Nuoria liikkeellä!

On tärkeää pysyä selvillä siitä, kuinka paljon lapset ja nuoret liikkuvat. 

Myllyniemi, Sami & Berg, Päivi (2013) Nuoria liikkeellä! Nuorten vapaa-aikatutkimus 2013. Helsinki: Nuorisotutkimusseura/Nuorisotutkimusverkosto

Ryhmätyön tekijät: Eija-Inkeri Kailassuo, Mika Pietilä & Tiina-Liisa Vehkalahti

Kyseessä on kansallinen tutkimus, joka toteutettiin toista kertaa tällä nimellä. Tarkasteltavana on nuorten vapaa-ajan toiminta ja erityisinä painopistealueina ovat nuorten liikuntaan ja muuhun fyysiseen aktiivisuuteen liittyvät asiat. Tulokset perustuvat 7–29-vuotiaiden Suomessa asuvien lasten ja nuorten haastatteluihin. Haastattelut toteutettiin joulukuussa 2012, pääsääntöisesti puhelimitse. Alle 10-vuotiaat haastateltiin kuitenkin henkilökohtaisesti. Kyseessä oli satunnaisotanta. Otokseen ei kuulunut Ahvenanmaa. Haastatteluja oli yhteensä 1205 kpl. Näistä poikia 601, tyttöjä 604.

Nuoret ovat nousseet yleisesti poliittisen keskustelun keskiöön. Hyvinvointipolitiikan näkökulmasta nuorten kasvu, kehittyminen, tavat ja tottumukset ovat merkityksellisiä suunniteltaessa tulevaisuuden politiikkaohjelmien tavoitteita ja toimenpiteitä. Vaikka nuoret ovat poliittisen keskustelun ytimessä, niin nuorten instituutioiden ulkopuolinen elämä jää helposti hyvinvointipolitiikan ja tiedontuotannon katveeseen.

On tärkeää pysyä selvillä siitä, kuinka paljon lapset ja nuoret liikkuvat. Tämä tieto ei kuitenkaan ongelmitta käänny liikuntapolitiikaksi tai nuorten liikkumista tukeviksi käytännöiksi. Nuoria liikkeellä! -tutkimuksessa on pyritty avaamaan ja valottamaan juuri niitä tiedon katvealueita, jotka liittyvät käytännölliseen huoleen siitä, mitä nuorten liikkumattomuudelle voisi tehdä. Tästä syystä tutkimuksessa kysyttiin liikkumattomuuden syitä suoraan juuri nuorilta itseltään.

Tutkimus on hermeneuttinen, eli tutkimuksessa on ymmärtämään pyrkivä tiedonintressi. Tutkimuksesta saatavien tulosten avulla ymmärretään, miksi nuoret liikkuvat vähemmän kuin ennen. Tulosten perusteella voidaan miettiä keinoja ja toimenpiteitä kehityksen muuttamiseksi.

Tieteen peruskriteerit täyttyvät tutkimuksessa hyvin. Teksti on kriittistä ja arvioivaa eli teemaa pohditaan erilaisten näkökulmien kautta. Käsitteitä on avattu ja selitetty kiitettävästi. Tutkimus vaikuttaa objektiiviselta, sillä tutkimukseen on lähdetty asiaa avoimesti tarkastellen, vaikka ainakin osa lopputuloksista saattoikin olla ennalta arvattavissa. Tutkimuksen julkaisijat on kerrottu avoimesti.

Tutkimus on perusteellinen ja laaja. Taustalla on myös kaksi aikaisempaa nuorten vapaa-aikateemaan liittyvää tutkimusta. Tutkimuksessa on hyödynnetty myös hyvin muita tutkimustuloksia liittyen nuorten liikuntaan ja vapaa-aikaan. Lähteet on merkitty selkeästi ja ymmärrettävästi.

