Kummasta päästä nuoruutta uudistuva nuorisolaki ottaa koppia?

Nuorisotutkimusverkoston verkkokanavan suurpääkirjoituksessa ”Oikeusfilosofista tuuletusta nuorisolakiuudistukseen” (14.10.2014) Leena Suurpää kertoo kiinnostavasti hyppäämisestään mukaan nuorisolain uudistusta valmistelevaan työryhmään. Suurpää peräänkuuluttaa lain uudistamiseen keskustelua habermanilaisittain oikeusfilosofisesta tulokulmasta käsin. Hän kysyy, mitä tarkoitusta varten ja mihin lähtökohtiin lain uudistamiseen tähtäävä työ kiinnittyy. Onko lain uudistamistarpeita taustoitettu läpivalaisevalla keskustelulla käytännöllisistä, intressi- tai arvolähtökohdista, moraalisista, juridisista tai yhteiskunnallis-globaaleista lähtökohdista käsin?

Liityn Suurpään avaamaan keskusteluun puheenvuorolla, jonka päälauseet esitin Nuorisolaki uudistuu – mikä muuttuu? -paneelikeskustelussa Nuorisotutkimuspäivillä Joensuussa  (7.11.2014). Missä määrin tulokulmastani löytyy kytköksiä Suurpään pohjustamiin tarkoitusperiin, jätän lukijan arvoitavaksi ja keskustelua jatkamaan herätteleväksi.

Siirryn paneelikeskustelun tunnelmiin. Avasin paneelille asetettua teemaa, ”minkä pitäisi lakia uudistettaessa muuttua, mikä taas ei saisi muuttua”  lain ikärajojen kautta. Tulisiko nykyisen ikärajan (0 – alle 29-vuotiaat) jollakin tavoin muuttua vai ei, ja millä perusteella? Toin esille, että yksi näkökulma tähän voisi olla  ikärajojen miettiminen yhdistettynä kysymykseen siitä, miten alan painopisteitä aiotaan suunnata uudistuvassa nuorisolaissa. Toin myös esille, että lain valmisteluun liittyvä tekninen toteutus, joka suuntaa miettimään nuorisolain määrittämää nuorta irrallisena alan toimintaympäristöstä, ei välttämättä ole ollut onnistunein tapa kutsua eri tahoja mukaan keskusteluun lain ikämäärittelystä. Lain uudistamisessa, eli nuorisotyön ja nuorisopolitiikan tulevaisuuden linjauksissa, on välttämättä kysymys alan olemuksesta ja sen painopisteistä. Ikäraja, johon sisällytän mukaan näkemyksen nuoruudesta ei-biologiseen ikään sidottuna, ei ole niistä erillinen kysymys.

Tulisiko lain nykyisen ikärajan tähän kontekstiin istutettuna siis jollakin tavoin muuttua vai ei, ja millä perusteella? Pyysin panelisteja ja yleisöä  palaamaan tässä yhteydessä ensin ajassa noin kymmenen vuotta taaksepäin. Mikä korostui Nuorisolaissa 2006? Kyllä, sosiaalinen vahvistaminen. Sosiaalisen vahvistaminen korostui uudelleen vuoden 2006 lakia kokevien muutosten kautta niin, että vuoden 2011 alussa astuivat voimaan lisäykset etsivästä nuorisotyöstä ja monialaista yhteistyöstä sidottuna poliittisesti Nuorisotakuun toteuttamiseen. Painoarvo on voimassa olevan lain ikärajan yläpäässä, joskin nykyisen lain ikämääritelmä ei kata Nuorisotakuun[1] piiriin kuuluvia yli 28-vuotiaita ja alle 31-vuotiaita nuoria aikuisia. Yhtäältä ajan ymmärryksen mukaisesti nuoruuden elämänvaiheena nähdään pidentyneen ja pitkittyneen. Esille on nostettu myös näkökulma, jonka mukaan nuoruuden eläminen vammaisena tai  seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvana nuorena voi alkaa suhteellisesti myöhemmin kuin nuoruuden ikävaiheena mielletään tavanomaisen käsityksen mukaan alkavan.[2] Eurooppalaisiin nuorisoalan suosituksiin nojaten vuoden 2015 valtion talousarvion nuorisotyön selvitysosassa sitoudutaan nuorisotyöttömyyden, eriarvoisuuden ja syrjäytymisen torjumiseksi totettamaan nuorten yhteiskuntatakuuta. Mikäli alan painopisteitä haetaan näiden pohjalta uudistettavaan nuorisolakiin, onko määritelmän yläikärajan pitäminen samana tai sen nostaminen asioita, joihin on perusteita.

