Kiihtyvän muutoksen matkassa

Antti Häkkisen, Anne Puurosen, Mikko Salasuon ja Anni Ojajärven teoksessa Sosiaalinen albumi kiinnostavinta on pohtia arjen kiihtyvää muutosta, jonka keskellä joka päivä elämme.

Antti Häkkinen, Anne Puuronen, Mikko Salasuo ja Anni Ojajärvi: Sosiaalinen albumi. Elämäntavat sukupolvien murroksessa. Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura, Helsinki 2013. 

Päättivät vihdoin vanhempani joulun edellä lähteä nälkäkuolemaa pakoon rajan toiselle puolelle Aunuksen kuvernementtiin, jonne samoihin aikoihin läksi paljon kansaa Kuhmoniemeltä, Pielisjärveltä, Nurmeksesta ja Sotkamosta perhelaumoja ja yksinäisiä leipämaata kohti nälkäkuolemaa pakoon.

Näin kuvaili kuhmoniemeläinen mies suurten nälkävuosien tapahtumia 50 vuotta myöhemmin, vuonna 1918, kun nälkä jälleen uhkasi. Lähes sata vuotta myöhemmin elämme Suomessa, jossa vastaavia kokemuksia löytää ainoastaan historian oppikirjoista.

Antti Häkkisen, Anne Puurosen, Mikko Salasuon ja Anni Ojajärven teoksessa Sosiaalinen albumi kiinnostavinta on pohtia arjen kiihtyvää muutosta, jonka keskellä joka päivä elämme.

Kirjassa tarkastellaan päijäthämäläisten ihmisten arkea ja elämänkulkua kymmenen sukupolven ajan 1700-luvun alusta nykypäivään. Tarkastelun näkökulmana on liikunnan ja ruoan merkitys arjessa ja niiden kulkeminen sukupolvelta toiselle.

Ensimmäisen sukupolven aikana 1700-luvulla Suomi kuului vielä Ruotsille – kuten oli kuulunut jo sitä edeltäneet viisi vuosisataa. Ihmiset elivät pääosin maata viljellen. Maanviljelijäsukupolvien historia ulottuu jopa 7000 vuoden taakse. Vaikka menetelmät olivatkin vuosituhansien saatossa muuttuneet, rakentui elämä samojen periaatteiden ympärille: keväällä kylvettiin ja syksyllä kerättiin sato.

Suuria uhkia elämässä olivat katovuodet, sodat ja taudit. Kaikkia näitä vitsauksia sai ensimmäinen sukupolvi kokea, vaikka pahimmat nälkävuodet olikin koettu jo 1600-luvun lopussa.

Nämä kolme kurjuutta tuovaa elementtiä eivät suinkaan kadonneet ensimmäisen sukupolven myötä, vaan jatkuivat pitkälle 1900-luvulle saakka. Vasta toisen maailmansodan myötä olivat sodat ja nälkä Suomessa viimein ohi.

Sotien jälkeen syntyi yhdeksäs sukupolvi – suurten ikäluokkien sukupolvi. Sillä oli toinen jalka maaseudulla ja toinen kaupungissa. Sukupolven lapsista tuli ensimmäinen oikeasti urbaani sukupolvi, joka katkaisi 7000 vuotta kestäneen jatkumon. Ensimmäistä kertaa historiassa valtaosan väestöstä ei tarvitse tehdä raskasta fyysistä työtä elääkseen.

Kirjan tarkastelun päätyttyä nykyisyyteen, en voinut olla pohtimatta tulevaisuutta.

Viimeinen sukupolvi eroaa täysin kaikista aiemmista. Se elää jatkuvan informaatiotulvan keskellä, ja pidempään kuin yksikään aiempi sukupolvi. Kymmenennestä sukupolvesta löytyy mahdollisesti myös ensimmäinen ihminen, jonka elinikää voidaan keinotekoisesti jatkaa vuosisatoja – ellei tuhansia.

Transhumanismi on ajatussuuntaus, jossa uskotaan ihmisen voivan tieteellisen ja teknisen kehityksen myötä ylittää nykyihmisyyden rajoitukset. Transhumanistit uskovat evoluution tulleen tiensä päähän. Tästä eteenpäin ihminen ohjaa itse omaa kehitystään.

Suuntaukseen liittyy teknologisen singulariteetin käsite, jolla tarkoitetaan kehityksen käännekohtaa, jonka jälkeen yli-inhimillinen tekoäly kiihdyttää ihmiskunnan teknologisen kehityksen kauas nykyisen ymmärryksen yli. Singulariteetin on ennustettu tapahtuvan nykyisellä kehityksen nopeudella 2050-luvun tietämillä.

Vielä ei kannata kuitenkaan säikähtää. Kuten Ahti Karjalainen aikanaan totesi: ”Ennustaminen on vaikeaa, erityisesti tulevaisuuden.”

Mikko Virta
Kirjoittaja on poliittisen historian opiskelija ja Poleemi-lehden päätoimittaja