Tutkimuksessa olisi ollut syytä huomioida maahanmuuttajanuoret kohderyhmänä. Herääkin kysymys, olisiko se vaikuttanut jotenkin tuloksiin ja avannut kenties joitakin uusia näkökulmia tutkimuksen hyödyntäjille.

Vaikka tutkimuksen ruotsinkielisten osuus vastaa koko väestön ruotsinkielistä osuutta, niin määrä tuntuu silti vähäiseltä, kun ajatellaan, että 64 ruotsinkielistä vastausta jakautuu maantieteellisesti laajalle alueelle.

Tutkimuksen tuloksia ja analyysejä on helppo ymmärtää; ne ovat helposti lähestyttäviä. Tuloksia ja johtopäätöksiä on kuitenkin todella paljon, joten välillä tuntuu, että tärkeitä asioita uppoaa laajemman yleisön ulottumattomiin, kun niitä ei ole voitu nostaa esimerkiksi tiivistelmään. Onko myös vaarana, että tutkimuksen nimi johtaa harhaan ja tutkimusraportin alkuosassa hyvät analyysit nuorten yhteisöllisyydestä eivät nouse riittävästi esille? Lyhyellä ja ytimekkäällä Yhteenveto-osiolla olisi voitu tiivistää tutkimuksen tärkeimmät havainnot mahdollisia kehittämistoimenpiteitä varten.

Mielenkiintoista tutkimuksen tulosten käytön ja vaikuttavuuden suhteen olisi seurata ja saada tietää, kuinka tulokset jatkossa muotoutuvat konkreettisiksi toimenpiteiksi paikallisesti tai kansallisesti. Herää kysymys siitä, miten nämä tulokset näkyvät jatkossa opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalla, esimerkiksi vaikuttavatko tutkimuksen tulokset liikunnalle tai nuorisotyölle myönnettävien hankerahoitusten kohdennuksiin tai onko tuloksilla vaikutusta seuraavaan lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelman sisältöihin.

 

Sami Myllyniemi & Päivi Berg

Oli mukava saada palautetta tekemästämme työstä, kiitos kirjamme lukemisesta! Tutkimuksen tiedonintressi on tosiaankin hermeneuttinen, kuten kirjoittajat tuovat esiin. On hienoa, että työmme tulkitaan näin, ja pyrkimys ymmärtää nuorten maailmaa ja näkökulmia on välittynyt lukijoille. Asiaa voi toki myös problematisoida, sillä Nuorten vapaa-aikatutkimuksen kaltaisia survey-tutkimuksia voi pitää suorastaan positivistisen metodologian mallikappaleena yhteiskuntatutkimuksessa. Tiedonintresseissähän on kyse myös tiedonhankintaan ja tiedon oikeellisuuden arviointiin liittyvistä oletuksista, ja tässä täyttyvät monet positivistiseen tietokäsitykseen liittyvät kriteerit: se operationalisoi tutkimuskohteensa numeraalisesti mitattavaksi muuttujiksi, joista vedetään johtopäätöksiä matemaattisten analyysimallien perusteella. Toisaalta emme sitoudu mitattaviin havaintoihin tiedon ainoana kriteerinä ja välillä toivottavasti muistamme myös kyseenalaistaa mittareiden objektiivisuutta.

