Tasa-arvoa yhteiskuntaan – kansalaiset nimettömiksi

Alkusyksyn vaelluksen jälkeen olen saanut jalan ranskalaisen rasisminvastaisen järjestökentän oven rakoon. Erityisesti olen seuraillut SOS Racisme -järjestön toiminnan lähtökohtia ja käytäntöjä – tämä järjestö kun kuuluu Ranskan näkyvimpiin rasisminvastaisiin kansalaisjärjestöihin. Viime viikonlopun tarkkailin sitä, millä tavoin järjestö kouluttaa rasisminvastaisia vapaaehtoistoimijoita. Kovassa koulussa ovat, mutta tähän palannen joskus toiste.

SOS Racisme ei kaihda poliittisten keskustelujen ja vallitsevien yhteiskuntajärjestelmien aktiivista hämmentämistä. Järjestö on jo pitkään jatkanut julkista kampanjointiaan, jonka tavoitteena on löytää nykyistä tehokkaampia välineitä syrjinnän tunnistamiseen, mittaamiseen, sanktioimiseen ja vähentämiseen. Erityisen kriittisen linssin alla on työmarkkinoihin ja asuntopolitiikkaan (sekä laajemminkin kaupunkisuunnitteluun) liittyvän rakenteellisen syrjinnän läpivalaisu.

Vaikka järjestö asettuu monella tavoin vastahankaan olemassa olevien yhteiskunnallisten ajattelu- ja toimintatapojen suhteen, tietty ranskalaisen republikaaninen (tasavaltalainen) lähtökohta leimaa järjestön eetosta. Näyttäisi siltä, että kaikenlaisten identiteettipoliittisten tai muiden yhteisöllisten siteiden nostaminen keskeisiksi poliittisiksi määreiksi aiheuttaa vieroksuntaa. Tasa-arvoinen yhteiskunta rakentuu perimmältään yksilön ja järjestelmän välille, ja etnisten tai kulttuuristen ryhmäsidosten politisoiminen tuo tässä katsannossa enemmänkin ongelmia kuin poistaa niitä. Tämän vuoksi järjestö vastustaa muun muassa kaikenlaisen kiintiöajattelun tuomista ranskalaiseen syrjinnänvastaiseen taisteluun – silloin kun kiintiöt perustuisivat muihin kuin selkeästi objektiivisiin kriteereihin, jollaisena muun muassa sukupuoli nähdään. Nuorisotutkijana tietysti kiinnostaa, mikä iän poliittinen merkitys tässä yhteydessä on…?

Kiintiöajattelun sijaan järjestö on pitkään tuonut ranskalaiseen poliittiseen keskusteluun muunlaisia syrjinnänvastaisuuden keinoja. Yksi tällainen on niin sanottu Anonyymi CV, jonka täkäläinen hallitus onkin marraskuun alussa päättänyt ottaa kuuden kuukauden strategiseen kokeiluun 49 yrityksessä. Kyse ei nähdäkseni ole vain teknisestä keinosta tai yksittäisestä poliittisesta ratkaisusta vaan laajemminkin yhteiskunnallis-eettisestä ajattelusta koskien tasa-arvon ymmärtämistä ja tuottamista.

Käytännössä Anonyymi CV tarkoittaa sitä, että työnhakijan CV:stä poistetaan kaikki sellaiset hakijan taustatiedot, joiden voidaan ajatella vaikuttavan syrjivästi hänen työnsaantimahdollisuuksiinsa, huolimatta hänen tosiasiallisesta työkokemuksestaan, koulutuksestaan tms. Tällaisia määreitä ovat mm. nimi, ikä, sukupuoli, osoite, kansalaisuus, syntymäpaikka. 

Tämänkaltainen kansalaisten anonymisointi jakaa voimakkaasti ranskalaisten mielipiteitä – sekä teknisenä ratkaisuna että syrjinnänvastaisen eetoksen yhtenä ilmentymänä. Alla muutamia tiivistyksiä Le Monde -lehden nettikeskustelusta: 

Jos joudun paljastamaan osoitteeni, joka sattuu olemaan leimattu lähiökortteli, ei kutsuja työhaastatteluun tule, siitä on kokemusta. Osoitteen poistaminen hakupapereista auttaa, mutta ei välttämättä pitkälle… haastattelussa nämäkin seikat tulevat esille, ja joku muu saa paikan.

Olen käyttänyt erään työnvälitysfirman palveluja, ja käytössä on ollut CV:n anonymisointi. Olen päässyt selvästi useammin haastatteluihin kuin normaalia CV:tä käyttäessäni. Ainakin minulla on ollut oikeus haastatteluihin ja sitä kautta vuoropuheluun työnantajan kanssa, vaikka ne eivät johtaisikaan mihinkään.

Anonyymi CV on jo itsessään syrjivä käytäntö. En lähde peittelemään identiteettiäni enkä häpeä nimeäni.

Työnantajana minua kiinnostavat ihmisen työkokemus ja koulutus. Jos vastaanotan anonyymin CV:n, se menee saman tien roskakoppaan. On väärin estää ihmisiä olemasta ylpeitä taustastaan. Se, mitä pitää muuttaa, on työnantajien asenteet. Tähän menee maassamme pitkä aika.

Anonyymi CV on välttämättömyys ja johtaa usein myönteisiin yllätyksiin, kun ennakkoluuloisia asenteita joudutaan koettelemaan ja ylittämäänkin kasvokkaisessa haastattelutilanteessa. Tämä yksittäinen keino ei kuitenkaan riitä, vaan tarvitaan laajaa ranskalaisen mentaliteetin muutosta.

Anonyymi CV on tekopyhä keino, jolla voidaan saada hyvä omatunto siitä, että jotain on tehty.

Mitäs sanotte, suomalaiset nuorisotoimijat? Olisitteko halukkaita vastaanottamaan tällaisen työhakemuksen tai hakemaan työtä ilman nimeä, ikää, osoitetta ja syntymäpaikkaa tai muita kansalaisuuden osoittimia?

Kirjoittaja on verkkokanava Kommentin päätoimittaja ja tutkijana Ranskassa. Mietteitä ranskalaisesta kenttälaboratoriosta on luvassa noin kuukausittain. Ensimmäinen kirjoitus Ranskasta löytyy tästä.