”Nuoret ovat nuoria” - olemusajattelun houkutus ja petollisuus

Tutkimusjohtaja Leena Suurpää käsittelee Suurpääkirjoituksessa ajankohtaista kysymystä nuorisokuvista, joita julkisuudessa maalataan. Hän pohtii, miten nuorisosta käytävä keskustelu asettuu oikeudenmukaisuuden kehyksiin, ja käyttää esimerkkinä katumainoksia, joissa lapset ja nuoret määrittyvät muun muassa uhreiksi, pelon kohteiksi ja potentiaalisiksi valehtelijoiksi. Viime päivinä on uutisoitu myös laiskoista ja välinpitämättömistä nuorista, kun monipuolisia ja -tulkintaisia tuloksia nostavan Nuorisobarometrin tulokset pelkistyivät otsikoissa muotoon ”Ei vois vähempää kiinnostaa” ja ”Äänestäminen on nuorille EVVK” (Yle 11.2.2014, Turun Sanomat 16.2.2014).

Suurpää viittaa tekstissään poliittisen filosofian klassikon Iris Marion Youngin ajatuksiin, joiden pohjalta hän tarkentaa epäoikeudenmukaisuuden ulottuvuuksia sekä sitä vahvistavia ja luovia mekanismeja. Riisto, marginalisaatio, vallan rajoittaminen, kulttuuri-imperialismi ja väkivalta ovat epäoikeudenmukaisuuden tuottamisen ja ylläpitämisen keinoja. Suurpään viittaus Youngiin toi mieleeni hänen kaimansa, syksyllä edesmenneen kriminologi Jock Youngin, jonka muistoa haluan tässä yhteydessä kunnioittaa.

Jock Young kirjoittaa jälkimodernin aikakauden muutoksista, joiden seurauksena kiinnipitävä ja yhteiseksi projektiksi koettu moderni yhteiskunta kehittyy ulossulkevaksi ja eriarvoisuutta tuottavaksi yhteiskunnaksi. Muutokset hän liittää globaaliin talouteen, länsimaisten tuotanto- ja työmarkkinoiden murrokseen, suhteellisen köyhyyden ja eriarvoisuuden kasvuun sekä individualistisen kulutuskulttuurin lävistämään elämänpolitiikkaan. Hän tarkastelee ekskluusiota - syrjäyttämistä - talouden, työmarkkinoiden, ihmisten välisten suhteiden ja rikosoikeuden tasoilla. Jock Young rakentaa analyysia epävarmuuden ja turvattomuuden kyllästyttämistä yhteisöistä ja yksilöistä, jotka hakevat turvallisuudentunnetta eristäytymisestä, leimaamisesta ja poikkeavuuden demonisoinnista. Kun Iris Mario Young tarkastelee epäoikeudenmukaisuuden toteuttamisen tapoja, Jock Young pyrkii vastaamaan kysymykseen siitä, miksi leimaamme tietyt ryhmät niin hanakasti marginaaliin. Mielestäni Youngien ajatukset täydentävät toisiaan lähes saumattomasti.

Suurpää kysyy, millaisia ja missä ovat nuoret julkisessa keskustelussa, joka luo patologistakin kuvaa nykynuorista. Jock Young kirjoittaa seikkaperäisesti tarpeestamme essentialisoida eri ihmisryhmien omaleimaisuutta ja poikkeavuutta. Essentialismilla, joka suomessa käännetään olemusajatteluksi, tarkoitetaan yksilöiden tai ryhmien erityispiirteiden kiinnittämistä niiden luonnollisina pidettyihin ominaisuuksiin.  Lapsuus ja nuoruus essentialisoituvat helposti. Selitämme useita lapsuuden ja nuoruuden ilmiöitä lapsuuteen ja nuoruuteen luonnollisesti liittyvinä sen sijaan, että tarkastelisimme niitä irrallaan tästä ikä- ja kulttuurisidonnaisesta kategoriasta. Epäsosiaalisuus, impulsiivisuus - jopa vaarallisuus - ovat esimerkkejä nuoruuteen liitetyistä ominaisuuksista, joiden ajatellaan johtuvan siitä, että nuori on nuori. Mutta miksi nuoruuteen liitetyt stereotypiat ovat niin pitkäikäisiä ja niin houkuttelevia? Jock Youngilla on selitys sille, miksi myönteiset ominaisuudet mielletään niin kernaasti elimelliseksi osaksi omaa ryhmää, ja epäsosiaalisina pidetyt ominaisuudet osaksi toiseutta - siis niitä muita. Nämä selitykset soveltuvat myös nuorisokeskustelun analysointiin, kunhan muistaa niiden kärjistävän ja pelkistävän luonteen.

