Roolipelaamisen ihmeellinen maailma

Merja Leppälahti 2009. Roolipelaaminen. Eläytymistä ja fantasiaharrastusverkostoja. Nuorisotutkimusseura/Nuorisotutkimusverkosto, julkaisuja 93.

Merja Leppälahden teos Roolipelaaminen – Eläytymistä ja fantasiaharrastusverkostoja on kattava ja yksityiskohtainen opas roolipelaamisesta ja siihen liittyvistä asioista. Kirja tarjoaa tarkasti kuvatun, tieteellisesti kirjoitetun informaation roolipelaamisesta vastaten lähes kaikkiin kysymyksiin, mitä asiasta tietämätön saattaisi esittää. Teoksessa ei syvennytä laajemmin mihinkään teemaan, vaan aihealueet ovat esitelty kohtalaisen lyhyissä mutta ytimekkäissä kappaleissa. Teokseen on otettu mukaan myös haastattelumateriaalia sekä useita kuvia aiheesta, jotka auttavat huomattavasti lukijaa hahmottamaan sisältöä. Kokonaisuutena kirja käsittelee monia eri aiheita roolipelimaailmasta yleisesti; aiheet vaihtelevat kauhuelokuvista liveroolipelaamiseen ja miniatyyripeleihin.

Teosta voi ehdottomasti suositella roolipelaamisesta kiinnostuneelle. Tosin roolipelaamisesta mitään tietämättömälle osa kirjan sisällöstä saattaa olla kaikessa yksityiskohtaisuudessaan liian vaikea hahmotettavaksi. Kirjassa on tarkkoja kuvauksia pelaamisesta ja aiheeseen liittyvää sanastoa, joita lukija ei välttämättä pysty sisäistämään. Roolipelaamista harrastavalle teos saattaisi toimia hyvänä lisätiedon lähteenä etenkin harrastukseen liittyvissä ongelmatilanteissa. Kirjaa voisi myös luonnehtia uuden harrastuksen esiluvuksi.

Kirja on hyvä tiedonlähde myös sosiaalista työtä tekeville henkilöille, esimerkikai nuoriso-ohjaajille ja nuorityöntekijöille. Erityisen paljon hyötyä kirjasta on etenkin jos työntekijä suunnittelee harjoituksia ja harkitsee roolipelien käyttöä yhteistoiminnallisena menetelmänä. Kirjan mukaan roolipelit ovatkin menetelminä yleistymässä. Teos tarjoaa sosiaalista työtä tekeville hyödyllistä tietoa esimerkiksi roolipelaamisen haitoista, hyödyistä ja ikärajoista. Myös roolipelaamista harrastavien lasten vanhemmat voivat saada kirjasta vastauksia, jos harrastus on herättänyt heissä kysymyksiä. Vaikka kirja ei itsessään välttämättä vastaa kaikkiin kysymyksiin, löytyy sieltä kuitenkin helposti vinkkejä, mistä asiaa kannattaisi tiedustella. Nuorisotyön näkökulmasta kirjan heikkoudeksi muodostuu se, että teoksessa ei juurikaan käsitellä roolipelejä, joita pelataan tietokoneella ja netissä. Tietokone- ja nettipelit ovat yleistyneet, ja samalla netistä on tullut yksi merkittävä nuorisotyön kenttä. Jätämme kuitenkin tämän aiheen johonkin seuraavaan kertaan, koska siitä ei kirjassakaan sen enempää puhuta, muutamaa mainintaa lukuun ottamatta.

Jos ajattelee yhteisöpedagogia roolipelien kentällä, siellä riittäisi varmasti tekemistä. Monipuolinen koulutus saattaisi olla omiaan esimerkiksi pelinjohtajalle, joka vetää omaa porukkaansa, tutustuttaa kenties aiemmin tuntemattomat pelaajat toisiinsa ja tietää muutenkin suhteellisen paljon hyvästä ryhmädynamiikasta. Toinen missä yhteisöpedagogi voisi toimia (ja on toiminutkin) on erilaisten ”miittien”, tapaamisten järjestäjänä. Oman harrastuksen kautta kumpuava mielenkiinto sekä koulutuksen tuoma varmuus ovat varmasti oivia apuvälineitä.

Kirjassa myös kerrotaan, että jotkut ovat alkaneet tehdä niin sanottuja tuote-larppeja, missä joku yritys, kaupunki tai muu vastaava taho tilaa joko esityksen esimerkiksi markkinoille tai vastaavasti yrityksen virkistäytymispäivään. Nämä molemmat voisivat olla myös kiinnostuneen yhteisöpedagogin toiminta-aluetta.

Kaiken kaikkiaan teos on lopulta melko yleisellä tasolla kulkeva läpileikkaus roolipelaamisen ja roolipelien eri muodoista. Aiheesta olisi varmasti ollut kirjoitettavaa paljon lisääkin, mutta tämä on hyvä, kevyt perusteos ja valottaa hieman roolipelaajien mystistä maailmaa. Kaiken kaikkiaan lukemisen arvoinen teos niille, joita aihe edes jollain tasolla kiinnostaa.

Vesa-Matti & Ville

Kirjoittajat ovat Humanistisen ammattikorkeakoulun yhteisöpedagogiopiskelijoita.