Nuortenkirjojen kurittomat keijut

Keijut ovat suosittu aihe nuorten fantasiakirjoissa. Vaikka keijujen ilmenemismuodot vaihtelevat kirjoissa, on niillä silti yllättävän paljon samoja piirteitä. Tässä artikkelissa tarkastelen sitä, millaisia keijuja löytyy neljästä nuorten fantasiakirjasta, jotka ovat Eoin Colferin Artemis Fowl, Melissa Marrin Ilki Ihana, Brandon Mullin Myyttihovi ja Michelle Harrisonin 13 lahjaa. Voit lukea tarkemman kuvauksen kirjoista täältä.

Kirjojen keijut ja ihmiset asuvat yhteisessä maailmassa, mutta suurin osa ihmisistä ei tiedä keijujen olemassaolosta. Jotkut ihmiset kuitenkin tietävät keijuista tai voivat jopa nähdä niitä. Myös muiden ihmisten on mahdollista nähdä keijuja, jos he pystyvät valmistamaan tai hankkimaan siihen tarkoitettua ainetta, kuten juomaa tai silmätippoja. Artemis Fowl -kirjassa keijuja voi nähdä käyttämällä hyödyksi niiden omaa tekniikkaa. Vain 13 lahjaa -kirjassa selvitetään sitä, miksi jotkut ihmiset kykenevät näkemään keijuja ilman mitään apuvälineitä tai taikajuomia. Näkökyky kulkee kirjan mukaan geeneissä, joten jokaisen keijuja näkevän ihmisen geeneissä on mukana keijugeenejä. Se johtuu siitä, että kirjan keijut vaihtavat lapsiaan ihmislapsiin, jos keijulapsi on esimerkiksi epämuodostunut.

Keijujen ulkonäkö vaihtelee kirjoissa paljon. Keijut voivat olla vain parin sentin mittaisia tai ihmistä suurempia – jopa yhden kirjan maailmassa. Ne voivat myös olla hyvin rumia tai kauniita ja turhamaisia. Artemis Fowl -kirjassa keiju on yleisnimitys Väelle, joka pitää sisällään niin maahisia, ilmahisia kuin peikkoja ja kentaurejakin. Yhteistä niille kaikille on pahantuulisuus ja oikuttelu auktoriteetteja vastaan. Myös ihmisten pilkkaaminen ja kiusaaminen on kirjojen keijuista usein erittäin hauskaa. Keijut pystyvätkin taikuuden avulla tuottamaan melkoista hämminkiä ihmisten keskuudessa. Ainoastaan Artemis Fowl -kirjan keijut pyrkivät välttelemään ihmiskontakteja, vaikka poikkeuksia löytyy sieltäkin. Artemis Fowlin keijuilla on käytössään runsaasti tekniikkaa, moottorikäyttöisiä siipiä, häiveasuja ja paljon muuta. Tekniikka onkin korvannut suuren osan näiden keijujen entisestä taikuudesta. Joitain taikuuden muotoja niilläkin on kuitenkin jäljellä.

13 lahjaa ja Ilki ihana ovat samanlaisia siinä, että niiden keijut liikkuvat ihmisten ilmoilla oman halunsa mukaan luottaen siihen, että ihmiset eivät niitä näe. Artemis Fowlin keijut taas ovat joutuneet muuttamaan lähelle maan keskipistettä ihmisten levittäydyttyä ympäriinsä. Pinnalla käynti on tarkkaan vartioitua, mutta kaikki eivät rajoituksiin usko, joten ihmisiä kiusaavat välillä esimerkiksi peikot ja kleptomaanikääpiöt. Myyttihovi-kirjan keijut puolestaan asuvat suojelualueella, jonne niitä on tuotu ympäri maailmaa. Kirjan keijut näyttävät hyönteisiltä ellei katselija ole juonut Myyttihovin lehmän tuottamaa maitoa, jonka avulla saa kyvyn nähdä myyttisiä olentoja. Kun toinen Myyttihovin päähenkilöistä saa keijuilta suudelmia, hänen ei enää tarvitse juoda maitoa voidakseen nähdä myyttisiä olentoja, vaan kyvystä tulee pysyvä.

Monet keijut vaikuttavat aluksi pelkästään pelottavilta ja raaoiltakin. Esimerkiksi Ilki ihanan keijut ahdistelevat heikompiaan ja kiusaavat ihmisiäkin, jotka eivät siitä tosin ole tietoisia. Tässäkin maailmassa on kuitenkin järjestystä, sillä keijut kuuluvat joko kesän kuninkaan tai talven kuningattaren hoviin. Talven hovi on kauhea ja raaka, kun taas kesän hovi on toisenlainen. Samanlainen jako kahteen hoviin on myös 13 lahjassa. Sen hovit vihaavat toisiaan ja ovat vallassa aina puoli vuotta kerrallaan. Siunatun hovin aikana asiat ovat hyvin ja maa tuottaa satoa, mutta kirotun hovin aikana maa kuolee ja keijut kiduttavat maahansa eksyneitä ihmisiä.

Keijujen maailma vaikuttaa lähes kaikissa kirjoissa ensin kaoottiselta ja anarkistiselta, mutta kun kirjojen päähenkilöt tutustuvat keijuihin tarkemmin, he huomaavat kurittomuuden taustalla selkeitä sääntöjä. Kirjojen keijut eivät ole varsinaisesti hyviä tai pahoja, vaan pikemminkin ihmisten moraalin ja lakien ulkopuolella. Myyttihovin keijujen tärkein sääntö esimerkiksi on, että ne eivät vahingoita ihmisiä, jos ihmiset eivät vahingoita niitä. Sääntö suojelee viattomia, mutta ei enää niitä, jotka tietämättömyyttään rikkovat keijuja vastaan. Artemis Fowlin keijut puolestaan pyrkivät venyttämään keijujen Kirjan sääntöjä mahdollisimman pitkälle, mutta lopulta niiden on kuitenkin alistuttava Kirjan säännöille. Keijujen kurittomuuden takana on siis järjestystä, vaikka se onkin ehkä järjestystä, jota ihmisten on vaikea ymmärtää.

Marja-Leena Liipo
Kirjoittaja on copywriter sekä suomen kielen ja yleisen kirjallisuustieteen opiskelija.