Vastavuoroisuuden maailmanlaajuiset ja paikalliset jännitteet

Globaalin oikeudenmukaisuuden kannalta on keskeistä, mihin ikäryhmään ja maahan ihminen sattuu syntymään.

Nuorisotutkimuspäivät 2013 Helsingissä Tieteiden talolla 6.11.2013.

Raportti "Globaali oikeudenmukaisuus ja sukupolvet" -pienryhmän keskustelusta (panelistit Kaisa Herne ja Lauri Korkeaoja, pj. Tomi Kiilakoski)

Pienryhmäkeskustelun aluksi todettiin, että globaaliutta on vaikea omaksua. Globaalin oikeudenmukaisuuden teema on kuitenkin laaja. Se sisältää niin tilallisen kuin ajallisenkin ulottuvuuden. Aihe herätti paljon pohdintaa ja kysymyksiä ryhmässä.

Globaalin oikeudenmukaisuuden kannalta on keskeistä, mihin ikäryhmään ja maahan ihminen sattuu syntymään, koska nämä ovat asioita, joihin hän ei itse voi vaikuttaa. Teoreetikoiden mielestä sattuman ei pitäisi vaikuttaa oikeudenmukaisuuteen, vaan kaikilla ja kaikkialla pitäisi olla samat oikeudet. Käytännössä ne kuitenkin vaihtelevat. Näin ollen sattuma vaikuttaa oikeudenmukaisuuteen. Yhteiskunnan sisällä koulutusjärjestelmän pitäisi tasata perheiden eroja, mutta tämä ei toteudu, ainakaan globaalisti.

Oikeudenmukaisuutta pitäisi ajatella niin sukupolvien välisenä kuin sisäisenäkin. Edellisistä puhutaan liikaakin. Tärkeämpää olisi miettiä sitä, mikä sukupolvia yhdistää – eli sisäisiä suhteita. Pitäisi myös huomioida sukupolvien suhtautuminen toisiinsa sekä sukupuolikysymykset. Niiden huomioiminen ei kuitenkaan ole helppoa.

Ongelmana nähdään potentiaalisten syntymättömien oikeudet. Tähän globaali demokratia ei riitä vaan tarvitaan myös juridiikkaa. Tämän rakentumisen ajatteleminen reaalimaailmassa on kuitenkin vaikeaa. Ei ole olemassa maailmanlaajuista instituutiota, joka voisi luoda tarvittavia maailmanlaajuisia rakenteita. Mistä sellainen instituutio voisi nousta, joka olisi myös tarpeeksi voimakas sitouttamaan? Toisaalta esimerkiksi ilmastonmuutosasiat ovat edenneet ilman tällaista instituutiota. Globaalisti ollaan yhtä mieltä siitä, että ilmastonmuutos on suurella todennäköisyydellä ihmisen itse aiheuttamaa ja että pitäisi saada maailmanlaajuiset ohjeet, joita kaikki noudattaisivat. Mutta niin kauan kuin talous menee ympäristön edelle, tämä ei ole mahdollista. YK ei ole sopiva instituutio, sillä se toimii ristiriitaisesti. Ongelmana on, etteivät pohjoiset maat (esim. USA) näe taloudellisia haittoja, jotka koskisivat niitä – ennen kuin tapahtuu jotain, mikä vaarantaa niiden oman hyvinvoinnin. Jos emme ole kiinnostuneita lasten mahdollisuuksista, niin miten sitten syntymättömien? Alaikäisten äänten kuulumista yhteiskunnassa tulisi tarkastella globaalista näkökulmasta. Esimerkiksi Yhdysvalloissa on havaittavissa pyrkimyksiä käyttää lastenlasten ääniä vaaleissa.

