Ikä on vain numero

Nuorisolaki, nuorisojärjestöt ja nuoren ikämääritelmä

Nuoruus on siitä merkillinen ikävaihe, että sen kesto määritellään laissa. Voimassa olevan nuorisolain mukaan nuoria ovat kaikki alle 29-vuotiaat. Nuoruuden rajat ovat muuttuneet lainsäädännön muuttuessa. Ensimmäisessä nuorisolautakuntalaissa (1972) ja nuorisojärjestölaissa (1974) nuoren ikäraja asetettiin 24 vuoteen ja silloin käytössä oli myös nuoruuden alaikäraja, seitsemän vuotta. Vuoden 1986 nuorisotyölaissa nuoren yläikärajaa nostettiin järjestöjen osalta 29 vuoteen, koska mukaan otettiin myös opiskelijajärjestöt. Nykyisin voimassa olevaa lakia edeltänyt laki, vuoden 1995 nuorisotyölaki, ei määrittänyt kohderyhmäänsä, nuoria, mutta esimerkiksi kuntien valtionapujen laskennassa nuoren ikärajaksi määrittyi 29 vuotta.

Uuden nuorisolain valmisteluun liittyen opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisoyksikkö teki vertailun eri maiden laeista ja niiden määritelmistä nuoren iälle. Monissa maissa ei ole vastaavaa laajaa nuorisoalan puitelakia ja erilaisesta lainsäädännöstä löytyvät ikärajat vaihtelevat paljon, myös yhden maan sisällä. Yleisesti voi sanoa, että yhtä korkea nuoruuden yläikäraja kuin Suomessa on vertailuun valikoituneissa maissa harvinainen. Tanskassa, Luxemburgissa ja Belgiassa ainakin jokin lainsäädännössä käytössä olevista nuoren ikärajoista on 30 vuotta, muissa maissa kaikki ikärajat ovat Suomen ikärajaa alempia. On myös melko yleistä, että nuoruus ei ala syntymästä, vaan nuorelle on alaikäraja yleisimmin 12–14 vuoden paikkeilla tai sitten nuoruus on jaettu useampaan ikäkauteen.

Kansainvälisen vertailun lisäksi ministeriö teki viime vuonna verkkosivuillaan avoimen kyselyn siitä, mikä nuoren ikäraja tulisi olla. Kyselyssä suosituin nuoruuden määrittely, jonka mukaan nuoret ovat – osin ristiriitaisesti määritettynä – noin 13–25-vuotiaita, vastannee intuitiivista käsitystä nuoruuden rajoista.

Nuorisojärjestöjen ja nuorisotyötä tekevien järjestöjen näkökulmasta nuoren ikäraja on varsin keskeinen määritelmä. Ikäraja määrittää järjestöjen kohderyhmän sekä sen, minkäikäisiä ihmisiä niiden toivotaan tavoittavan voidakseen saada avustusta nuorisotoimintaansa. Opetus- ja kulttuuriministeriön yleisavustukset ovat järjestöjen taloudelle äärimmäisen tärkeitä. Avustusten perustuminen järjestöjen itse määrittämiin toiminnan tavoitteisiin ja niiden saavuttamiseen mahdollistaa sellaisen toiminnan toteuttamisen, jonka järjestöt katsovat itselleen keskeisemmäksi riippumatta siitä, mitä niiltä ostetaan tai millaisia projekteja ne tuottavat.

Osana Allianssin Vetovoima-hankkeen tutkimusta teimme kyselytutkimuksen nuorisojärjestöille ja nuorisotyötä tekeville järjestöille. Kyselyyn vastasi vuodenvaihteessa 2014–2015 yhteensä 113 valtakunnallista järjestöä, joka oli 64 % kohdejoukostamme. Kaksi järjestöä vastasi yhteisellä vastauksella, minkä takia tuloksissa mainittu vastaajamäärä on 112.

Valtaosa kyselyymme vastanneista järjestöistä saa OKM:n avustusta valtakunnallisena nuoriso- tai nuorisotyötä tekevänä järjestönä. Siksi ei ole yllättävää, että useimmat myös noudattavat nuorisolain mukaisia ikärajoja. Kun kysyimme, onko järjestöllä käytössä jokin muu nuoren ikäraja, kysymykseen vastasi myöntävästi 31 vastaajaa. Tätä määrää voi pitää jopa yllättävän suurena, niin merkittävä ohjaaja nuorisolaki ja siihen perustuvat avustuskäytännöt ovat.

