Elokuvakoulussa

Viimeksi lokakuussa Suomessa vieraillut ranskalainen esseisti, elokuvantekijä ja elokuvakasvattaja Alain Bergala ei ole kuka tahansa elokuvaskribentti. 

Alain Bergala: Kokemuksia elokuvakasvatuksesta. Suomentaneet Kaisa Kukkola ja Sampsa Laurinen. Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura, julkaisuja 142. 

Viimeksi lokakuussa Suomessa vieraillut ranskalainen esseisti, elokuvantekijä ja elokuvakasvattaja Alain Bergala ei ole kuka tahansa elokuvaskribentti. Hän on kirjoittanut muun muassa maineikkaaseen Cahiers du cinéma -lehteen ja istunut elokuvateoreetikko Christian Metzin seminaarissa.

Vuonna 2000 Ranskan entinen opetus- ja kulttuuriministeri Jack Lang kutsui Bergalan neuvonantajaryhmään, jonka piti lisätä taidekasvatuksen määrää maassa. Sen jälkeen Bergala on elokuvakasvattanut Ranskan kouluissa.

Kirjassaan Kokemuksia elokuvakasvatuksesta Bergala kertoo, miksi lapsille ja nuorille tulisi tarjota taide-elokuvia viihde-elokuvien rinnalla. Taide-elokuvat sopivat kouluihin, koska siellä ne jaetaan yhdessä ja välittömästi, ammattikasvattajan opastuksella.

Mitä Bergala taiteella tarkoittaa? Taide herättää kysymyksiä, jotka eroavat päivittäisistä valmiiksipureskelluista kuvista ja äänistä. Juuri tämän kummemmin Bergala ei käsitettä määrittele. Hän ei myöskään huomioi sellaista mahdollisuutta, että taiteeksi määritellyt elokuvat voivat olla aivottomia ja viihde-elokuvat oivaltavia.

Eräänä elokuvakasvatuksen tavoitteena on opettaa lapsille ja nuorille historiantajua, vetää yhteyksiä uusien ja vanhojen elokuvien välille. Bergala on siis samoilla linjoilla kuin dokumenttiohjaaja Mark Cousins, joka osoitti Elokuvan tarina -sarjassaan, miten lajityyppi on aina jäljitellyt itseään.

Elokuvia voidaan katsoa kouluissa kokonaisina tai pala palalta, jolloin opitaan osien välisiä suhteita. Oppilaat tekevät myös itse elokuvia. Eräässä oppilastehtävässä kuvataan kolmella otolla julkisen paikan yleistunnelma. Toisessa harjoituksessa rakennetaan ”Lumière-kuva”, jossa kamera seisoo minuutin ajan paikallaan. Tällöin otetaan riski siitä, että filminauhalle voi tallentua myös yhdentekevää taustakuvaa.

Bergalan mukaan on tärkeää, että pedagogi näyttää elokuvia, joista hän itse pitää. Niistä tietää eniten, ja kukapa filmifriikki ei haluaisi käännyttää muitakin friikkiyteensä.

Pohjimmiltaan kyse on mausta ja sen opettamisesta.

Rakkaus- tai ystävyyssuhteissa makujen ristiriidat voivat rikkoa välejä radikaalimmin kuin mielipide-erot, Bergala sanoo. Jos sinulle merkittävä ihminen nauraa maullesi, loukkaannut varmasti, koska maku on syvintä itseäsi. Maku voi olla ihmissuhteessa elämän ja kuoleman kysymys. Bergala kertoo miehestä, joka näytti uudelle ihastukselleen arvostamansa elokuvan ja jännitti tämän reaktiota. Suhde sai lisäaikaa, sillä ihastus ihastui elokuvaan.

Keskeinen kysymys koskee sitä, kuka pääsee vaikuttamaan lasten ja nuorten makuun. Bergala ei usko ”Pokémonista Dreyeriin”-teoriaan: lähdetään liikkeelle siitä mistä lapset spontaanisti pitävät ja siirrytään vähitellen vaativampiin elokuviin. Tällaisessa populistisessa ajattelussa aliarvioidaan lapsia. Teorian puolustajat eivät huomioi sitä, että elokuvakauppiaat ja oheistuotteiden myyjät yrittävät kaiken aikaa vaikuttaa lasten makuun. Pitää myös pikkuhiljaa luopua siitä vastuuttomasta asenteesta, että lapset ja nuoret tietävät aina itse mikä heille on parhaaksi.

Bergala ei kuitenkaan vaadi lapsia katsomaan taide-elokuvia Kellopeliappelsiinin Ludovico-hoidon tyyliin silmäluomet auki pakotettuina. Jos lapset nauttivat kehnoista elokuvista, nauttikoot. Niin mekin teimme lapsina. Bergala tekee tarjouksen, josta voi myös kieltäytyä.

Hän ei myöskään usko sinisilmäisesti, että koulun taidekasvatus voisi tarjota ylivertaista vastusta meitä ympäröivien medioiden, kuvien ja äänien vetovoimalle.

Tuore suomalainen tutkimus kertoo, että peruskoululaisten oppitaitojen taso on romahtanut. Lukutaito on heikentynyt radikaalisti, mikä ei ole juhlan aihe, sillä lukutaito on kaiken opin perusta. Ensin nuoret pitää siis opettaa taas lukemaan, vasta sitten katsomaan taide-elokuvia.

Herman Raivio
FM, vapaa kirjoittaja