Muutos luo uhkakuvia

Timo Kopomaan, Lasse Peltosen ja Tapio Litmasen toimittama teos Ei meidän pihallemme! Paikalliset kiistat tilasta (Gaudeamus 2008) käsittelee ihmisten käyttäytymistä omaa asuinympäristöä koskevissa tilakiistoissa. Nimby (not in my backyard) on ilmiö, joka tarkoittaa ihmisten vastustusta muuten hyväksyttävälle hankkeelle, mutta jonka sijoitusta ei haluta oman asuinalueen tuntumaan. Hankkeiden pelätään tuovan omalle asuinalueelle esimerkiksi sosiaali- tai ympäristöongelmia.

Kirja herätti monenlaisia mietteitä niin yhteiskunnallisesti kuin myös yhteisöpedagogin työn ja nuorisotyön kannalta. Pohdimme kirjan herättämiä ajatuksia peilaten niitä työelämässä mielestämme tärkeiksi nousseisiin näkökohtiin. Ihmiselle tuttuus luo turvaa ja uusi herättää ennakkoluuloja, pelkoja ja turvattomuutta. Uudelle asialle valmistautumaton ihminen on muutoksen edessä valmis tekemään kaikkensa pitääkseen vanhasta ja tutusta kiinni. Lasten ja nuorten parissa työskennellessä on tärkeää muistaa mitä muutos voi merkitä. Uuden tilanteen selkeyttäminen kertomalla ja kuuntelemalla muutoksen kohtaavaa ihmistä on ensisijaisen tärkeää. Turvattomuuden tunne usein hälvenee, kun uusi asia tulee näkyvämmäksi, todellisemmaksi ja ennen kaikkea tutummaksi. Siihen pitää olla aikaa valmistautua. Kun muutos ei ole vapaaehtoista ja se tulee yllättäen, ihminen on erityisen haavoittuvainen.

Mitä muutos merkitsee asuinympäristössä? Kotia pidetään paikkana, jossa ihmisen perustarpeet tyydytetään. Se on turvapaikka. Ympäristöuhkien saapuminen omaan kotiin syö turvallisuuden tunnetta. (Kopomaa, Peltonen & Litmanen 2008, sit. Lahti 1996, 80.) Onko sosiaalitapauksiksi leimattuja ryhmiä milloinkaan toivotettu tervetulleiksi naapurustoon? Vammaisethan käyttäytyvät oudosti ja tuovat mukanaan lisää vammaisia. Asuinalueen imago kärsii, alueen kiinteistöjen taloudellinen arvo alenee, lapset pelkäävät… Edelliset ovat poimintoja teoksessa esitellyistä haastatteluista. Sosiaalinen eriarvoisuus vähentää yhteisöllisyyttä. Ihmisten leimaaminen tiettyyn sosiaaliluokkaan kuuluvaksi ja ikään kuin eri leiriin kuuluvaksi on iso ongelma. Tällaisesta asennoitumisesta pitää pyrkiä pois ja ohjata myös jälkipolvia näkemään asioita yhteisöllisemmin. Se on kasvatuksen kanssa työtä tekevien tehtävä, kodin lisäksi. Olemme erilaisia, elämme eri lailla, mutta olemme kaikki samanarvoisia. Eriarvoinen ajattelu kadottaa suvaitsevaisuutta ja inhimillistä lämpöä ihmisten välillä.

Varakkaat ja korkeasti koulutetut ihmiset omaavat ns. itsekästä valinnanvapautta toisten vähempiosaisten kustannuksella. He vastustavat pelkoa ja turvattomuuden tunnetta lisäävää hanketta, jonka vähempiosaiset joutuvat ehdoitta hyväksymään. Vähempiosaiset eivät osaa pitää puoliaan. Kuka puolustaisi vähempiosaisten sosiaalista oikeudenmukaisuutta? Kuka näkisi vaivaa alueellisen turvattomuuden ja epämukavuuden vähentämiseksi juuri niiltä huonommiksi luokitelluilta asuinalueilta?

Mitä tapahtuu, jos ns. kunnolliset ja tasapainoiset ihmiset asuvat omalla puolellaan ja ei-kunnolliset ja syrjäytyneet omalla? Kadotetaan elämästä todellisuus, valon ja varjon puoli. Valon puolella elävät eivät näe varjon puolta, jolloin ihmisistä tulee ehkä kyynisempiä. Auttamishalu, yhteiskunnallinen yhteisvastuu ja empatiakyky mahdollisesti kadotetaan. Varjon puolella elävät puolestaan vajoavat syvemmälle, jos ei muuta ole näköpiirissä kuin samassa suossa rämpiviä. Kaupunkisuunnittelussa yritetään nykyään edistää eri ihmisryhmien jakautumista tasaisesti eri alueille. Sen on todettu vähentävän häiriöitä ja lisäävän suvaitsevaisuutta.

Uhan edessä ihmiset usein etsivät tukea muilta ”samassa veneessä” olevilta. Alueiden yhteinen vastustus hankkeita kohtaan tiivistää usein alueen paikallisidentiteettiä, siksi Nimby-kiistoja ei ehkä tulisikaan nähdä ainoastaan kielteisessä valossa, hyvien hankkeiden itsekkäänä vastustuksena. Paikallinen ryhtiliike voi olla myös merkki yhteisöllisyyden muodostumisesta ja paikallisen demokratian vahvistumisesta, kuten kirjassa todetaan (s. 51).

Kirsi & Soile-Maria

Kirjoittajat ovat Humanistisen ammattikorkeakoulun yhteisöpedagogiopiskelijoita.