Ryhmän keskustelussa oltiin hieman erimielisiä vastavuoroisuuden käsitteestä. Tulevien sukupolvien vastavuoroisuus meitä kohtaan on nolla, mutta voimme saada hyvän mielen huomioimalla heidän, vielä syntymättömien äänen. Teemme päätöksiä yli sukupolvien, mutta niiden poliittiset implikaatiot eivät ole selviä. Sukupolvien vaikutuksia ei arvioida samalla tavalla kuin sukupuolien. Vastavuoroisuus puuttuu sukupolvien oikeudenmukaisuudesta. Meidän ei pidä ymmärtää vastavuoroisuutta pelkästään suomalaisesti, koska se on muutakin kuin hyvän laittamista kiertoon sillä perusteella, että joku on minuakin auttanut. Tämä kuitenkin toimii näin sukupolvien välillä. Lapsi on saanut luovutettua verta, joten vanhempikin pitää luovuttaa vertaan muille. Mutta onko tämä vastavuoroisuutta vai eettinen velvoite? Oikeudenmukaisuutta voi olettaa toisilta kansalaisilta. On oikeudenmukaista olla tekemättä sellaista, mistä on haittaa tuleville sukupolville, vaikka se tekohetkellä tyydyttäisikin tekijää. Tulevaisuuden ihmiset vaikuttavat meihin, kun omatunto kolkuttaa ja velvollisuus kumpuaa. Onko tämä altruismia ja pitäisikö tässä keskustelussa huomioida millaisen ihmiskäsityksen pohjalta puhumme? Tutkijat ovat kuitenkin erotelleet erilaisia vastavuoroisuuksia, vaikka kaikki eivät niitä tunnustaisikaan.

Globaali lähestymistapa herättää kysymyksen siitä, missä vaiheessa paikallisuus kuitenkin pitää huomioida? Asettauduttaessa vuoron perään muiden ihmisten asemaan, universaalisuus kääntyy paikalliseksi. Myös väestönkasvukysymykset ovat globaalisti tärkeitä. Tulevaisuuden yhteiskunnan tarpeisiin meidän pitää hankkia lapsia, mutta onko oikeudenmukaista vaatia samaan aikaan Kiinassa yhden lapsen politiikkaa? Samalla kuitenkin tiedetään, että syntyvyyttä on rajoitettava maapallon kestokyvyn vuoksi.

Kehitysyhteistyössä sukupolvet törmäävät siihen, mitä hyvinvointivaltiolla tarkoitetaan. Kuka sen määrittelee? Miten paljon huomioita kiinnitetään sukupolvisuhteisiin, kun hyvinvointivaltiota viedään kehitysmaihin? Lapsen oikeuksien sopimukseen sisältyy kehitysmaiden tukeminen rikkaampien valtioiden taholta. Kehitysmaat lähtevät mukaan saadakseen taloudellista tukea. Todelliset tuloerot ovat eri maissa elävien ihmisten välillä. Missä on globaali vastuu? Usein oikeudenmukaisuus tulee instituutioista, mutta kehitysmaissa se toteutuu perheissä ja sukupolvissa. Maailmassa on liikaa ihmisoikeusstrategioita. Niitä pitäisi olla vain yksi. Ovatko afrikkalaisten ihmisoikeudet erilaiset kuin suomalaisten? Eriarvoistavalla politiikalla ei ole hyviä seurauksia.

Lopuksi pienryhmässä pohdittiin, miten globaalius pääsisi Suomessa enemmän julkisuuteen, jotta siitä kiinnostuttaisiin enemmän. Mitä tapahtuisi, jos poliitikot alkaisivat tehdä sitä, mikä olisi parasta, eivätkä sitä, mikä myy? Voiko ilmastonmuutos aiheuttaa tulevaisuudessa suuria kansanvaelluksia? Ja miten yhteiskunnan pitäisi suhtautua tähän? Mitä tapahtuu, jos intialaiset alkavatkin syödä lihaa tai ruuan hinnat nousevat liikaa?

Jonna Koivuniemi
Nuorisotyön ja nuorisotutkimuksen opiskelija, Tampereen yliopisto

Muut työryhmäraportit:

Riikka Taavetti: Nuoren prekariaatin vaatimukset ("Youth and precarity" ‑pienryhmä)
 
Mika Pietilä: Luokkapudokkaat ja julma koneisto ("Prekaari työ ja nuoret" ‑pienryhmä)
 
Kati Suhonen: Vallankumous mielissä: kohti kestävää taloudellista kehitystä ("Ekonomia, ekologia ja sukupolvet" -pienryhmä)