  1. Ontologinen turvallisuudentunne: ajatus siitä, että poikkeavuus liittyy luonnollisiin ominaisuuksiin, joihin ei voi valinnalla vaikuttaa, tekee maailmasta helpommin hallittavan. Nuoret käyttäytyvät niin kuin käyttäytyvät nuoruutensa vuoksi. Tälle he eivät voi mitään - ikäänsä ja elämänvaihettaan kun ei voi valita. Nuoruudella selitetään myös lukuisat lieveilmiöt, kuten nuorisotyöttömyys, rikosten uhriksi joutuminen, korkea itsemurha- ja tapaturmakuolleisuus, päihteiden käyttö ja niin edelleen. Nämä ongelmat eivät ole meistä lähtöisin ja ne uhkaavat meitä korkeintaan välillisesti - emmehän enää ole nuoria. Olemme turvassa ainakin niin kauan, kun harjoitamme nuoriin kohdistuvaa sosiaalista kontrollia.
     
  2. Etuoikeuksien ja eriarvoisuuden oikeutus: uskomalla, että erilaisuus on lähtöisin luonnollisesta järjestyksestä, voimme hyväksyä sen, että toisilla menee hyvin ja toisilla huonosti. Suutari pysyköön lestissään. Nuorten tulee hyväksyä eriarvoinen kohtelu esimerkiksi työmarkkinoilla ja sosiaalihuollossa. Palkka- ja irtisanomissuojan heikennykset tai sosiaalihuollon leikkaukset perustellaan sillä, että nuoret ovat - noh - nuoria.
     
  3. Syytetyt ja syntipukit: essentialisointi toimii demonisoinnin pohjana. Pahuus on meidän ulkopuolella. On toisten syytä, jos meillä menee huonosti. Nuoret elävät sosiaalipummeina kuluttaen verovarojamme, nuoret vievät työpaikkamme suostumalla heikennettyihin työehtoihin, nuoret mellastavat kaduilla, nuoret syyllistyvät rikoksiin ja nuorilla on asennevamma yhteiskuntaa kohtaan.
     
  4. Pahan projektio: epämiellyttävät ominaisuudet, kuten tottelemattomuus, valehtelu, välinpitämättömyys tai päihteidenkäyttö voidaan siirtää omien ominaisuuksien ulkopuolelle - osaksi niitä muita. Emme enää ole nuoria, joten nuo ominaisuudet eivät enää ole osa meitä. Niitä muita tulee hallita ja valvoa, jottei pahuus pääse valloilleen.

Ihmisten välisiä luonnollisia eroja on olemassa - sitä en kiistä - mutta aina, kun niihin vedotaan eriarvoisuutta aiheuttavien toimenpiteiden perusteena, olisi hyvä pysähtyä miettimään. Onko luonnollisena pidetty ominaisuus todella luonnollinen ominaisuus vai haluammeko vain nähdä sen sellaisena? Edellyttääkö tuo ominaisuus aiottuja toimenpiteitä? Vai onko toimenpiteissä kyse peitellyistä ja ehkä tiedostamattomistakin haluista ylläpitää vallitsevia - tai luoda uusia - vallan rakenteita? Ovatko toimenpiteet oikeudenmukaisia? Esimerkiksi tämän hetkisissä katumainoskampanjoissa ei lainkaan pohdita, miksi juuri nuoria tulisi epäillä valehtelusta, viinan juomisesta tai kaduilla myöhään liikkumisesta. Nämä ilmiöt ovat ikään kuin luonnollinen osa nuoruutta, olkoonkin, että nuorten alkoholinkäyttö on viime vuosina vähentynyt, eikä nuoria juuri kaduillakaan näy. Oikeudenmukaisuuden lisäksi julkinen keskustelu haastaa eettiseen pohdiskeluun. Uskallan väittää, ettei nykyisen kaltaista kampanjointia hyväksyttäisi yhteenkään toiseen ikäryhmään kohdistettuna, vaikka perusteita olisikin. Vai mitä ajattelisitte kampanjasta, jonka otsikko huutaisi: ”Kuulut kotirintamaan! Pysäytä juopotteleva vanhus! Ulkonaliikkumiskielto keski-ikäisille!”.

Lähteet
Suurpää, Leena (2014) Oikeudenmukaisuutta nuorisokeskusteluihin. Suurpääkirjoitus 12.2.2014.
Young, Jock (1999) The Exclusive Society. Social Exclusion, Crime and Difference in Late Modernity. Lontoo: Sage Publications.
 
Elina Pekkarinen
Kirjoittaja työskentelee tutkijatohtorina Nuorisotutkimusverkostossa