Ajatuksia katseista, feminismistä ja koulusta

Tarja Tolonen, Tarja Palmu, Sirpa Lappalainen & Tuuli Kurki (eds) Cultural practices and transitions in education 

Cultural practices and transitions in education on kokoelma tekstejä koulutuksesta, koulutuspolitiikasta ja -käytännöstä sekä feminismistä ja tasa-arvosta. Kirja on jaettu viiteen osaan, joista itselleni kiinnostavimmat olivat tyttöys ja tasa-arvoisuus. Innostuin myös käsitteestä gaze eli katseesta tai silmäyksistä ja siitä kuinka luokkahuoneessa opettaja ja oppilaat voivat katseellaan ilmaista monenlaisia asioita. Innostuin tästä niin, että rupesin tarkkailemaan pomoani ja työkavereitani työpaikalla sekä päivittäin bussissa näkemiäni kanssamatkustajia. Työpaikalla pomo mulkaisee, jos kikatamme liikaa. Bussissa harva haluaa aamuisin jutella, vaikka olemmekin kaikki matkustaneet yhdessä jo monta vuotta ja tunnemme toisemme nimeltä. Illalla voidaan kuitenkin kutsua toinen viereen istumaan hymyn ja ilahtuneen katseen voimalla.

Arneseen kirjoittaa, kuinka katseen merkitys on kiinnostanut tutkijoita satoja vuosia, mutta koulutukseen erikoistuneet tutkijat eivät – yllättävää kyllä – ole perehtyneet aiheeseen enemmälti. Hän kirjoittaa aiheesta mielenkiintoisesti, ja lukiessani mieleeni muistui tilanteita koulusta, joissa ymmärsin muiden luomien katseiden merkityksen. Koulussa olin syrjätien kulkija, eikä minulla ollut paljon kavereita, ja vaikken muista, että kukaan koskaan olisi kutsunut minua omituiseksi, tiesin silti miten muut minuun suhtautuivat. Vai olisiko kuitenkin ollut niin, että itse lähetin sellaisia sanattomia signaaleja, jotka viestittivät, että minua ei heidän seuransa kiinnostanut? Osmo Wiion vanhana fanittajana juutuin tähän ehkä liikaakin, mutta tämä oli yksi aiheista, jotka kirjassa vaikuttivat minuun vahvasti. Tyttöys, girl power, kolmannen aallon feminismi ja tasa-arvoisuus olivat myös aiheita, joista voisin kirjoittaa sivukaupalla.

Nelikymppisenä feministinä pohdin muuttuneita aikoja ja tunnen itseni vanhaksi ja joskus ahdasmieliseksikin. Keskitalo-Foley kirjoittaa kokemuksistaan äitinä ja feministinä, ja vaikka itse olenkin vain osa-aikainen äitipuoli, samaistuin häneen vahvasti. Hän kirjoittaa omasta näkökulmastaan hyväksyen sen, että muistikuvat eivät aina ole objektiivisia. Keskitalo-Foley kertoo muistoistaan lastentarhan opettajana ja äitinä, jonka lapset joskus vitsailevat äidin feminististen aatteiden kustannuksella. Oli mukavaa lukea näin lämpimästi ja itsekriittisesti, mutta samalla omia motiivejaan ymmärtäen kirjoitettua tekstiä.

Kauhistelen usein tytärpuoleni vaate- ja harrastusvalintoja, mutta samalla tiedän myös, että tyttö on itsevarma, enkä usko, että hän voisi koskaan alistua epätasa-arvoiseen asemaan. Onko niin, että feminismi ja post-feminismi ovat todellakin raivanneet tietä tämän päivän naisille, joille poliittinen feminismi aatteena on vieras, koska heillä ei ole sille enää tarvetta? Feministinen vallankumous loi minulle mahdollisuuden tehdä kaikenlaista, mitä äitini ei ehkä olisi voinut tehdä, mutta tänään seksismi elää vielä voimakkaana, varsinkin nuorisokulttuurissa. Tyttöjen vaatteet, naispuoliset musiikkiartistit, naistenlehdet, mainokset julistavat kaikki edelleenkin asenteita, joihin monet naiset haluavat alistua. Onko niin, että feministisen liikkeen todellinen saavutus on se, että tänään meillä on mahdollisuus valita, haluammeko omaksua meille räätälöityjä asenteita vai emme?

Onko se, että voin pukeutua miten haluan, feminismiä, jos sosiaaliset normit edelleenkin vaikuttavat siihen, mikä on hyväksyttävää? Onko edelleen niin, että minihameeseen pukeutunut on seksikkäämpi kuin itsevarma nainen, joka pukeutuu vaatteisiin, joissa tuntee olonsa hyväksi? Jos näin on, ja koska näin on, en ole varma onko feminismi vieläkään saanut aikaan täydellistä tasa-arvoisuutta. Itse asiassa tiedän, ettei näin ole – avaan YouTubesta Miley Cyrusin Wrecking Ball -videon ja etsin sieltä manifestaatiota feminismistä, mutta löydän vain asenteen, joka myy levyjä. Vanha feministinen lohikäärme (minä) nostaa päätään – konseptit ehkä ovat muuttuneet, mutta onko tarve feministisille aatteille poistunut? Minun mielestäni ei – mutta olen toki valmis kuuntelemaan eriäviä mielipiteitä!

Veera Vuorinen
Kirjoittaja on Englannissa asuva ja työskentelevä yrityslain ja -hallinnon opiskelija.