Niistä järjestöistä, joilla on jokin muu nuoren määritelmä, se on lain määrittämää korkeampi neljällätoista järjestöllä ja matalampi yhdeksällä. Alhaisin kyselyssämme vastaan tullut yläikäraja oli seitsemäntoista ja korkein 36 vuotta. Lisäksi kymmenellä järjestöllä oli myös alaikäraja nuorille. Pari järjestöä jakoi nuoret hienojakoisemmin eri ikäryhmiin. Opiskelijajärjestöille kysymys ikärajasta oli hankala, koska niiden jäsenyys määräytyy opiskelijuuden, siis työmarkkinakansalaisen elämänvaiheen, ei suoraan iän perusteella. Toki opiskelijoista enemmistö on nuoria, mutta kuten nuorisolain ikämääritelmän historiakin kertoo, opiskelijoiden laskeminen mukaan nuorten joukkoon on omiaan siirtämään nuoruuden päätepistettä myöhemmäksi.

Pitkälle nuoruudelle on löydettävissä myös yhdenvertaisuuteen liittyviä perusteluja – kaikkien nuoruus ei satu samoihin vuosiin. Esimerkiksi vammaiset nuoret saattavat olla muita nuoria tiiviimmän kohteena, jolloin heidän itsenäistymisensä voi viivästyä ja nuorille tarjottuja palveluja ja toiminnan tiloja saatetaan kaivata silloin, kun pelkän fyysisen iän perusteella nuoruuden pitäisi olla jo ohi. Samoin ainakin aiemmin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat nuoret ovat eläneet ”myöhästynyttä murrosikää” päälle parikymppisinä, kun oman identiteetin mukainen elämä on tullut mahdolliseksi vasta omilleen muuttamisen jälkeen (Lehtonen 2006, 58). Nuoren ikärajojen kaventaminen puristaisi kaikkien nuoruuden nykyistä enemmän samaan muottiin ja vaikeuttaisi palveluiden tarjoamista joustavasti eri-ikäisille nuorille.

Koska nuorisolaki määrittää myös nuorten kuulemista ja osallisuutta, liittyy nuoren alaikärajan määrittämiseen mahdollisia riskejä. Mikäli nuoruus asetettaisiin alkamaan jostain tietystä iästä, muodostuisi ikäraja, jota ennen myöskään lasten ja nuorten kuulemista ei edellytettäisi. Nykyisin kaikenikäisiä lapsia on kuultava – eri asia on toki, miten tämä vaatimus toteutuu. Jos kuulemista ja lasten ja nuorten osallisuutta halutaan pikemmin lisätä kuin vähentää, ei nuoruuden alaikärajan asettaminen palvelisi tätä tarkoitusta. Lisäksi, järjestöjen näkökulmasta, alaikärajan määrittäminen asettaisi lasten ja varhaisnuorten parissa toimivat kummalliseen asemaan: millä perusteella niiden toimintaa jatkossa tuettaisiin ja miksi?

Nuoruuden tiivistäminen, siis nuoren alaikärajan asettaminen tai yläikärajan laskeminen, saattaisi tarkoittaa resurssien kohdistumista siihen ryhmään, joka jo nyt on monien nuorisopoliittisten toimenpiteiden ja nuorille suunnattujen palveluiden keskiössä. Nuoren ikärajoja kaventamalla poistuisi kuitenkin merkittävä määrä joustavuutta ja nuorten erilaiset elämäntilanteet huomioon ottavaa ajattelua, jossa nuoren ikä saa parhaimmillaan olla vain numero.

Riikka Taavetti

Kirjoittaja on Suomen nuorisoyhteistyö – Allianssi ry:n Vetovoima-hankkeen tutkija.

Lähteet

Hallituksen esitys Eduskunnalle nuorisolaiksi sekä laiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain 1 §:n muuttamisesta. Valtion säädöstietopankki Finlex, Hallituksen esitykset.  Haettu 9.2.2015.

Ikämäärittelykyselyn tuloksia 7.10.2014 mennessä. Haettu 9.2.2015.

Lehtonen, Jukka (2006) Seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuus koulun käytännöissä ja nuorten elämässä. Teoksessa Asikainen, Eija (toim.): Pysäytyskuvia. Sukupuoli ja seksuaalisuus nuorten elämässä ja koulun arjessa. Joensuu: Joensuun yliopisto, 49–66. Haettu 9.2.2015.

Kansainvälinen vertailu nuoriso-käsitteestä ja siihen liittyvistä ikämäärittelyistä. Haettu 9.2.2015.

Taavetti, Riikka (2014) Allianssi tutkii nuorisojärjestötoiminnan laajuutta ja kehittämistä. BlogiAllianssi 26.11.2014. Haettu 9.2.2015.