Luokkapudokkaat ja julma koneisto

Nykyinen työllisyyspolitiikka on aktivointipolitiikkaa. 

Nuorisotutkimuspäivät 2013 Helsingissä Tieteiden talolla 6.11.2013.

Raportti "Prekaari työ ja nuoret" ‑pienryhmän keskustelusta (panelistit Sanna Aaltonen ja Eeva Jokinen, pj. Anne-Mari Souto)

Työryhmässä nostettiin keskusteluun erilaisia päivän ja työryhmän aiheeseen liittyen. Keskustelu oli aktiivista ja mielenkiintoista.

Nykyinen työllisyyspolitiikka on aktivointipolitiikkaa. Nuoret liikkuvat paljon työttömyyden ja huonon työn välillä. Aktivointiprojekteihin panostetaan paljon, eri segmenteille kohdennettuna. Nykyisessä poliittisessa tilanteessa pakotetaan toimenpiteisiin. Olisi hyvä myös pohtia, millaista mielenlaatua nuorten tulisi kehittää työelämään kiinnittyäkseen. Välttämättä ei enää etsitä henkilöä, jolla on juuri oikea koulutustausta, vaan etsitään oikeanlaista tyyppiä tehtävään.

Jo koulumaailmassa nuorten odotetaan olevan luovia ja innovatiivisia. Koulutusjärjestelmä on kärsinyt inflaation ja koulutuksella ja työllä on heikko yhteys. Koulutuksessa keskustellaan ja kasvetaan jo epävarmuuteen tulevaisuudesta, luottamus ei kehity. Koulutus ei takaa nuorelle mitään. Erityisesti maahanmuuttajien koulutuksessa näkyy se, ettei koulutuksesta huolimatta ole taetta pääsystä työelämään. Tämä hidastaa maahanmuuttajataustaisten henkilöiden pääsyä tasa-arvoiseen asemaan. Maahanmuuttajataustaisten henkilöiden koulutuksessa ja työllistymisessä tulisi ottaa perhe huomioon resurssina, tukena. Yliopistoista valmistuneilla näkyy myös se, ettei koulutusta vastaavaa työtä ole. Koulutusrakenteessa ei ole huomioitu tarpeita. Koulutusohjelmista valmistutaan valmiiksi työttömäksi ylitarjonnan takia. Myös julkisen sektorin leikkaukset näkyvät asiantuntijatöiden vähyydessä. Koulutuspolitiikassa ei myöskään huomioida riittävän hyvin alueellisuutta.

Mikä on yrittäjyyskasvatuksen rooli suhteessa nuoriin? Onko opintosuunnitelmissa riittävästi yrittäjyyskasvatusta? Ovatko yrittäjyyskasvatuksen sisällöt oikeita? Osuustoiminta ei välttämättä nouse riittävästi esille mahdollisuutena työllistyä. Löytyisikö kulttuuriyrittäjyydestä tai peliteollisuudesta uusia mahdollisuuksia työllistyä? Suomessa ei tutkita tilastollisesti yrittäjyyttä, vaan keskitytään liikaa palkkatyöyhteiskuntaan ja sen ilmiöihin. Yrittäjyydestä ei ole saatavilla riittävästi tilastoja.

Miten hauraaseen asemaan, prekariaattiin, päädytään? Ovatko syynä eriarvoisuuden rakenteet? Koulutuksen kautta päädytään hauraaseen työasemaan. Marginaaliin työnnetyt nuoret päätyvät hauraaseen asemaan. Voidaan puhua jo luokkapudokkaista. Työvoimaviranomaisilta saadaan vähän apua. Aktivoiva työvoimapolitiikka on vähentänyt prekariaattiin kuuluvia. Pyöritään paljon erilaisten projektien varassa, projektista toiseen. Rakenteet kuitenkin työntävät pois oikeista töistä. Koneistomme on julma. Pakotetaan ottamaan vastaan työtehtävä, jonka myötä menettää yhteiskunnan tuet ja elintaso laskee. Kun työ päättyy, esimerkiksi lyhyt pätkätyö, takaisin yhteiskunnan tukiin kiinni pääseminen, on hankalaa ja voi aiheuttaa todellisen taloudellisen ahdingon. Tämä ei herätä luottamusta yhteiskuntaan tai ammattiyhdistysliikkeeseen. Niiden, joilla on valtaa, olisi puututtava tähän.

Työelämä on muuttunut. Ennen työelämän taidot ja kyvyt opittiin työssä. Työn painoarvo elämässä on pienentynyt ja tilalle ovat tulleet perhe ja harrastukset. Työn luonne on muuttunut enemmän prosessimaiseksi: eri vaiheet kuvataan tarkkaan. Näin yksilöt työssä ovat helposti vaihdettavissa. Tulevaisuuden työntekijän taidoissa painotetaan paljon sosiaalisuutta.

Mika Pietilä
Nuorisotyön ja nuorisotutkimuksen opiskelija, Tampereen yliopisto

Muut työryhmäraportit:

Riikka Taavetti: Nuoren prekariaatin vaatimukset ("Youth and precarity" ‑pienryhmä)
 
Jonna Koivuniemi: Vastavuoroisuuden maailmanlaajuiset ja paikalliset jännitteet ("Globaali oikeudenmukaisuus ja sukupolvet" -pienryhmä)
 
Kati Suhonen: Vallankumous mielissä: kohti kestävää taloudellista kehitystä ("Ekonomia, ekologia ja sukupolvet" -pienryhmä)