Unohdetut äidit

Outi Lehtipuu: Raamatun äidit. Sivustakatsojista päähenkilöiksi. Kirjapaja, 2011.

Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan raamatuntutkija Outi Lehtipuun (TT) Raamatun äidit. Sivustakatsojasta päähenkilöiksi -tietokirja on erittäin miellyttävä lukukokemus. Vaikka kirjassa esitellään suuri määrä Raamatun enemmän ja vähemmän tunnettuja äitejä, ei alaotsikon lupaus päähenkilöllisyydestä valitettavasti kuitenkaan toteudu. Vika ei ole missään tapauksessa Lehtipuun, sillä Raamatun naiset yksinkertaisesti esittävät oman elämänsä sivuroolia. Kaikkia yhdistää se että heitä käsitellään poikiensa kautta. Lehtipuu toteaakin kirjansa johdannossa, että kirjallisessa perinteessämme hyvä äiti on ”loputtomasti jaksava, kaikkeen pystyvä ja lapsen edun aina oman etunsa edelle asettava.” Tässä suhteessa Raamattu ei siis poikkea kirjallisuudesta yleensä.

Raamatun aikana, ja vielä paljon myöhemminkin, naiset ovat olleet joko miesten vaimoja, äitejä tai siskoja – joskus tätejä, serkkuja tai anoppeja. Itsenäisiä naisia on Raamatusta ei löydy, Maria Magdalenankin tunnettuus perustuu hänen ja Jeesuksen väliseen erityissuhteeseen. Raamatussa naiset ovat kertomusten sivuhenkilöitä, joiden ajatuksista, teoista ja tunteista ei olla kiinnostuneita. Lehtipuu nostaakin aiheellisesti esiin kysymyksen, missä Aabrahamin vaimo Saara oli, kun hänen miehensä melkein uhrasi heidän poikansa Iisakin Jumalalle. Raamatun kertomuksissa vapaita juutalaisia äitejäkin sivummalla omasta elämästään ovat orjaäidit: he eivät saaneet edes valita puolisoaan tai päättää omasta raskaudestaan.

Raamatun ajan naisten maailma on hyvin karu. Naisten yhteiskunnallinen tehtävä on tuottaa lapsia, mieluiten poikapuolisia. Lapsettomuus ei voinut olla naisen tai pariskunnan oma valinta. Lapsettoman naisen osa on kolkko: hedelmättömyys nähtiin kirouksena, joka koski nimenomaan naista. Lapset olivat tuolloin jo Jumalan lahja, ja jos lahjaa ei kuulunut, johtui se Jumalaa vastaan rikkomisesta.

Raamatussa on useampikin nainen, joka jää pitkään lapsettomaksi. Lopulta he kaikki kuitenkin saavat lapsen, yleensä pojan. Raamatussakaan lapset eivät ole aina rakkauden hedelmiä, ja aivan liian usein nainen käyttää lasta keinona vaikuttaa jollain tavalla mieheensä. Jossain tapauksissa kyse on määrätietoisen naisen kieroilusta, mutta valtaosin lapset olivat noina aikoina naisen ainut keino vaikuttaa elämäänsä ja edistää osaansa.

Lukukokemuksena nautin kirjasta todella paljon ja se oli nopea lukea. Jäin kuitenkin kaipaamaan syyllisyyden ja äitiyden teeman käsittelyä. Nyt aiheeseen puututaan valitettavasti vain muutamalla pinnallisella sohaisulla. En tajua, miksi Lehtipuu ei käsittele teemaa, sillä se todellakin tarjoaa itsensä kirjoittajalle.

Paikoin Raamatun äidit on enemmänkin pamfletti naisten asemasta kuin puolueeton tietokirja. Äiti-tarinoiden kautta Lehtipuu kirjoittaa hyvinvointivaltiosta, yhtäläisestä ihmisarvosta ja kansainvälisestä solidaarisuudesta. Yhteiskunnallisempi eetos ei ole vaivaannuttavaa, vaan liittää kertomukset laajempaan yhteiskunnallis-kulttuuriseen keskusteluun. Lehtipuun erityinen ansio on taito kysyä sellaisia kysymyksiä, joita Raamatun henkilöistä, erityisesti naisista, ei esitetä. Kirjan päähenkilöitä tarkastellaan mielenkiintoisten ja raikkaiden näkökulmien kautta, mikä tekee Raamatun äidit –kirjasta tuoreen.

Vaikka Lehtipuun kirja on keskittynyt esittelemään Raamatun äitejä, niin luin sitä enemmänkin avauksena feminiinisemmästä Jumalasta. Jumala esitetään perinteisesti isähahmona, joka Vanhassa Testamentissa on usein ankara, jopa oikullinen – Uudessa Testamentissa taas selvästi lempeämpi. Raamatuntutkija Lehtipuu tuo esiin monia äidillisiä kuvauksia kristillisestä Jumalasta. Kirjassa esitettyjen kertomusten kautta Jumalasta näyttäytyy uusi kuva, johon en ole aikaisemmin törmännyt.

Kyösti Hagert
Kirjoittaja työskentelee toimittajana ja viimeistelee puheviestinnän opintojaan Jyväskylään yliopistoon.