Lukijakokemus kertoo tutkimuksen vaikuttavan objektiiviselta, sillä tutkimukseen on lähdetty asiaa avoimesti tarkastellen. Tilastollisten menetelmien käyttö strukturoituine kyselyineen ja edustavine otoksineen saattaa myös herättää luottamusta ja edesauttaa objektiivisuuden vaikutelmaa. On ehkä hyvä erottaa tutkijan asioiden tilaa koskevat ennakko-oletukset valittuun menetelmään liittyvistä taustaoletuksista. Ulottuvuuksista jälkimmäinen on nuorisoa koskevan tiedontuotannon ja tiedonintressien pohdinnan kovaa ydintä. Tilastollisten kyselytutkimusten perustavana oletuksena voi pitää käsitystä tutkittavan ilmiön määrällisestä mitattavuudesta, ja siitä, että näin saatu numeraalinen tieto jollain oleellisella tavalla lisää ymmärrystä tutkittavasta ilmiöstä. Myös tutkimuksen taustaoletukset ja (väistämätön) arvosidonnaisuus näkyy monella tapaa, lähtien esitetyistä kysymyksistä. Arvovalintojen vaikutukset vieläpä kerrostuvat, sillä haastatelluille esitettyjen kysymysten käyttäminen tekee niistä tärkeitä ja valittujen luokitusten käyttäminen ylläpitää olemassa olevia luokittelun tapoja.

Voi myös pohtia sitä, kuinka paljon ja millaisia kyseenalaistamattomia oletuksia sallitaan, ennen kuin ne alkavat nakertaa teoksen objektiivisuutta. Nyt tehtyä vapaa-aikatutkimustahan voi monessa suhteessa pitää selvästi puolueellisena, asettuuhan se nuorten puolelle, ja ottaa monia asioita, kuten nuorten fyysisen aktiivisuuden, annetusti arvokkaina. Myös se, missä määrin tulosten annetaan puhua omaa kieltään, ja miten pitkälle tutkijat niitä tulkitsevat, sisältää arvovalintoja. Tutkimusraportin välillä suhteellisen pitkälle menevissä johtopäätöksissä näkyy tekijöiden mieltymys tekstiin, jossa kuuluu myös tekijän oma ääni. Tulosten pureskelu ja peilaaminen ennakko-oletuksiin on aineiston ja tieteellisyyden vaatimusten sallimissa rajoissa pelkkää vastausten jakaumien esittelyä hedelmällisempi tapa vetää mukaan tulkintaprosessiin: antaa lukijalle tulkinta-avaimia, joista hän voi olla samaa tai eri mieltä. Tutkijalla on luonnollisesti oma vastuunsa siitä, mitä kysytään, mitä vastauksista päätellään ja myös siitä, mitä tällä tiedolla tehdään.

Ryhmätyössä mainitaan ainakin osan lopputuloksista olleen ennalta arvattavissa. Näin varmasti onkin, ehkä jopa suurimman osan tuloksista kohdalla. Tähän on varmasti hyvä lisätä, että tulokset, jotka vahvistavat ennakko-oletuksia, ovat yhtä arvokkaita kuin uudet ja yllättävät havainnot.  Oletusten mukaiset tulokset paitsi tukevoittavat aiempaa tietopohjaa, myös vahvistavat luottamusta tutkimuksen reliabiliteettiin. On myös tavallaan palkitsevaa kun omat ennakkokäsitykset kävelevät tilastoina vastaan, se ei lainkaan tarkoita, että olisi tullut tehneeksi nollatutkimusta. Vaikka tutkimuksellisesti kaikki tulokset ovatkin yhtä arvokkaita – ainakin periaatteessa – on hyvin ymmärrettävää, että yllättävät havainnot saavat enemmän huomiota. Myös muutos kiinnostaa enemmän kuin stabiilius.

Ryhmätyö pohti ruotsinkielisten pientä määrää otoksessa. Osuushan oli 5 %, sama kuin perusjoukosta, eli Suomessa asuvista 7–29-vuotiaista. Perustelu ruotsinkielisten mukana ololle on nimenomaan aineiston edustavuuden parantaminen. Tämänkokoisessa aineistossa (n=1205) ruotsinkielisten vastaajien määrä tosiaan on vain 64, eli kuten ryhmätyössä todetaan, varsin vähäinen. Näin pienen joukon tarkastelu erillisenä ryhmänä ei välttämättä ole tilastollisesti mielekästä, merkitseviä eroja suomenkielisiin tosin löytyy tästäkin ryhmästä.

