Olkaamme edes ihmisiä

Mika Gissler, Marjatta Kekkonen, Päivi Känkänen, Päivi Muranen & Matilda Wrede-Jäntti (toim.) (2014) Nuoruus toisin sanoen. Nuorten elinolot vuosikirja 2014. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Nuoriasiain neuvottelukunta & Nuorisotutkimusverkosto. 

Nuoruus toisin sanoen on kahdestakymmenestä nuoruutta käsittelevästä kirjoituksesta, näkökulmasta tai tutkimuksesta koostuva toimitettu teos. Vuoden 2014 vuosikirjassa nuorten elinoloja lähestytään jollakin lailla yhteiskunnassa marginaaliin asetettujen tai marginaalisuudesta voimaa ammentavien toisten näkökulmista. Teos on jaettu viiteen toiseutta käsittelevään aihealueeseen: toiseus aineistoissa, suhteessa vertaisiin, rakenteissa, osallisuudessa ja sukupuolisuudessa. Artikkelikokoelman alussa toiseutta tarkastellaan paitsi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen niin myös nuorten terveys- ja sosiaalipalvelukäyttäytymistä kuvaavissa tilastoissa sekä Nuorisobarometrin ja kouluterveyskyselyn haastatteluaineistoissa.

Nuoruuden ohella toiseutta kirjoitusten Suomessa tuottavat sosiaalisten tilanteiden pelko, sukupuoli, seksuaalisuus, vammaisuus, ihonväri ja moni muu niin kutsutusta keskimääräisestä poikkeava ihmisen määrittely. Toiseutta tuotetaan jopa tasa-arvoa tavoittelevilla käytännöillä, joilla peruskoulun erityisluokkien oppilaat eristetään paitsi ”normaaliluokista” ja -opetuksesta, myös jatkokoulutusmahdollisuuksista. Jenni Helakorpi, Reetta Mietola ja Anna-Maija Niemi osoittavat tutkimuksessaan muun muassa sen, että hitaammin etenevissä opetusryhmissä erityisoppilaat eivät välttämättä tavoita toisen asteen opintojen edellyttämiä tiedollisia valmiuksia tai rohkeutta lähteä tavoittelemaan paikkaa ”ensimmäisten” joukossa. Sen sijaan heitä valmistetaan kohtaamaan muu maailma toisen, tässä tapauksessa erityisoppilaan, asemasta käsin.

Köyhyys on käsittämätöntä maassa, joka on melkein millä tahansa mittarilla rikkaampi kuin koskaan. Erityisen ikävää köyhyys on silloin, kun se koskettaa lapsia ja nuoria. Usein se on suhteellista. Pienipalkkaisena pätkätyöläisvanhempana tunnistan Lea Lemetyisen artikkelissa kuvatun merkkilaitteiden ja muotivaatteiden imun ja merkitykset jo alakoululaisten sosiaalisissa suhteissa. Olen usein miettinyt, mitä tällainen kilpavarustelu kertoo meistä. On anteeksiantamatonta, että hyvinvoivassa Suomessa yksikään nuori tai lapsi tulee osalliseksi köyhyydestä, oli se sitten leipäjonossa, vertaissuhteissa tai tyhjän ruokakaapin edessä. Keskeisin minua vaivaava kysymys tätä lukiessa onkin se, miten tällaiset kokemukset ovat mahdollisia. Millä tasa-arvoisena pidetty yhteiskuntamme onnistuu oikeuttamaan köyhyyden?

Inter- tai transsukupuolisuus ovat edelleen suomalaisittain harvemmin vastaan tulevia käsitteitä ja siksi Sami Suhosen, Katarina Alangon ja Riikka Ylitalon tekstit seksuaalisen suuntautumisen keskinäis- ja perhesuhteista olivat informatiivisuudessaan erinomaisia. Erityisesti sukupuolen määrittelykäytäntöjä erittelevä artikkeli tosiaan paikkasi aukon sivistyksessäni. Kirjoitusten perusteella haastatellut nuoret näyttäisivät kuitenkin itse tunnistavan itselleen mahdollisia identiteettejä ja tekevän niille myös tilaa.

On selvää, että yhdessä eläminen tuottaa toisaalta erilaisia ja toisaalta tunnettuja tapoja olla osa yhteisöä. Toisen hauska ei välttämättä ole sitä toiselle, mutta ilman toisia emme Émile Durkheimin mielestä olisi edes ihmisiä. Vertaisen köyhyyden, kulttuurin, kasvatuksen tai sukupuolen tiedostaminen yhteiskunnallisen epätasa-arvon kysymyksenä on kuitenkin muutoksen siemen ja siksi näiden tekstien tuottama tieto on tärkeää myös nuorille itselleen. Vuosikirjan kirjoitukset osoittavat erinomaisesti sen, että on useita tapoja lähestyä toiseutta ja sitä, kenet me tai he näillä näkökulmilla toiseutamme.  

Sirkku Ranta
Kirjoittaja on itäsuomalainen sosiologi, jonka kiinnostuksen kohteita ovat aika, tieto ja ammattikasvatus.