Tutkimusmenetelmien roolia pitää korostaa

Mediakasvatuksen tutkimuksellinen kehittäminen on erittäin ajankohtainen kysymys. Tutkimusalana mediakasvatus on saavuttanut vaiheen, jossa ei enää ihmetellä, mistä on kysymys. Toiseksi käytännön mediakasvatustyö ja erityisesti kehittämistyö tarvitsevat yhä kipeämmin mielekkäitä liitoksia ja viittauksia alan tutkimukseen ja ennen kaikkea vuorovaikutusta sen kanssa. Enää ei myöskään haeta asemia suhteessa muihin toimijoihin tai tutkijoihin. Tällä tarkoitan mediakasvatuksen laaja-alaisen tulkinnan yleistymistä ja mielekästä keskusteluyhteyttä eri toimijoiden ja tutkijoiden välillä. Tämä ei tietenkään tarkoita yhtä ainoaa tapaa tehdä oikeaa mediakasvatusta vaan erilaiset lähestymistavat – niin käsitteellisesti kuin toiminnallisestikin – nähdään voimavarana ja uskotaan mediakasvatuksen kuuluvan kaikille. Tämä on tärkeää, sillä kaikkialla maailmassa ei asiaa ymmärretä näin.

Mediakasvatuksen tutkimuksellinen kehittäminen -hankkeessa tuotettu kaksiosainen Media + lapsi + kasvatus. Mediakasvatuksen tutkimuksellinen kehittäminen -raportti tuo yleisesti esille sen, miten tästä eteenpäin tulisi suuntautua. Kolumnissani tuon esille omalta kohdaltani raporttiin liittyviä näkökohtia konkreetein esimerkein. Ensinnäkin tutkimusmenetelmien roolia pitää korostaa. Tuon esiin omia huomioitani ja kokeilujani tutkimusmenetelmien osalta. Toiseksi katson Koulu Kaikkialla -hankkeessa tekemämme tutkimusperustaisen kehittämistyön kautta, mitä tällä voitaisiin tarkoittaa mediakasvatuksessa. Lopuksi mietin ääneen, miten tutkijan näkökulmasta voitaisiin nähdä dialogisuus. Sitä toivoisin yhtäältä tutkimuksen tekemisen ja tutkimukseen osallistumisen, mutta toisaalta myös tutkijan ja yleisön välille.

Toivon hyvää keskustelua raportin ja näiden kolumnien yhteyteen. Raportit ja linjaukset kun eivät yksin määritä mediakasvatusta ja sen tutkimusta, vaan osalliset toimijat ratkaisevat, mihin suuntiin tulevaisuudessa lähdetään. Tämän pohtimiseen toivon kunkin mediakasvatustoimijan, -vaikuttajan ja -tutkijan käyttävän hetken – se varmasti kantaa tulevaisuuteen työssämme hyvän mediasuhteen ja kehittyvien taitojen eteen.


Tutkimusmenetelmällinen kehittäminen

Näkisin, että haasteenamme on ollut tilastollisen tutkimusdatan vähäinen analyysi tai vaikea analysoitavuus ja vertailtavuus sekä johtopäätökset, jotka eivät kuitenkaan oikein saa tukea tilastotiedosta. Mittarit ovatkin vaikea alue tutkimuksen tekemisessä. Olisi hyvä, jos laadullinen tutkimus voisi useammin ottaa kiinni siitä, mihin tilastojen tarjoama tieto jää. Voitaisiin esimerkiksi laadullisen tutkimuksen avulla avata tilastollisesti seurattavaa kokonaisuutta – tyypillinen esimerkki on TV-ohjelmien katselu - ylittäen internetin kautta rikkoutuvia väline- tai kontekstirajoja. Tähän laadullinen tutkimus antaa mahdollisuuksia.

Tutkimusmenetelmällisestä kehittämisestä oma esimerkkini on Stimulated Recall -haastattelumenetelmä (Vesterinen, Toom & Patrikainen 2010). Sen juuret ovat jo 1950-luvulla. Nykyään menetelmässä käytännössä yhdistetään video-observointia ja teemahaastattelua. Esimerkiksi opettajien tutkiminen koulun kontekstissa ajautuu pelkän video-observoinnin kohdalla vaikeuksiin, kun videolla tapahtuvat asiat eivät avaudu tutkijalle opettajan ajattelun tasolla. Pelkät haastatteluaineistot kytkeytyvät vastaavasti heikosti todellisiin vuorovaikutustilanteisiin luokassa. Kun oppitunti videoidaan ja haastattelussa hyödynnetään videolla nähtäviä tilanteita, tuo str-aineisto monipuolista ja tarkkaa tietoa opettajan pedagogisesta ajattelusta. Menetelmä soveltuu moneen muuhunkin tilanteeseen (Vesterinen, Toom & Krokfors 2014) ja kohderyhmään kuten esimerkiksi lasten ja nuorten videotuotantoon, jossa prosessien videokuvaaminen (making-of) palauttaa toimijoita niihin hetkiin, jolloin erilaisia ratkaisuja on tehty.

