Mitä et tiedä, sitä et tiedä

Tommi Uschanov: Suuri kaalihuijaus – kirjoituksia yhteiskunnallisesta tietämättömyydestä.Helsinki, 2010, Kustannusosakeyhtiö Teos. 241 sivua.

”Suuri kaalihuijaus” viittaa urbaanilegendaan, jossa ilkeät byrokraatit antavat vähäpätöisiä asioita koskevia ylipitkiä säädöksiä. Alkutarinassa kyseessä oli USA:n liittovaltion viranomaisten määritelmä kaalinsiemenille. Tästä tarinasta Tommi Uschanov on ottanut nimen yhteiskunnallista tietämättömyyttä ja sen seurauksia käsittelevälle kirjalleen. 

Uschanov on filosofi, mutta kirjalla on vankka empiirinen perusta, varsinkin amerikkalaiset tutkimukset tietämättömyydestä ja brittiläiset tutkimukset politiikkaan pettymisestä. Suomesta vastaavaa aineistoa on vähemmän, mutta kirjasta löytyy esimerkkejä myös suomalaisesta tietämättömyydestä, kuten monien suomalaisten äänestäjien väärä käsitys siitä, oliko oma puolue hallituksessa vai oppositiossa vuoden 2007 vaalien aikaan.

Esimerkkejä lukiessa on joskus vaikea päättää pitäisikö itkeä vai nauraa. Eräs kirjan lähtökohdista onkin ihmetys siitä, että demokraattinen järjestelmä kuitenkin toimii, vaikka lähes kukaan ei ymmärrä juuri mitään välittömän elämänpiirinsä ulkopuolisista asioista. Kirja on kirjoitettu ennen vuoden 2011 vaaleja, mutta ei vaikuta vaalituloksen valossa erityisen vanhentuneelta.

Esipuheessa Uschanov esittelee filosofisia ja poliittisia lähtökohtiaan. Kirjoittajaa innoittanut, Wittgensteinilta vaikutteita saanut "Swansean koulukunta" pyrkii muiden analyyttisen filosofian suuntausten tavoin viileän objektiiviseen tapaan tarkastella käsitteitä. Erityisesti Swansean koulukunta keskittyy kuitenkin pohtimaan arkielämän käytännöistä nousevia kysymyksiä. Poliittisesti Uschanov pitää itseään vasemmistolaisena mutta korostaa, että kirja on yhteiskuntafilosofinen teos, joka ei aja minkään yksittäisen katsomuksen asiaa. 

Tietämättömyyden ohella kirjan toinen pääteema on kansalaisten pettymys politiikkaan. Ovatko nämä asiat yhteydessä toisiinsa? Tämä ei ole välittömästi selvää. Väestön poliittinen tietämättömyys näyttää nimittäin pysyneen useiden vuosikymmenien ajan suurin piirtein samalla tasolla. Samaan aikaan suhtautuminen politiikkaan – tai ainakin poliitikkoihin ja puolueisiin – on muuttunut selvästi aiempaa negatiivisemmaksi. Uschanovin mukaan syynä onkin poliitikkojen lisääntynyt yhteiskunnallinen tietämättömyys. Tämä näkyy ensinnäkin siinä, että poliitikot luulevat, ettei nykyiselle politiikalle ole vaihtoehtoja ja julistavat näin itse itsensä tarpeettomiksi. Lisäksi poliitikot ovat vieraantuneet kansalaisten arkielämästä ja tätä tietämättömyyttään he tahtomattaan todistavat.

Mutta selitetäänkö kirjassa liikaa asioita tietämättömyydellä? Jos kansalaiset eivät tiedä, niin miten he tietävät, että poliitikot eivät tiedä? Ja ovatko poliitikot todella tietämättömiä vaihtoehdoista, vai onko heidän tai heidän taustaryhmiensä intressien mukaista vain esittää tietämätöntä?

Nuorisoa käsittelevässä kohdassa Uschanov esittää kolme tekijää, jotka vieraannuttavat nuoria politiikasta: poliitikkojen asiantuntemattomat lausunnot nuorten itsensä hyvin tuntemista asioista, koulujen yhteiskuntaopin opetuksessa annettu epärealistisen siloiteltu kuva politiikasta ja poliittisten utopioiden puute. Tässä erilliseen esitelmään perustuvassa osiossa ei pohdita nuorison mahdollista poliittista tietämättömyyttä tai epäjohdonmukaisuutta, vaikka suurimmassa osassa  kirjaa kansalaisten tietämättömyys on keskeinen aihe. Kyselytutkimusten perusteella on kuitenkin hyvin mahdollista että tylsyys vieraannuttaa nuoria politiikasta. Esimerkiksi ICCS 2009 -tutkimuksessa suomalaisten nuorten politiikkatiedot olivat kansainvälistä huippua, mutta halu osallistua politiikkaan pohjatasoa, vaikka poliittisiin instituutioihin ei suhtauduttu vihamielisesti.

Kari Forsström
Kirjoittaja on FM ja teol. yo.