Uusia eväitä nuorten sosiaalisen pääoman tutkimukseen

Riikka Korkiamäen väitöskirja Kaveria ei jätetä! Sosiaalinen pääoma nuorten vertaissuhteissa tuo nuoret mukaan sosiaalista pääomaa käsittelevään tieteelliseen keskusteluun. 

Riikka Korkiamäki: Kaveria ei jätetä! Sosiaalinen pääoma nuorten vertaissuhteissa. Tampere University Press & Nuorisotutkimusverkosto 2013. 

Sosiaalisen pääoman käsite juontaa jo viime vuosisadan alusta, ja sen suosio viime vuosikymmeninä on ollut valtaisa. Sosiaalitieteiden lisäksi sosiaalisesta pääomasta puhutaan monissa eri yhteyksissä, jopa urheilukommentaattoreiden keskuudessa. Tutkimuksen valossa sosiaalinen pääoma on kuitenkin vahvasti aikuispainotteista. Se on jotain, mitä on aikuisten määrittämissä yhteisöissä. Nuorten kokema ja jakama yhteisöllisyys näyttäytyy aikuisten silmissä monesti yhä hieman arveluttavina nuorisojengeinä, joita halutaan valvoa ja ohjata.

Riikka Korkiamäen väitöskirja Kaveria ei jätetä! Sosiaalinen pääoma nuorten vertaissuhteissa tuo nuoret mukaan sosiaalista pääomaa käsittelevään tieteelliseen keskusteluun. Tehtävä ei ole helppo, sillä sosiaaliselle pääomalle ei ole sosiaalitieteissäkään yhtä selkeää määritelmää. Niille kaikille on kuitenkin tyypillistä aikuislähtöisyys ja nuorten näkökulman jättäminen paitsioon.

Korkiamäki lähestyy yläkoululaisten vertaissuhteita monella eri tutkimusmenetelmällä väitöstutkimuksensa viiden artikkelin kautta. Laaja kyselyaineisto yhdistettynä yksityiskohtaisempiin haastatteluihin antavat tutkimuskohteesta monipuolisen kuvan. Artikkelien otteet nuorten haastatteluista ja kirjoitelmista tuovat nuorten kokemusmaailman lähelle lukijaa.

Aiempien tutkimusten valossa nuorten sosiaalista pääomaa tuotetaan muun muassa perheissä, naapurustoissa ja kouluissa, eli aikuislähtöisissä yhteisöissä. Korkiamäen mukaan nuorten keskinäisiä ikätoverisuhteita kouluissa ei kuitenkaan ole tutkittu sosiaalisen pääoman näkökulmasta, vaikka koulutoverit muodostavat nuoren elämässä tärkeän sosiaalisen yhteisön. Myös niin sanotuissa korkean sosiaalisen pääoman kouluissa voi olla yksittäisiä, koulutoveriyhteisöstään ulkopuolelle jääneitä ja yksinäisiä nuoria. Kuten väitöskirjan nimi kuuluu, ”kaveria ei jätetä”, mutta entä jos kaveria ei edes ole? Silloin yksilöllä tuskin on paljoakaan sosiaalista pääomaa, vaikka hän näennäisesti korkean sosiaalisen pääoman yhteisöön kuuluisikin.

Aikuiset ovat tottuneet pitämään urheilevia nuoria hyvinvoivina niin henkisesti kuin fyysisesti. Korkiamäen tutkimus vahvistaa, että urheilevat nuoret kokevat usein osallisuutta vertaissuhteissaan, mutta vielä useammin sitä kokevat seurustelevat nuoret. Siinäpä ajateltavaa konservatiivisille vanhemmille, jotka haluaisivat kontrolloida jälkikasvunsa seurustelusuhteita. Haluaako vanhempi todella vaikuttaa negatiivisesti lapsensa osallisuuden kokemukseen ja sitä kautta sosiaaliseen pääomaan?

Nuorten, kuten aikuistenkin, sosiaalisuuteen liittyy yhä enenevissä määrin internet ja verkossa ylläpidetyt sosiaaliset suhteet. Korkiamäki tiedostaa tämän, mutta valitettavasti kyseisessä teoksessa verkkoulottuvuutta ei ole voitu kattavasti mahduttaa mukaan. Nettiyhteisöistä löytyvän sosiaalisen pääoman tutkimus on kuitenkin asia, jonka tutkimuksessa tulee riittämään työsarkaa tulevaisuudessa. Korkiamäen väitöstutkimus voi muodostaa sille hyvän pohjan nuorten osalta.

Kaiken kaikkiaan teoksesta lienee runsaasti hyötyä sosiaalisen pääoman ja sosiaalityön tutkimukselle. Kirja avaa kummallekin uusia näkökulmia ja lisätutkimuksen paikkoja. Korkiamäki sanoo tutkimuksensa olevan oman alansa, sosiaalityön, marginaalissa, sillä se käsittelee nuorten ”tavallista” arkea, ei poikkeavia tilanteita tai ongelmia. Onkin paradoksaalista, että tämä alansa marginaalissa oleva tutkimus koskettaa koko nuorisoa yleisesti. Kaveria ei jätetä on myös tarpeellinen avaus sosiaalisen pääoman käsitteen uudelleenpohtimiselle nuorten osalta. Nuorten toimijuus ja keskinäisten suhteiden merkitys on asia, jota toivottavasti pohditaan enemmän sosiaalisen pääoman tutkimuksen piirissä myös tulevaisuudessa.

Hanna-Kaisa Hämäläinen
Kirjoittaja on sosiologian maisteriopiskelija Helsingin yliopistossa.