 

Tutkimusperustainen kehittäminen

Tutkimuksen ja kehittämistyön eriytymisestä tulisi edetä kohti tutkimusperustaista kehittämistä. Tätä olemme tehneet Koulu Kaikkialla -hankkeessa, joka on Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama tutkimus- ja kehittämishanke Helsingin yliopistossa (2011–2015). Sen tulokset kytkeytyvät olemassa olevaan tutkimustietoon, hankkeessa tehtyyn tutkimukseen ja eri tutkimusmenetelmiin pohjautuvaan dokumentointiin. Mediakasvatus(kehittämis)projektien tutkimukselliset elementit voivatkin olla monenlaisia. Voidaan esimerkiksi hakea yliopistoista pro gradu -tutkielman ja ammattikorkeakouluista lopputyön tekijöitä mukaan kehittämistyötä tukemaan. Voidaan myös itse dokumentoida prosessin vaiheita ja antaa (soveltuvin osin) jakoon näitä materiaaleja ja aineistoja kehittämistyön läpinäkyvyyden parantamiseksi.

Toisaalta mediakasvatuksen tieteelliset tutkimusprojektitkaan eivät voi enää jäädä pelkästään tutkijoiden ansioluetteloiden täydennyksiksi. Vaikka eri tieteenaloilla tehtävä mediakasvatuksen teoretisointia tukeva perustutkimus on myös tärkeää, tämän hankkeen viitekehyksessä on syytä nostaa esille tutkimustulosten jalkautuminen mediakasvatuskentän toimijoille heidän tarpeensa kohdaten.


Dialogi

Mediakasvatustutkimuksessa on tarpeen "tulla esille" tutkimusprosessin eri vaiheissa. Itse olen esimerkiksi jakanut vasta tutkimussuunnitelmavaiheessa olevan casen blogissani, jotta ideaa voi keskusteluttaa muiden tutkijoiden ja käytännön toimijoiden kanssa. Samaa voi tehdä pienemmässä muodossa esimerkiksi heittämällä omille foorumeille ja sosiaaliseen mediaan kysymyksiä, joiden ratkaisemisessa tarvitaan apua.

Tämän lisäksi tutkimustulokset tulisi voida jakaa loppuraportin lisäksi (miksei jopa sijaan) videoina, infograafeina tai jollain muulla tavalla monenlaiset yleisöt kohtaavassa ilmaisumuodossa (http://wiredminds.fi/popularization-of-research/). Tutkimustulosten yleistajuistaminen ei tietenkään ole lähtökohtaisesti väline- tai viestinkysymys. Tutkimustulosten aukeaminen analyysin yhteydessä itse tutkijalle on yksi tärkeimmistä tutkimusprosessin vaiheista. Voidaan kuitenkin todeta, että toinen vaihe tulosten avaamisessa on niiden yleistajuinen ja eri konteksteihin sovitettu jakaminen niin Suomessa kuin kansainvälisestikin.

Tämän lisäksi tarvitaan eri tutkimuksia kokoavaa raportointia. Hyvä esimerkki on Mediakasvatusseura ry.:n Nuorten mediamaailma pähkinänkuoressa -julkaisu, jossa kootaan tietoa erilaisista selvityksistä ja tilastollisista tutkimuksista eri teemojen alle. Tällaisen julkaisun luettavuus on aivan toista luokkaa kuin pelkän datan esittelyyn painottuvat raportit, joita hankkeilta tunnutaan vieläkin edellytettävän.

 

Lopuksi

Haluan ilmaista kiitokseni kaikille mediakasvatustyötä tekeville ja sitä työtä tukeville. Samoin kiitän mahdollisuudesta olla mukana tekemässä parempaa mediakasvatusta kaikille. Mediakasvatuksen tutkimuksellinen kehittäminen -hanke on ollut yksi laajemman pohdinnan paikoista, ja kiitän siitä Nuorisotutkimusverkostoa ja hankkeessa mukana olleita.

 

Lähteet

Vesterinen, O., Toom, A. & Patrikainen, S. (2010). The stimulated recall method and ICTs in research on the reasoning of teachers. International Journal of Research & Method in Education 33, 183–197.

Vesterinen, O., Toom, A. & Krokfors, L. (2014). From action to understanding – Student teachers’ learning and practical reasoning during teaching practice. Reflective Practice 15(5), 618–633.

***

Tämä kirjoitus on osa Mediakasvatuksen tutkimuksellinen kehittäminen -teemasarjaa, jossa pyritään tuomaan esiin näkökulmia ja ajatuksia erityisesti samannimisessä hankkeessa tuotetun lasten ja nuorten mediakasvatuksellisen tutkimuksen tulevaisuusvisioon nähden.