Entä voimassa olevan lain ikärajamääritelmän alaikäraja, kysyin paneelipuheenvuorossani seuraavaksi? Tulisiko sen säilyä samana vai tulisiko sitä nostaa ja millä perusteilla? Kuten todettua vuoden 2010 lakimuutoksissa korostui sosiaalisen vahvistamisen ja nuorten yhteiskuntatakuun rinnalla myös monialainen yhteistyö toimialan suuntaajana. Millä tavoin lain painotus monialaiseen yhteistyöhön on suhteessa voimassa olevan lain ikärajamäärittelyyn (0 – alle 29-vuotiaat)? Siis minkä ikäisille suunnatun toiminnan kanssa nuorisotyö päätyy kosketuksiin monialaisessa toimintaympäristössä. Eittämättä myös niiden nuorten ja heidän perheidensä kanssa, jotka eivät vielä ole yhteiskuntatakuuiässä.

Kun ikärajamääritelmää katsotaan alle 15-vuotiaasta alaspäin, ennaltaehkäisy nuorisotyötä jäsentävänä määritelmänä kontekstialisoituu uudella tavalla. Tässä kontekstissa lapsuus nähdään  lyhentyneenä sekä nuoruus aikaistuneena ja varhentuneena elämänvaiheena. Voitaisiinko nuorten omaan ajan käyttöön kiinnittyvää nuorisotyötä toimialana ohjata lakisääteisesti selkeyttämään kantaansa siitä, missä mielessä perhe, koti, esiopetus ja koulu kuuluvat sen päätehtäväalueille. Lapsi ja vielä nuorikin kun pääsääntöisesti kasvaa myös näissä ympäristöissä, ei vain omalla ajallaan, (sic!). Onko esimerkiksi lastenneuvola yhtä luonteva yhteistyötaho nuorisotoimen kanssa, kun keskitytään monialaiseen yhteistyöhön 0–7-vuotiaiden lasten ja heidän vanhempiensa kanssa samaan tapaan kuin TE-toimistot toimivat tällä hetkellä nuorisotakuun alle kuuluvien nuorten kanssa? Alaikärajan määrittelyä koskevat kysymykset liittyvät nuorisopolitiikan sekä lapsi- ja perhepolitiikan väliseen suhteeseen. Selvitystyö lain uudistamistarpeista alaikäräjaa koskien olisi hyvä aloittaa kartoituksella siitä, mitä nuorisotoimialan monialainen yhteistyö on 0–7-vuotiaiden kanssa voimassa olevan lain aikana ja sen puitteissa pitänyt sisällään.

Mikäli monialainen yhteistyö säilyy uudistuvan nuorisolain yhtenä kärkenä, olisi toivottavaa, että toimialan rakenteet ja palvelut olisi suunniteltu ajan tarpeita kohtaaviksi. Ei niin, ettei muuttuneille tarpeille löydy palvelurakenteesta osoitetta. Kysymyksessä on intressilähtökohta, jossa nuoren tarve tunnistetaan an sich, ja jossa monialaisen yhteistyön tekemisessä on edetty tasolle, jossa kynnyskysymys ei ole se, kenen tuottamana (julkisen sektorin, seurakunnan vai kolmannen sektorin) nuoren tarpeeseen vastataan.  Nuoren näkökulmasta merkityksellisintä on ennemminkin se, että hänelle vastataan.  

Monialaisen yhteistyön hybriksessä on ehkä osin päässyt myös unohtumaan, että monialainen yhteistyö on aina ollut  yhtä kuin nuorisotyö. Keskeistä lakia uudistettaessa olisikin pohtia, voitaisiinko monialaisen yhteistyön koordinointivastuuta ohjata kunnissa lakisääteisesti. Huolella valmisteltu lakiuudistus ei myöskään kapsahda vastakkainasettelemaan nuoruusikäluokkaan kuuluvia keskenään vaan onnistuu ottamaan kopin sekä ikärajamääritelmän ala- että yläikärajasta ja visioimaan tämän ikärajamääritelmän mukaista toimialan tulevaisuutta. On selvää, että tämä työ vaatii aikaa.

Paneelikeskustelun loppuyhteenvetäjät totesivat, että nuorisolain uudistaminen herätti monia kysymyksiä. Uskon, että niiden esittäminen myös jatkossa nuorisolain valmistelujunan puksuttaessa eteenpäin on tarkoituksenmukaista. ”Vastaukset sulkevat, kysymykset avaavat maailmaa.” (Platon).  

Anne Puuronen
Kirjoittaja työskentelee tutkijana Nuorisotutkimusverkostossa.


[1]  Karkeasti ottean Nuorisotakuu asemoi nuorisotyön kohderyhmänuoren ikähaarukkaan (15–31-vuotiaat), elämänkulun kohtaan, jossa nuoren yhteiskunnan taholta odotetaan etsivän ja saavan toisen asteen koulutuspaikan  ja jonka aikana nuoren  työelämään sijoittuminen olisi tapahtunut.

[2] Lain valmisteluun kootun tutkijaryhmän jäsenen Riikka Taavetin huomiota Nuorisotyön tulevaisuusfoorumissa käydyistä keskusteluista (Helsinki 22.10.2014).