Ehdotus maahanmuuttajanuorten erityisestä huomioimisesta kohderyhmänä on aineiston edustavuuden nimissä hyvin perusteltu mutta samalla kiperä. Käytännössä suomi ja ruotsi haastattelukielinä rajaavat tutkittavien joukkoa, varsinkin maahanmuuttajataustaisia nuoria (joka itsessään on monitulkintainen tilastollinen kategoria, ks. Leena Kartovaaran artikkeli ”Kerro,  kerro  tilasto,  ken  on  maahanmuuttajalapsi!”  Hyvinvointikatsaus 1/2007, 17–23). Riittävän suurta osuutta ei satunnaisotannalla saada aineistoon, vaan se edellyttäisi kiintiöintiä. Tämä puute on pantu merkille ja parhaillaan pohditaan, miten maahanmuuttajataustaiset saataisiin paremmin mukaan jo 2014 Nuorisobarometrin otantaan.

Maahanmuuttajanuoria on tutkittu myös erillisenä ryhmänä. Esimerkiksi Väestöliiton ja THL:n yhteishanke Lasten terveys- ja hyvinvointierot Suomessa: Etninen tausta, sosiaaliset kasvuympäristöt ja elintavat - ETNOKIDS tarkastelee nimenomaan maahanmuuttajanuorten terveyttä ja hyvinvointia.

Muita julkaisuja aiheesta ovat esimerkiksi:

Emilia Fagerlund ja Hanna-Mari Maijala (2011) Saa hengaa eri porukan kanssa. Maahanmuuttajataustaisten lasten ja nuorten liikuntaan osallistumisen tukeminen. Jyväskylä: LIKES, Liikunnan ja kansanterveyden julkaisuja 248. 

Helena Huhta (2013) Monikulttuuriset suomalaiset huippu-urheilijoina. Teoksessa Mikko Piispa & Helena Huhta (toim.). Epätavallisia elämänkulkuja - Huippu-urheilijat ja -taiteilijat 2000-luvun Suomessa. Nuorisotutkimusverkoston/Nuorisotutkimusseuran julkaisuja 134.

Tuloksia tosiaan on paljon, koska tutkimuksessa monia teemoja eikä niitä mitenkään olisi voinut nostaa kaikkia tiivistelmään. Harmillista onkin, että Nuorten vapaa-aikatutkimuksen aineistoja ja Nuorisobarometrejä ei hyödynnetä sen enempää, vaikka niiden data on Yhteiskuntatieteellisessä tietoarkistossa jatkokäyttöä varten saatavilla. Kannustammekin opiskelijoita käyttämään näitä aineistoja opinnäytetöissään!

Tutkimuksen nimen ”Nuoria liikkeellä!” harhaanjohtavuus on tärkeä kuulla. Tekijöinä meidän on tosin vaikea allekirjoittaa sitä – liike kun voi tarkoittaa hyvin montaa asiaa, ei vain liikuntaa. Suhteessa yhteisöllisyyteen se voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, ettei nuorten elämä ole staattista, vaan he ovat ”liikkeellä” myös siinä, miten ja missä yhteisöllisyys rakentuu jne. Toinen assosiaatio liittyy nuorten vapaa-aikaan liittyvän aikuisen huolinäkökulmaan sekä tekoajankohdan keskusteluihin ”teinikarkoittimista” yms. Nimivalintaa käsiteltiin myös teoksen esipuheessa, jossa sen todettiin haluavan nostaa esiin lasten ja nuorten omaehtoisen vapaa-ajan mahdollisuuksien ja uhkien kenttänä, ja siksi myös ohjauksen, valvonnan, vallan ja kontrollin kohteena. ”Sulkekaa siis ikkunat ja lukitkaa ovet! Nuoria on liikkeellä!” Kannen kuvituksessa huomiokolmioineen halusimme korostaa tätä tulkintaa – siis ainakin tavoittelimme tällaisia mielleyhtymiä.

