Vallankumous mielissä: kohti kestävää taloudellista kehitystä

Talous ei voi olla kestävää, jos ei oteta huomioon myös ekologista kestävyyttä.

Nuorisotutkimuspäivät 2013 Helsingissä Tieteiden talolla 6.11.2013.

Raportti "Ekonomia, ekologia ja sukupolvet" -pienryhmän keskustelusta (panelistit Tuuli Hirvilammi ja Jukka Pekkarinen, pj. Kari Paakkunainen)

Hyvinvointiyhteiskunta, globaali ekologia, kestävä kehitys, ympäristövaikutus, tuotto-odotukset, kvartaalipolitiikka, teknologia, oikeudenmukaisuus – nämä kaikki ovat osa valtavaa vyyhteä, jota työryhmä lähti rohkeasti Nuorisotutkimuspäivän paneelikeskustelun pohjalta purkamaan. Keskustelu rönsyili ekonomian ja ekologian suhteesta yritysmaailman ja talouden muuttumiseen, työmarkkinajärjestöjen toimintaan ja teoreetikoihin kuten SmithGiddens ja Dewey sekä talouden vaihtoehtoisiin järjestelymahdollisuuksiin. Keskustelun rönsyt kietoutuivat ja palasivat toistuvasti teemoihin empatia, refleksiivisyys ja koulutus. Nuorisotutkimuspäivän avausluennossa Guy Standingin korostamaa empatian puutetta tarjottiin diagnoosiksi yhteiskunnan kestämättömille oireille, lääkkeeksi puolestaan ehdotettiin vaikuttamista erityisesti tuleviin sukupolviin koulutuksen avulla.

Ryhmässä oltiin yhtä mieltä siitä, ettei talous voi olla kestävää, jos ei oteta huomioon myös ekologista kestävyyttä. Periaatteellista halua tasapainon saavuttamiseksi vaikuttaa olevan, mutta se ei näytä takaavan kestäviä päätöksiä ja tekoja. Esimerkiksi energiapolitiikkaan liittyy valtava ristiriita: samaan aikaan halutaan uusiutuvaa energiaa, mutta kustannussyistä kallistutaan useammin ”helppoon” ydinvoimaan. Muitakin eettisesti kyseenalaisia talouteen ja ekologiaan liittyviä valintoja puitiin, mutta ratkaisuehdotuksia ei esitetty. Yksi keskustelunaihe koski tuotannon siirtämistä maihin, joissa ekologiset kysymykset ovat vielä keskustelematta eikä rajoituksia ole. Tässä yhteydessä sivuttiin myös esimerkiksi Kiinan kaltaisten maiden kompetenssia osallistua globaaliin ympäristö- ja talouskeskusteluun. Palloa ekologisesti kestävien ratkaisujen löytämisestä heitettiin teknologialle. Kestävämmän talouden ja hyvinvointiyhteiskunnan turvaamiseksi peräänkuulutettiin työryhmässä yritysten kansallista vastuuta ja kansallisen kehittämisen intressiä. Kiinnostus työmarkkinatoimintaan on nykyisin olematonta; ainoastaan työeläkemaksut kiinnostavat työnantajia. Globaalin yrityspolitiikan toteuttamisen vaikutukset hyvinvointiyhteiskuntaan jäävät myöhemmin nähtäviksi, mutta ovat jo nyt arvailtavissa. Talousjärjestelmän ja yritysmaailman muuttuminen kirvoittivat keskustelua myös ”uudesta taloudesta” ja järjestelmästä, jossa voitaisiin käyttää esimerkiksi yhteishyvän mittareita. Yhteishyvän markkinataloutta kohtaan oli aistittavissa hieman skeptisyyttä ja jopa ajatuksia sosialismin paluusta, mutta ennen kaikkea se herätti suuren kysymyksen siitä, miten nykyistä talousjärjestelmää oikeasti pystyttäisiin muuttamaan.

Puhe muutoksesta johti luonnollisesti kysymykseen siitä, miksi rahan valta on niin korostunut nyky-yhteiskunnassa. Keskustelussa nousivat esiin yksilön ahneus ja oman edun tavoittelu sekä nykyihmisen empatiakyvyn ja refleksiivisyyden puute. Omissa kuplissa, ankkalammikoissa tai arkisissa taskuissa eletään hyvin eristäytyneinä joko huomaamatta tai jopa tietoisesti haluamatta asettua toisten asemaan tai ylipäätään nähdä kuplan ulkopuolelle. Esimerkkeinä voisivat olla köyhyyskeskustelu, valtaväestön suhtautuminen vähemmistöihin, ihmisten suhtautuminen muihin lajeihin ja luontoon sekä vakituisissa työsuhteissa olevat, joiden ei tarvitse pohtia asemaansa. Tämä ilmiö, joka vaikuttaa korostuvan Helsingissä, nousi esiin niiden muualta pääkaupunkiseudulle muuttaneiden havainnoista, jotka ovat päässeet ns. etnografiseen taskuun joutuessaan vaihtamaan näkökulmaa ja pohtimaan eriytymistään ja vieraantumista.

Työryhmässä nousi esiin myös kipeä tarve "mielissä tapahtuvaan vallankumoukseen". Toisin sanoen ryhmässä korostettiin tarvetta vaikuttaa siihen, että ihmiset havahtuvat kestävään ajatteluun sekä refeleksiivisen ja relationaalisen empatiakyvyn tärkeyteen. Lähtökohtaisesti tämän eteen tulee tehdä työtä kaikilla tasoilla ja joka suuntaan. Konkreettisesti tämä tarkoittaa ymmärryksen lisäämistä olemassa olevasta hierarkiasta suhteessa maapalloon, josta siellä elävät sosiaaliset yhteisöt ovat riippuvaisia. Sosiaaliset yhteisöt päättävät muun muassa taloudellisesta järjestelmästä, jossa on kysymys poliittisista valinnoista eikä esimerkiksi biologiasta. Koska kouluissa kehitetään hyvinvointivaltion legitimiteettiä ja saadaan ainakin hyvinvointivaltiossa kontakti koko ikäluokkaan, työryhmässä visioitiin utopiaa koulusta, joka on vahvasti ja avoimesti yhteydessä yhteiskuntaan. Koulurakennusten suljettujen luokkahuoneiden sijaan toimittaisiin elämän eri ulottuvuuksissa ja ympäristöissä, asuinalueilla, keskustoissa, kunnissa, virastoissa, vanhainkodeissa, yhdistyksissä, yrityksissä, yliopistoissa, tiedekeskuksissa ja niin edelleen. Tämän Deweyn kehitelmän kaltaisen utopian pohjalta virisi kysymys siitä, onko luokkahuoneen suhde yhteiskuntaan ollut joskus aiemmin erilainen.

Kati Suhonen
Nuorisotyön ja nuorisotutkimuksen opiskelija, Tampereen yliopisto

Muut työryhmäraportit:

Riikka Taavetti: Nuoren prekariaatin vaatimukset ("Youth and precarity" ‑pienryhmä)
 
Mika Pietilä: Luokkapudokkaat ja julma koneisto ("Prekaari työ ja nuoret" ‑pienryhmä)
 
Jonna Koivuniemi: Vastavuoroisuuden maailmanlaajuiset ja paikalliset jännitteet ("Globaali oikeudenmukaisuus ja sukupolvet" -pienryhmä)