikuista kasvunsa tueksi, ehkä vielä enemmän kuin aiemmin. Ainakin vanhempien tapaamistiheyden suhteen kehitys näyttää päinvastaiselta, eikä välillisessäkään yhteydenpidossa näy tiivistymistä nettien ja kännyköiden yleistymisestä huolimatta.

Luvut yhteydenpidosta vanhempiin esitetään vain niiden nuorten osalta, jotka eivät enää asu vanhempiensa kanssa. Yhtenä lukujen vertailtavuuteen vaikuttavana tekijänä on huomioitava lapsuudenkodista muuttamisen jatkuva varhentuminen. Kun 21-vuotiaista vuonna 1985 asui vanhempiensa kanssa 64 prosenttia, oli osuus 1995 vajaa puolet ja 2007 enää kolmannes. Tämä tekee varhaisempien kyselyiden lapsuudenkodista muuttaneiden joukosta jonkin verran valikoituneemman joukon. Myös se, mitä vanhempien tapaamisella tarkoitetaan, on voinut muuttua ajan saatossa. Mielenkiintoista sinänsä, etteivät läheskään kaikki edes vanhempiensa luona asuvista koe tapaavansa vanhempiaan viikoittain. Tapaamisella siis luultavasti tarkoitetaan jotain muuta kuin vain satunnaisia kohtaamisia.

LÄHTEET

Myllyniemi, Sami (2009) Aika vapaalla. Nuorten vapaa-aikatutkimus 2009. Helsinki: Nuorisotutkimusverkosti/Nuorisotutkimusseura & Opetusministeriö & Nuorisoasiain neuvottelukunta.

Nikander, Timo (2009) Nuoret muuttavat omilleen yhä nuorempina. Hyvinvointikatsaus 1/2009, 11-14.