Nuorisolain ajassa

Suuren sote-keskustelun varjoisalla puolella tuntuu nuorisolain uudistuksen pohdiskelu haastavalta. Nuorisotutkimuspäivillä viime marraskuussa käyty paneelikeskustelu tuntui avaavan vain lisää kysymyksiä jo valmiiksi monimuotoiseen keskusteluun. Mikä tulisi olla lain keskeinen sanoma? On puhuttu nuorten laista, joka fokusoituu nuorten asemaan. Toisaalta pinttyneenä kunta-alan nuorisobyrokraattina en voi aivan omaa haluanikaan ohittaa. Toiveenani on laki, joka jotenkin turvaisi ja vahvistaisi nuorisotyön asemaa pilkkoutuvassa kuntakentässä. Mikä on se taho, joka valvoo tulevaisuudessa nuorisolain sisältöjä ja nuorten asemaa? Tarvitaanko sellaista?

Tästä päästäänkin takaisin sote-keskusteluun. Nuorisotyön asema nousee esiin noissa keskusteluissa ainakin itäisessä osassa maatamme niin kutsutun ”rajapintatyöryhmän” selvityksissä. Voisiko nuorisotyö olla esimerkiksi osa alueellista hyvinvointiasemaa, johon keskitetään kattavasti palveluita vai jäävätkö nuorisopalvelut tuon tynkäkunnan palveluntuotantoon yhdessä koulun, varhaiskasvatuksen ja teknisten palveluiden kera? Tulisiko tulevan lain tukea jotenkin nuorisotyön asemaa kuntapalveluna vai uskotaanko vahvaan kansalaistoimintaan ja järjestökenttään tukeutuvaan nuorisotyöhön?

Nuorisotyö on tehnyt tehtävänsä niin hyvin, että entistä useammassa laissa ja yhteiskuntaa kehittävässä toiminnassa nuoret on nostettu vahvasti esille ja he ovat mukana sekä palvelujen arvioinnissa että suunnittelussa.  Erillistä edunvalvontaa ei ehkä ole enää tarvittukaan. Pitääkö nuorisotyön roolia lähteä sitten etsiskelemään muilta alueilta?

Viimeisimmät muutokset nuorisolakiin ovat avanneet ovia kohti lakivelvoitteista sisältöä. Nuorten ohjaus- ja palveluverkosto ja Lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelma (LANUKE) ovat vahvistaneet nuorisotyön asemaa nuorten palvelujen koordinaatiossa. Samaan aikaan nuoret ovat olleet vahvasti esillä myös muussa lainsäädännössä. Uusittu lastensuojelulaki ja laki oppilas- ja opiskelijahuollosta ovat korostaneet palvelujen tärkeyttä. Käynnissä olevat kuntalain ja sosiaalihuoltolain uudistukset tuovat varmasti tähän vielä oman lisänsä.

Edellä mainitut lakiuudistukset ovat tuoneet ohessa entistä enemmän betonoituja korjaavan työn asiakasprosesseja lasten ja nuorten maailmaan. Nuo viime aikojen häiriölait ovat perusteluissaan lähteneet hyvistä tavoitteista, mutta jalkautuessaan kentälle muuttuneet osittain tiukasti tulkituiksi putkiprosesseiksi, joissa keskeisintä on toiminnan toteutuminen lain edellyttämin keinoin sekä aikarajoin ja joissa valistusaikojen umpeutuminen on suuri ilonaihe.

On haaste koota nuorta kokonaisuutena tukevia palveluita silpoutuneiden erikoisosaamisten kentässä. Tarvitaanko nyt lainsäädäntöä, joka huolehtii kevyiden, inhimillisten ja helposti lähestyttävien lasten ja nuorten palveluiden olemassa olosta?

Etsivän työn sijoituttua nuorisotyön työkalupakkiin, oli siinä meille kaikille tutun sosiaalisen vahvistamisen käsitteen vahva leima. Nyt, kun toiminta on löytämässä uomansa, on herännyt kysymys, eikö nuorisotyössä yleisestikin ole kysymys sosiaalisen vahvistamisen tavoitteesta. Eikö nuorisotyö ole se toimija, jolla on osaaminen ja välineet yhdenvertaiseen ja ei-ongelmalähtöiseen kohtaamiseen nuorten kanssa sekä vahvoihin yhteistoiminnallisiin menetelmiin.

Tässäkö on tulevan lain eetos?

Mitkä ovat sitten ne nuorisotyön vahvat sisällöt ja osaamisen alueet, jotka tulisi lailla turvata? Tuleeko lailla turvata näiden työmenetelmien säilyminen nuorisotyön oman otsikoinnin alla?

Mitä me olemme uudella nuorisolailla turvaamassa? Liikummeko toisista erottuaksemme nuorten vapaa-aikaan kohdistuvalla painotuksella?  Miten nuoruuden käsitys on muuttunut, tuleeko nuorille olla oma laki? Ketä lain tulisi suojata ja miltä tai kenen asemaa lain kautta tulisi vahvistaa.

Lähtökohtaisesti nuorisolain tulisi tukea laajasti nuorten hyvinvointia, josta löytyy vahvat kiinnityskohdat muuhun nuoria koskevaan lainsäädäntöön. Ikäryhmän määrittelyn osalta sen tulee myös nivoutua määrittelyihin lapsesta ja nuoresta tukien yhteisiä käsitteitä muun lainsäädännön kanssa. Voisiko laissa määritellä painopisteellisiä ikärajoja?

Alussa mainitsemani rajapinnat ovat keskeisiä tuoda esiin jollain lailla ainakin koulun osalta. Työmuotojen laajeneminen vahvasti koulumaailmaan olisi hyvä saada esiin jo siitäkin näkökulmasta, että se ehkä auttaisi meitä löytämään sen nuorisotyöllisen suhteen koulumaailman sisältöihin.

Yhteisöllinen pedagogiikka kuvaa mielestäni nuorisotyön roolia kouluyhteisössä. Toisaalta opetusministeriön toisellakin puoliskolla on pikkuhiljaa herätty näkemään nuori taas uudelleen kokonaisvaltaisena yhteisön toimijana, jonka sosiaalisten taitojen ja elämänhallinnan osaamisen tärkeyden arvostus nousee päästötodistuksen merkityksen rinnalle.

Kokonaisuutena tärkeää uuden lain synnyssä lienee se, että saamme aikaan vahvan nuoria ja nuorisotyötä tukevan lain, joka mieluummin tekee uusia avauksia kuin luo jäykkiä merkityksettömiä rakenteita.

Jouni Erola
Kirjoittaja toimii nuorisojohtajana Joensuussa.