Ryhmätyössä nostettiin esiin kysymys tutkimuksen tulosten käytöstä ja vaikuttavuudesta. Tieto tutkimuksen mahdollisista vaikutuksista käytännön toimenpiteisiin kiinnostaisi myös meitä tutkijoita. Sen tiedämme, että Nuorisoasian neuvottelukunta Nuora kokosi tutkimuksen tulosten pohjalta monialaisen työpajan pohtimaan tutkimuksen tuloksia. Työpajaan osallistui virkamiehiä, tutkijoita, opettajia ja järjestötyöntekijöitä[1]. Pian tämän jälkeen helsinkiläisten nuorten vaikuttamisjärjestelmän Ruudin blogissa[2] kritisoitiin sitä, etteivät järjestäjät olleet kutsuneet ryhmään nuoria. Nuora reagoi laatimalla vastauksen[3] ja luomalla keskustelualustan[4], jossa nuorilta pyydettiin mm. ehdotuksia nuorten liikkumisen lisäämiseksi.

Kysymys tiedon merkityksestä ja vaikuttavuudesta ylipäätään on tärkeä. Kuten ryhmätyössä todetaan, on tärkeää pysyä selvillä siitä, kuinka paljon lapset ja nuoret liikkuvat, mutta tämä tieto ei ongelmitta käänny liikuntapolitiikaksi tai nuorten liikkumista tukeviksi käytännöiksi. Vaikka nuorisotutkimus on tyypillisesti soveltavaa, tyypillistä on ehkä myös eräänlainen ”naiivi realismi” suhteessa tuotetun tiedon suhteen. Uuden ja luotettavan tiedon uskotaan helposti itsessään täyttävän jonkinlaista valistustehtävää ja toimivan viisaan päätöksenteon pohjana ja sitä kautta edesauttavan yhteistä hyvää. Totuus kuitenkin on, että emme voi olla varmoja edes OKM:n osalta siitä, vaikuttavatko tutkimuksen tulokset liikunnalle tai nuorisotyölle myönnettävien hankerahoitusten kohdennuksiin tai onko tuloksilla vaikutusta seuraavaan lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelman sisältöihin.

Laajemmin ajateltuna kysymys tutkimuksen hyödyistä ja yhteiskunnallisista seurauksista on aina relevantti. Etenkin Nuorten vapaa-aikatutkimuksen tapaisissa julkaisuissa, jotka saavat suhteellisen paljon julkisuutta, kysymys herää myös tutkimuseettisesti sillä tutkimus on osaltaan vaikuttamassa nuorisosta käytävään keskusteluun. On syytä myös pohtia missä määrin käytäntö ja tutkimus operoivat samoilla todellisuuden tasoilla, ja millaisista metodologisista lähtökohdista tietoa mihinkin tarpeeseen tulisi tuottaa. Lähtökohtaisesti tutkimusta ja sen virittämää keskustelua ei kuitenkaan ole syytä erottaa ”todellisesta” vaikuttamisesta.

***

Jaana Lähteenmaan ja Leena Suurpään vetämän "Nuorisotutkimuksen tieto ja menetelmät" -kurssin tavoitteena oli kuvata ja pohtia opiskelijoiden kanssa yhdessä monitieteistä nuorisotutkimuksen kenttää erityisesti nuoria koskevan tiedonintressien, tiedontuotannon ja tiedon käytön näkökulmista. 

Muut kommentoidut kirjat:

Apina pulpetissa. Ysiluokan yhteisöllisyys (Tommi Hoikkala & Petri Paju). Ryhmätyön tekijät: Jari Rekola, Kati Suhonen ja Mira Valkonen

Kaveria ei jätetä! Sosiaalinen pääoma nuorten vertaissuhteissa (Riikka Korkiamäki). Ryhmätyön tekijät: Harri Moisio ja Minna Rauas