Näkymättömät lapset

Markus Nummi: Karkkipäivä. Otava, 2010.

Markus Nummen uusimmassa romaanissa kuvataan lasten kaupunkia, jollaista kukaan ei oikeastaan haluaisi olevan olemassa. Tässä ulkopuolisille usein näkymättömässä, mutta sen asukkaille täysin konkreettisessa rinnakkaisessa todellisuudessa elävät huostaanotetut lapset, jotka viettävät osan tai koko lapsuutensa kodin ulkopuolella. Niinpä Nummen romaanissa arkinen kaupunkilähiö on ikään kuin jakautunut kahtia. Siellä on tunnistettavia maamerkkejä – koulu, kauppa, urheilukenttä, puisto, kerrostaloasuntoja – ja niiden keskellä toinen maailma, jossa elävät näkymättömät lapset, sosiaalitoimen ”asiakkaat”, joiden maailmaa näkevät läheltä usein ainoastaan viranomaiset.

Romaanilla on monta kertojaa ja näkökulmaa, joiden kautta tarinaa viedään eteenpäin. On kirjailija Ari, joka viimeistelee elokuvakäsikirjoitusta ja yrittää huonolla menestyksellä päästä toisen romaaninsa alkuun; on sosiaalipäivystäjä Katri, joka yrittää selvitä työstään, jossa ei saisi välittää liikaa; on huoltajuuskiistaa käyvä suunnittelija Paula, joka on palanut loppuun. Ja sitten ovat lapset: romaanin arvoituksellinen keskushahmo, noin yhdeksänvuotias Tomi, jolla on tehtävä. Ja Mira, hiljainen tyttö lukkojen takana. Näiden henkilöiden näkökulmien kanssa  vuorottelevat lastensuojeluviranomaisten raportit, joissa karmaisevat tilanteet on pyritty kuvaamaan mahdollisimman neutraalisti, yleisen tason esimerkkeinä. Tämän kerronnallisen ristivalotuksen ansiosta rationaalisesti hallittavien tilastojen ja lukujen välistä tihkuu esiin niiden takana oleva inhimillinen kärsimys, jota numerot eivät tavoita. 

Tapahtumat lähtevät liikkeelle kun Arin seuraan lyöttäytyy hiljainen poika Tomi, sattumalta, kuten aluksi vaikuttaa. Pojan itsepintainen kiinnittyminen täysin tuntemattomaan aikuiseen sekä ärsyttää että kiehtoo Aria, jolle alkaa hitaasti paljastua, että kukaan ei tunnu olevan kiinnostunut Tomin liikkeistä. Tomin salaperäisyyttä lisää se, että hän tuntuu elävän kahdessa todellisuudessa yhtä aikaa. Ulkopuolisen silmin hän on poika jota perheen hajoamisen jälkeen pallotellaan huoltajalta toiselle. Kuitenkin hän itse näkee itsensä supersankarina, jonka yksinäinen tehtävä maailmassa on pelastaa tyttö hädässä, vangittu prinsessa Mirabella. Ja Mirabella on ihan oikea tyttö, Mira, jolta masentunut äiti on katkaissut kontaktit ulkomaailmaan. Mutta tätä ei kukaan tiedä, sillä Mira on jäänyt näkymättömiin, kaikilta muilta paitsi Tomilta.

Tomin kahtiajakautunut todellisuus tuo mieleen Nagisa Oshiman elokuvan Poika (1969). Se kertoo myös lapsesta, jolla on liian paljon harteillaan ja joka pyrkii tekemään oikein maailmassa, josta taju oikeasta ja väärästä on kadonnut. Siteeraan Olli Alhon esseetä elokuvasta:

”Kun todellisuus ei itsessään tarjoa mahdollisuutta eron tekemiseen oikean ja väärän välillä ja kun se ei itsessään sisällä oikeudenmukaisuutta, on tarkastelu- ja tuomitsemispiste sijoitettava todellisuuden ulkopuolelle, mielikuvitukseen.” (Maailmankaikkeuden vartiomies, 1988)

Nummen romaani kuvaa hienosti tätä fiktioon siirtymistä, jossa Tomin kohdalla ei ole kyse pelkästään todellisuuspaosta, vaan siitä miten maailman romahtaessa tarvitaan myyttejä, jotka antavat ihmisille ja teoille merkityksen. Kahdessa maailmassa elää omalla tavallaan myös kirjailija Ari, josta tulee tahtomattaan sekä osallinen Tomin elämään että tapahtumia ulkoapäin tarkkaileva todistaja. Hän muuntaa näkemäänsä fiktioksi liittämällä sitä osaksi tulevaa romaaniaan.

Nummen romaani kulkee alkupuolen hienoisen kankeuden jälkeen aina vain kiihtyvällä vauhdilla eteenpäin, ja loppuhuipennuksessa toiminnan kiihtyminen ja nopeat siirtymät luovat kerrontaan elokuvallisen vireen. Tähän viittaa myös Arin toistaiseksi epäonninen ura elokuvakäsikirjoittajana. Niinpä voikin vain toivoa, että joku tekisi Karkkipäivästä elokuvan. Aihe kun on sen verran tärkeä.   

Tiina Käkelä-Puumala

Kirjoitaja on kirjallisuuden tutkija.

Kommentit

Luin itsekin kirjan juuri ja se oli oikein mielenkiintoinen. Teos sai hieman ajattelemaan syvemminkin, ja siinä tuotiin hyvin esille nykypäivän erilaisia ongelmia. Suosittelen lukemaan.
Terveisin,
Minttu Kekko